maanantai kesäkuu 17. 2024

Luotettava tietolähde?

 

Musiikintutkija Sakari Ylivuori pohtii bloginsa Maamme laulut syyskuun esseessä, kuinka paljon säveltäjän itsestään ja omasta tuotannostaan kertomaan voi luottaa. Onko säveltäjä ylipäänsä tietolähteenä uskottava itsestään ja musiikistaan kertoessaan? Einojuhani Rautavaaran omaelämäkerran ja Gösta Sundqvistin elämäkerran sekä pienen akateemisen tutkielman laajuisen lähdeviitteistön pohjalta Ylivuori päätyy epäileväiseen kantaan: säveltäjällä on motiivi ja usein myös tilaisuus manipuloida voimakkaasti omaa säveltäjänkuvaansa. Hänen sanomaansa on siten syytä suhtautua varauksella.

Halu vaikuttaa siihen, miltä oma elämä ja teot näyttäytyvät aikalaisille ja jälkipolville on sekä ymmärrettävää että perusteltua. Säveltäjän perintö koostuu tasan tarkkaan kahdesta osatekijästä, musiikista ja vallitsevasta yleisestä käsityksestä hänestä taiteilijana ja persoonana. Molempiin säveltäjä voi itse valinnoillaan ja teoillaan vaikuttaa. Mikko Heiniötä mukaillen voi todeta, että säveltäjän kuoleman jälkeen hänen säveltäjäkuvansa – oli se sitten todellinen tai fiktiivinen – alkaa elää omaa elämäänsä muodostaen viime kädessä sen käsityksen, joka musiikinhistoriaan taltioituu. On siis selvää, että säveltäjällä on elinaikanaan paljonkin syytä pyrkiä muokkaamaan tuota kuvaa omia intressejään maksimaalisesti palvelevaksi.  

Käytännössä säveltäjän oman taiteilijakuvan muokkaus tapahtuu samoin kuin minkä tahansa menneisyydessä tapahtuneen uudelleentulkinta: asioiden syy-seuraussuhteiden uudelleenmäärittelyn, soveltavan unohtamisen ja muistamisen sekä valikoivien painotusten kautta. Osa näistä manipulaation tavoista on tietoisia, osa tiedostamattomia – seurausta mielen toimintamekanismeista, joissa sattuma ja kaoottisuus pyrkivät jälkeenpäin näyttäytymään tavoitteellisena suunnitelmallisuutena, jäsenneltyinä syy-seuraussuhteina ja loogisina jatkumoina.

Olen useaan otteeseen huomannut itse sortuneeni tällaiseen anakronistiseen motiivien uudelleenmäärittelyyn, muun muassa teosten syntyhistoriaa muistellessani. Kun suurien ponnistelujen takana ollut sävellys on viimein valmis, sisäisesti koherentti ja tasapainossa itsensä kanssa, on suuri psykologinen houkutus nähdä lopputulos osana hallittua ja kaikilta osin koko ajan suunnitelmallisesti edennyttä kristallinkirkasta suunnitelmaa. Joskus näin onkin, mutta usein todellisuus osoittautuu monitahoisemmaksi kuin mitä itse on muistavinaankaan. Mielen kehittelemiin siloiteltuihin ja yksinkertaistettuihin satuihin alkaa itse tavattoman helposti uskoa, aidosti ja koko sydämestään. Vaaditaan teoksen kantaesittänyt muusikko, jostain esiin pulpahtanut sähköposti tai työpäiväkirjan merkintä toisin todistamaan: käykin ilmi, että kappaleen X omiin nimiin pantu otsikko ja taustatarina olikin todellisuudessa ystävän keksimä; teos Y:n keskeisen idean löytäminen oli sattumaa – seurausta näppäinvirheestä notaatio-ohjelman käytössä, ja teoksen Z kokonaisrakenteen kannalta ratkaisevan tärkeä päätös syntyi oman oletetun nerokkuuden sijaan aivan viime tingassa esittäjän ehdottamana.

Einojuhani Rautavaara kirjoittaa Omakuvassaan, että ”tutkijoiden olisi syytä suurempaan varovaisuuteen tehdessään johtopäätöksiä omistuksista, arvosteluista ja säveltäjien teosesittelyistä. Ne ovat usein täynnä selviä valheita.” Itse säveltäjänä Rautavaara epäilemättä tietää, mistä puhuu. Se, kuinka paljon säveltäjä pyrkii jälkeenpäin säveltämään oman elämänsä kuvainnollista ääniraitaa uusiksi, on epäilemättä tapauskohtaista. On kuitenkin suuri houkutus taipua ajattelemaan, että suurenmoisimmat säveltäjät ovat myös suurenmoisimpia liioittelijoita, tavoitteellisimpia unohtelijoita ja luovimpia muunnellun totuuden tulkkeja. Jos Rautavaaran Omakuvan lisäksi on lukenut vaikkapa kirjat Igor Stravinski – keskusteluja Robert Craftin kanssa ja Frank Zappan omaelämäkerran ”The Real Frank Zappa Book” saa jo hyvän käsityksen siitä, kuinka viihdyttävää ja briljanttia mutta samanaikaisesti ilmeisen värittynyttä ja jatkuvasti fiktion rajamailla liikkuvaa säveltäjän itse omasta elämästään ja teoistaan kertoma voikaan olla.

Kaikesta edellä sanomastani huolimatta pidän ilmiselvänä tosiasiana, että säveltäjällä itsellään on kaikkein paras olemassa oleva tieto teostensa syntyprosessista ja tehtyjen valintojen takana olevista syistä. Surullista kyllä ei ole olemassa mitään mekanismia, jolla nuo tiedon korvaamattomat pikku kultahippuset saataisiin uutettua säveltäjästä irti hänen itsensä pyrkimättä jatkuvasti kaikin tavoin suodattamaan ja muokkaamaan tietovirtaa omaksi hyödykseen. Siksi tarvitaan ammattimaista ja kiihkotonta musiikintutkimusta täydentämään säveltäjän itse itsestään masinoimaa kuvaa. Persoonan monimuotoinen ja yksinkertaistuksia kaihtava kokonaiskuva löytyy jostain siltä väliltä.

Olli Virtaperko

KOLUMNISTIT

Johan Tallgren
14 VIESTIT0 KOMMENTIT
Juri Reinvere
12 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kai Amberla
46 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kimmo Hakola
34 VIESTIT0 KOMMENTIT
Lotta Wennakoski
16 VIESTIT0 KOMMENTIT
Minna Leinonen
16 VIESTIT0 KOMMENTIT
Mioko Yokoyama
1 VIESTIT0 KOMMENTIT
Olli Virtaperko
47 VIESTIT0 KOMMENTIT
Susanna Valimaki
21 VIESTIT0 KOMMENTIT