En liene ainoa, joka naiiviuksissaan kuvitteli, että koronakriisi olisi jo tänä keväänä ohi. No eipä ole. Matkoille ei pääse ilman vaivalloista testausbyrokratiaa. Konsertteja ei ole. Teatterit ovat kiinni. Lähes kaikki museot pysyvät suljettuina. Tätä kirjoitettaessa, helmikuun toisella viikolla, ollaan edelleen harmaassa usvassa tartuntalukujen aina vain kasvaessa ja rokotusaikataulujen viivästyessä. Eihän tästä enää kukaan jaksaisi kirjoittaa (saati lukea), mutta minkäs teet.
Itseäni lohduttaakseni tartuin hollantilaisen historioitsijan Rutger Bregmanin teokseen Hyvän historia – ihmiskunta uudessa valossa. Tiedän, sehän on hyvin muodikas kirja juuri nyt, ja joka toinen twitteristi sitä mielellään siteeraa. Mutta Bregmanin ajattelutapa on kiehtova ja varmaan vallankumouksellinenkin: ihminen on koko historiansa aikana ollut pohjimmiltaan hyvä ja lempeyteen taipuvainen, vaikka perinteisiä historiaopuksia tai päivän uutisia seuratessa sitä ei hevin uskoisi.
Helppoahan tuollaista olisi idealistin hokea, mutta Bregman pohjaa ajattelunsa dokumentoituihin lähteisiin ja siksi aina perustelee radikaalit näkemyksensä. Vaikka monessa kohdassa tekee mieli väittää vastaan ja huomauttaa epäjohdonmukaisuuksista, hän aina lyö pöytään sekä todisteita että valtavasti historiallista dataa teesiensä tueksi. Samalla hän osoittaa, että sellainen ihmiskäsitys, jossa lajiamme pidetään luonnostaan pahaan taipuvaisena, palvelee erilaisten vallanpitäjien etuja niin tehokkaasti, että niistä ei edelleenkään haluta luopua kasvatusjärjestelmissä, lainsäädännössä tai oikeusfilosofiassa.
Bregman todistaa vakuuttavasti, että mm. Stanfordin yliopiston kuuluisa vankikoe (vuonna 1971 yhdeksän kellariin suljettua opiskelijaa esitti vankeja, yhdeksän vartijoita, ja vain parissa päivässä vartijat muuttuivat holtittomiksi sadisteiksi), jota käytetään edelleen oppikirjoissa todisteena ihmisen luontaisesta pahuudesta, oli alusta asti pelkkää manipulointia ja huijausta.
Pahuutta toki esiintyy ihmisten keskuudessa, mutta se on hyvin harvinaista, jos hiukan tarkemmin katsoo. Luulisin, että tämä on kyllä jokaisen havainto omasta lähipiiristään. Narsisteja ja psykopaatteja on minimaalisen vähän, tavallisia tylsiä ja kunnollisia pulliaisia sen sijaan pilvin pimein.
Poimin vain yhden hämmentävän esimerkin, joka itselleni oli täysin uutta: on erittäin tarkkaan dokumentoitu, että sekä molemmissa maailmansodissa että aikaisemmissakin sodissa yli puolet sotilaista ei joko ollenkaan käyttänyt aseitaan tai jos käyttivät, ampuivat tahallaan vihollisesta ohi. Tätä ei tietenkään ihan helpolla usko, koska kaikenlaisia sotaelokuvia on tullut katseltua, mutta Bregmanin keräämä todistusaineisto on vakuuttava. Ihminen ei edes sodan olosuhteissa mielellään tapa lajitovereitaan. Vasta nykyaikana tappaminen on tehostunut, mutta vain siitä syystä, että nyt se voidaan tehdä etäisyyksien päästä, näyttöpäätteitä tuijottamalla ja nappeja painamalla.
Toinen kiinnostava havainto on se, että hyvin harvat sotilaat taistelevat isänmaan tai jonkin ideologian puolesta. Lähes kaikki taistelevat vain siksi, että he haluavat auttaa ja suojella ystäviään, tuttaviaan, naapureitaan, siis niitä, jotka ovat lähipiirissä.
Mitään tällaista ei ainakaan minulle kerrottu koulun historiatunneilla, vaikka olin sikäli onnekas, että oma lukio-opettajani oli ihailtavan lämmin ja sivistynyt ihminen. Sen sijaan hyvin tarkkaan opeteltiin sotien erilaiset valloituspäivämäärät, kenraalien strategiat, patrioottiset paatokset, suuret taistelut ja kammottavat joukkomurhat, koska niitähän opetussuunnitelmassa korostetaan. Ei pahuudesta toki vaieta pidä, mutta kummasti voisi oppilaita alkaa historia kiehtoa uudella tavalla, jos sekin kerrottaisiin, että itse asiassa suurin osa sotilaista ei edes yrittänyt tappaa vihollistaan, koska ihminen on pohjimmiltaan hyvä.
Miksi tällaisesta kirjoittelen musiikkilehteen? No siksi, että on meneillään koronakriisi, joka kaipaa rinnalleen edes jotain valoa. Ja eikö itse asiassa suurin osa niin musiikin kuin koko taiteenkin historiaa ole vahva osoitus ihmisen taipumuksesta hyvään?
Kai Amberla
