Elämässä pitää päästä eteenpäin, ja se, joka on edessä, tiellä, pitää sivuuttaa. Näin ilmeisesti evoluutio meitä ohjaa, koska selviytyäksemme ohi pitää päästä kaikilla elämän alueilla ”hinnalla millä hyvänsä”. ”Nopeat syövät hitaat; aikainen lintu madon nappaa.”
Kadulla kulkiessamme meillä jokaisella on oma erilainen tapa ja nopeus kävellä. Pujottelu ihmisten lomitse on monille luontaista, mutta toisille se on mahdollisuus osoittaa myös ärtymystä. Suurkaupungeissa on syntynyt eräänlainen luonnonlaki siitä, miten tämä monitasoinen virta saadaan juohevasti soljumaan; mutta ei tarvita kuin yksi muukalainen, niin rytmi hajoaa, ja siinä menevät jo jaloissa puikkelehtivat pulutkin sekaisin kuvioissaan.
Kaupan kassajonoissa käyttäytyminen on mielenkiintoista. Jos ei ole tottunut käyttämään automaattikassoja, pitää henkilökassan jonossa aina olla tarkkana kiilaajien suhteen. Yleensä hän, jolla on kiire jonoon, ei koe mitään kiirettä poistuessaan kassalta. Ostoksia laitetaan kassiin hitaasti ja huolella asetellen, ja kassahenkilö joutuu odotuttamaan muita asiakkaita ennen kuin seuraavan asiakkaan ostokset liukuvat pakkaustasolle.
Aikoinaan oli Stadissa käsitteet turkkirouva tai Stockan mummo, jotka olivat erittäin taitavia purjehtimaan jonon kärkeen.
Olin täällä Pariisissa eräässä sunnuntain iltapäiväkonsertissa, johon oli vapaa pääsy. Oli kiinnostavaa seurata, kuinka varsinkin iäkkäät, vaivalloisesti kävelevät ihmiset suorastaan riensivät kepeästi – toisiaan tönien – silmät kiiluen kohti tyhjää paikkaa. Yhden saavutettua neitseellisen tuoliryhmän siitä varattiin luontaisesti useita paikkoja huitoen ystäville oikeaa suuntaa.
Tämä kaikki on toki luonnollista ja hyväksyttävää. Kiinnostavaa siinä on ihmisen kuoriutuminen kilpailumoodiin, olivat voimavarat minkälaiset hyvänsä. Paikka on ihmiselle tärkeä, se on asettautumista muiden suhteen ja oman tilansa hallitsemista.
Mielenkiintoista on myös seurata sitä, miten ihmiset saapuvat tilaan. Katse skannaa tilan nopeasti, tuttuja huomataan tai vältetään. Ollaan poikkeuksellisen inspiroituneita sosiaalisesta riitistä tai vetäydytään omaan syvyyteen. Tärkeää on myös se, kenen kanssa vaihtaa muutaman sanan, se tuo omaan osallistumiseen dynamiikkaa.
Entä ihminen liikenteessä? Lähtöselvitys on jonottamisen aatelia. Kun auton kanssa edetään laivan sisäänpääsyyn, jäävät usein aikaisemmin tulleet autot odottamaan tietoa siitä, mikä portti avaa lähtöselvityksen. Usein se on saksalainen autoilija, joka polkaisee saavuttuaan satamaan suoraan portille, ja jonka jälkeen muut autot sitten hilaavat itsensä perään. Kuningas on saapunut.
Lentokoneeseen jonottaessa on selvä hierarkia siitä, missä järjestyksessä kone täytetään. Aina on paikalla matkustajia, jotka kokeilevat onneaan kärjessä, vaikka oma vuoro olisi viimeisten joukossa. Varsinkin, jos käytössä ovat automaattiportit, se viivästyttää koneen lähtöä.
Keski-Euroopan kolmikaistaiset moottoritiet ovat hieno esimerkki liikennekulttuurista, joka toimii. Sisäkaistalla nopeat autot etenevät esteettä, ja keskikaistalla annetaan tilaa toisiaan ohittaville ulkokaistan rekoille. Tämä kaikki toimii pääsääntöisesti kaikkia huomioiden ja ennakoiden.
Kotimaisessa autoilussa ei toiselle tietä anneta. Edellä ajava tulee ohittaa vain päästäkseen ohitetun eteen. Siitä ei matkanteko juuri nopeudu. Toisen perässä roikkuminen ei suomalaiselle sovi. Jos pidät turvavälin edellä ajavaan, siihen kyllä ilmestyy toinen ohittava auto. Turvaväli siis ymmärretään ohitusturvaksi.
Kysyin tekoälyltä ihmisen syitä ohittamiseen. Näin ChatGPT vastasi: ”Ihmiset ohittavat toisiaan jonossa monista eri syistä. Joitakin yleisiä syitä ovat kiire, itsekkyys, halu saada asiat tehtyä nopeammin, ja usko, että heillä on tärkeämpi syy olla edessä kuin muilla jonossa. Toisinaan ihmiset saattavat myös vain ajatella, että heillä on oikeus ohittaa.”
Jonottamisessa on myös kulttuurisia sävyjä. Itänaapurissa osattiin jonottaa kiltisti silloin, kun se oli aineellisen edun jakamisen ja tasapuolisuuden kannalta välttämätöntä. Kun vapaus koitti ja itänaapurin ihmiset alkoivat matkustaa ulkomailla, ei jonoja kunnioitettu vaan mentiin joukolla kärkeen.
Japanilaiset ja korealaiset osaavat jonottamisen. Kun olin Soulissa ensimmäisiä kertoja, minut ohjattiin bussipysäkillä ystävällisesti oikeaan jo valmiiseen jonoon. Jokaisella bussilinjalla oli oma jononsa.
Espanjassa ei juuri jonossa sooloilua katsota pahalla. Kikka on se, että ensin puhutaan puhelimeen tai kaverille, liikutaan tietenkin levottomasti ympäriinsä, ja se jono siitä ryhmittyy uudelleen.
En käsitellyt tässä tekstissä työelämän ohituskaistoja. Siitä myöhemmin.
Kimmo Hakola
