Musiikki, tiede ja teknologia ovat kulkeneet käsi kädessä aina antiikin ajoista lähtien, jolloin Pythagoras loi pohjan äänen rakenteellisten ominaisuuksien ymmärtämiselle tutkiessaan monokordilla puhtaiden intervallien kokonaislukujen jakosuhteisiin perustuvaa matematiikkaa. Antiikin perintönä länsimaiseen maailmankuvaan siirtyi ajatus musiikin, teologian, matematiikan ja tähtitieteen liitosta, jossa musiikki matemaattisluonteisen järjestyksensä ja tasapainonsa myötä heijasteli taivaallista täydellisyyttä. Renessanssista alkanut uusi aika ja myöhempi tieteellinen vallankumous tarjosi äänen fysikaalisten lainalaisuuksien tutkimiseen aiempaa tehokkaampia työkaluja. Äänen ominaisuuksien kartoittamisessa opittiin hyödyntämään mm. säveljärjestelmien käyttäytymistä määrittävää epälineaarista matematiikaa, ja tärkeitä teknologisia läpimurtoja olivat niin värähtelytaajuuksien mittauslaitteiston keksiminen kuin äänen tallentamiseen ja toistamiseen kehitetyt fonografi ja gramofoni. Soitinrakennuksellinen kehitystyö hyödynsi ja haastoi kunkin ajan tuoreinta materiaaliteknologiaa. Yhteistä niin Pythagoraalle kuin fonografin kehittäneelle Thomas Edisonille oli tieteellisen keksinnän tapahtuminen vuorovaikutuksessa taidemusiikiksi miellettävän itseilmaisun kanssa.
1900-luvulla kehityksen suunta kääntyi. Orkesterikulttuuri jähmettyi säilömään kuolleiden säveltäjien musiikkia ja sen esittämiseen tarvittavia instrumentteja. Soittimien kehitystyö kuihtui pois, ja taidemusiikkia uudistamaan pyrkineet jäivät pimentoon. Ala marginalisoitui. Keskittyminen menneisyyden vaalimiseen katkaisi nykyhetkeen sitoutuneen relevanssin tunnun kokonaiselta taidealalta. Sen myötä myös taidemusiikin ja teknologian vuosituhantinen symbioottinen suhde katkesi – ensimmäinen jämähti paikoilleen, jälkimmäinen kirmasi vauhdilla karkuun.
Taidemusiikin paikan kehityksen aallonharjalla otti populaarimusiikki. Äänen vahvistamisen ja muokkauksen ympärille syntyi alle puolessa vuosisadassa kukoistava musiikkiteknologian teollisuudenhaara, jonka varaan nykypäivän musiikin digitaalinen ekosysteemi on rakentunut. Populaarimusiikin tarpeisiin täsmäkohdennettujen teknologioiden leimallinen piirre on ollut niiden saattaminen matalalla kynnyksellä kenen tahansa musiikista kiinnostuneen käyttöön. Taidemusiikin lähtökohdista tapahtuva musiikkiteknologinen tutkimus puolestaan on segmentoitunut harvoihin erityisyksiköihin maailman johtavissa musiikkikorkeakouluissa ja tutkimuskeskuksissa. Sen hedelmät eivät tavoita laajaa yleisöä eivätkä ylitä uutiskynnystä. Populaarimusiikkia palvelemaan luotujen ja kaikkialle levinneiden keksintöjen listaus tuntuu sen sijaan loppumattomalta: uudet sähköisesti vahvistetut ja muokatut soittimet – etenkin sähkökitaraperhe sekä analogiset ja digitaaliset syntetisaattorit, digitaalinen moniraitaäänittäminen ja miksaaminen, midi-teknologia, kaikulaitteet, äänen digitaaliset pakkausformaatit, auto-tune, PA-järjestelmä, musiikin esittämisen virtuaalitilat, äänen tallennuksen ja muokkauksen digitaaliset softat sekä musiikin suoratoisto- ja pilvipalvelut, vain joitakin mainitakseni.
Klasareista löytyy toki edellä mainittujen keksintöjen käyttäjiä siinä missä poppareistakin, teknologia ei katso genreä. Käyttäjä huomaa kuitenkin nopeasti, ettei taidemusiikin näkökulmia ja tarpeita ole huomioitu uusissa tuotteissa ja niiden palvelumuotoilussa. Musiikin luomiseen ja muokkaamiseen kehitetyt softat ja niiden käyttöliittymät on räätälöity populaarimusiikin tarpeisiin, kuten myös musiikin pääasialliseksi jakelukanavaksi muotoutuneet striimausalustat. Itsensä tarpeettomaksi tehnyt taidemusiikki on pystynyt vaikuttamaan teknologian kehityssuuntaan tuskin lainkaan.
Synkän nykytilanteen valoisa puoli on se, että välttämättömyys ennakoi muutosta. Nykypäivän musiikin luomisen uusi teknologinen ympäristö on pakottanut taidemusiikin toimijat uudistamaan työskentelytapojaan ja omaksumaan tuoreita ideoita ja esikuvia sähköisesti vahvistetun musiikin suunnasta. Orkesterimaailman katveessa on jo pitkän kuplinut uutta kiinnostavaa ilmaisua, joka liikkuu luontevasti eri tasojen musiikillisissa maailmoissa. Populaarimusiikin teknologinen kehikko on synnyttänyt uutta musiikillista ajattelua, jonka uskon vielä kehittyvän merkittäväksi muutosvoimaksi. Musiikin tulevaisuus toteutuu nykyisen kehityksen viitoittamalla tiellä, johon taidemusiikin nuoren polven ammattilaiset ovat jo luontevasti sitoutuneet. On vain ajan kysymys, milloin uudet tuulet alkavat heilutella myös klassisen musiikin konservatiivisimpia rakenteita.
