Monet säveltäjät ovat kohdelleet alttoviulua lähinnä takapotkujen ja harmonian väliäänien tuottajana, mutta Mozartin päivistä lähtien on löytynyt myös niitä, jotka ovat tavoittaneet soittimen sielun ja soinnin. 1900-luvun alkupuolella englantilainen Lionel Tertis kirkasti soitollaan ja opetuksellaan alttoviulun identiteettiä, mistä levyn kappaleet ovat osaltaan todisteina. York Bowen (1884–1961) sävelsi alttoviulusonaattinsa Tertisille, ja alttoviulisti ja säveltäjä Rebecca Clarke (1886–1979) oli hänen oppilaansa. Bowenia luonnehdittiin aikoinaan ”Englannin Rahmaninoviksi”, mitä vahvistaa vuonna 1905 valmistuneen ensimmäisen alttoviulusonaatin impulsiivinen romanttisuus ja soittimellinen […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.