Näin sen omin silmin kesäkuussa ja vieläkin haukon henkeä. Enkä edes käynyt sisällä, eikä se ole valmiskaan vielä. Silti se oli yksi elämäni rajuimpia arkkitehtuurikokemuksia ja taidepläjäyksiä.
Tuijotin tuijottamasta päästyänikin Hampurin vanhalla satama-alueelle valmistuvaa konserttitaloa nimeltä Elbphilharmonie, Elbe-joen harmonianrakastaja. En ollut uskoa silmiäni. Todellako Itämeren maassa uskalletaan tehdä näin raju, ylevä ja jättimäinen tyyssija musiikille? Halusin nähdä sen joka puolelta, uudestaan ja uudestaan, ja nyt suunnittelen uutta tuijotusmatkaa.
Baselilaisen arkkitehtitoimiston Herzog & de Meuronin suunnittelemaa ”Elphietä” on rakennettu kahdeksan vuotta. Siitä tulee koti Pohjois-Saksan Radion Sinfoniaorkesterille ja kamariorkesteri Ensemble Resonanzille. Ensimmäiset konsertit kuultaneen 2017.
Avantgardistinen rakennus näyttää jäävuorelta tai saaren kokoiselta kristallimaljalta. Konserttitalon sijaan sitä kokee katsovansa valtaisaa veistosta, jonkinlaista jähmettynyttä jysäystä.
Perustana on veden yllä lepäävä massiivinen, tiilestä tehty satamavarasto, jossa viime vuosisadalla säilytettiin kaakaota, kahvia ja tupakkaa. Sen päällä kohoaa yli sadan metrin korkeuteen tyrskyinen lasirakennelma, jonka katto kumpuilee kymmeniä metrejä syvinä laaksoina ja huippuina. Täysin omissa sfääreissään leijuva rakennus aineellistaa ajatuksen taiteesta yliaistillisen tavoitteluna. Jos jonkin sinfoniasalin katossa jumalat ja kuolevat kohtaavat, niin täällä.
1960-luvun modernistista teollisuusarkkitehtuuria ilmentävä jykevä särmiö ja kokeilevaa vau-hui-ei-voi-olla-totta-arkkitehtuuria edustava kuohuva lasikompleksi muodostavat korkeajännitteisen yhdistelmän, joka houkuttelee pohdintoihin.
Vanhan (satamavaraston) ja uuden (lasikompleksin) liitoskohdassa on kasvuhakuisesti holvattu terassi. Sinne pääsee kuka tahansa suoraan katutasolta 80 metrin liukuportailla, jotka halkovat varaston sisusta kaarevana valoputkena. Siirtymärituaali taiteen taikapiiriin tapahtuu perinteiseen tapaan nousevien portaiden hengessä mutta 2000-luvun mittakaavassa. Uusi rakentuu vanhan päälle, niin musiikissa kuin kaikessa sivistyksessä. Neljänkymmenen metrin korkeudesta aukeavat esteettömät näkymät joka puolelle satamaan, kantakaupunkiin, joelle, taivaalle ja ylipäätään ympäristöön, maailmaan, ihmiskuntaan, historiaan ja ihmissieluun. Ja sieltä löytyvät ovet konserttisaleihin.
Rakennus on osa Hampurin kaupungin hanketta, jossa vanha ja kaunis satama-alue muotoutuu uudenlaiseksi kaupunkitilaksi. Konserttitalon siirtäminen tavanomaisesta, parlamenttitalojen ja kaupunginteattereiden hallitsemasta mahtipontisesta valtakeskuksesta satamaan on rohkea väite itsessään. Satama on portti, siirtymätila, loputtoman liikkeen ja kulttuurin mosaiikin tihentymä. Paikka myös muistuttaa, että meri on kaiken elämän ehto. Rakennuskin tuo mieleen poikkileikkauksen merestä kattolinjan aaltoineen, nestemäisesti kerrostuvine lasiseinämineen ja tiilisedimentteineen.
Kaartuvista kuultokuplista koostuvat julkisivut heijastavat taivasta, vettä, sataman liikettä ja kaupungin elämää jatkuvasti muuttuvana valokankaana. Rakennus sitoo katsojansa ympäristöön, paikkaan ja historiaan ja rakentaa käsitystä Hampurista kaupunkina. Elben alajuoksulla seisova maamerkki on portti kaupunkiin, taiteeseen ja historiaan.
On tärkeää, että taiteelle pyhitetyn rakennuksen arkkitehtuuri on itsessään viesti taiteen merkityksestä nykymaailmassa. Taiteella – arkkitehtuuri ja musiikki mukaan lukien – on oltava sanottavaa. Messuhallien ja parkkitalojen näköiset konserttitalot eivät tätä tehtävää täytä.
Kohti taivaita kohoavaan 2000-luvun scifi-parnassoon on aivan pakko päästä. Ja musiikin on oltava tuollaisessa talossa jumalaista. Elbphilharmonie vetää puoleensa kuin seireenien saari.
