Helsingin barokkiorkesteri (Hebo) on löytänyt yhdeksi ratkaisuksi voimakkaasti laajenevan kansainvälisen toiminnan. Lokakuussa se vieraili Etelä-Koreassa Japanissa soittaen mm. Tokion Suntory Hallissa. Joulukuussa on vuorossa matka Kiinaan. Siellä konserttipaikkoina ovat Harbin ja Shanghai. Helsingissä Hebo pitää yllä uudenvuodenaaton konsertin perinnettään Musiikkitalossa. Tällä kertaa sen johtaja-solistina on Dmitri Sinkovski.
Suomalainen barokkiorkesteri (Fibo) puolestaan vieraili marraskuussa Münchenissä, jossa se soitti Vivaldi-ohjelman Herkules-salissa orkesterin johtajan, viulisti Antti Tikkasen toimiessa solistina.
Joulukuussa se tuo 15.12. Iisalmeen ja 18.12. Helsingin Ritarihuoneelle alkuperäisen kamariversion Händelin Messiaasta. Händel itse halusi oratoriotaan esitettävän 20-30 laulajan kuorolla, mutta muoti etenkin Britanniassa päätti suosia jättikuoroja. Nyt Fibo palaa alkulähteille esityksessä, jossa kahdeksan laulajan kuoro esittää myös solistiosuudet.
Vuodenaikojen vauhtia
Ritarihuoneen ottaminen residenssipaikaksi oli järkevä veto Fibolta, sillä paikan akustiikka ja tunnelma sopivat erinomaisesti juuri barokkimusiikkiin. Marraskuussa yhtye soitti Vivaldi-ohjelmaansa siellä täydelle salille.
Konserttiin toi erityistä mielenkiintoa se, että solistina soitti viulisti Sergei Malov, joka on tullut tunnetuksi myös viola da spallan taitajana. Kyseessä on barokin aikana suosittu mutta sittemmin unohdettu sellon ja alttoviulun välimuoto, jota soitetaan olkapäältä.
Malov soitti sillä Vivaldin ja Porporan sellokonsertot. Taiturikuviot ja melodiset linjat piirtyivät selkeämmin ja notkeammin kuin mitä sellolla juurikaan kuulee, mutta silti mukana oli myös soinnin lämmintä hohdetta. Porpora on tunnettu lähinnä oopperoidensa virtuoosiaarioista, mutta napolilaisen rempseä konsertto osoitti, että hänestä oli muuhunkin.
Vivaldin Vuodenajat kehysti konserttia, ja muut numerot oli ripoteltu väliin. Vaatii muusikoilta rohkeaa heittäytymistä saada näin puhkisoitettu klassikko elämään tuoreena, mutta Malovilta ja Fibolta se onnistui.
Hurtti huumori ja pittoreski maalauksellisuus kävivät käsi kädessä, ja esiin tuli myös elämänkierron ja luonnon raadollisuus. Esityksessä oli teatterimaista imua: jokainen affekti ja realistinen kuvaelma vietiin äärimmilleen. Silti soitto ei mennyt temppuiluksi, kuten tässä tyylissä usein menee.
Malov käsitteli tempoa vapaasti: paikoin tuntui, kuin olisi oltu improvisaation äärellä. Silti Fibo seurasi häntä hämmästyttävän yhtenäisesti ja reaktioherkästi. Jokaisen muusikon heittäytyvä panos tuli esiin.
Harri Kuusisaari
