Tokion Suntory Hall juhlisti lokakuussa 30-vuotista olemassaoloaan Wienin filharmonikkojen viikolla. Orkesterin 60-vuotinen, tiivis Japanin-kytkös voi vaikuttaa konservatiivisten kauneudenpalvojien liitolta, mutta takana on muutakin.
Millä konserttitalolla on mahdollisuus kutsua 30-vuotisjuhliinsa sekä Wienin filharmonikot että Dresdenin Staatskapelle yli viikoksi (jälkimmäisen ohjelmassa mm. Wagnerin Ring) – sen lisäksi, että aiemmin kaudella on jo kuultu kaikki Beethovenin sinfoniat Berliinin filharmonikkojen ja kaikki Brucknerin sinfoniat Staatskapelle Berlinin esittämänä?
Suntory Hallissa pyörii jatkuvasti uskomaton kansainvälisten orkesterien tähtikaarti sekä talon itsensä että muiden japanilaisten agentuurien kutsumana. Lokakuussa heti Wienin filharmonikkojen jälkeen siellä debytoi Helsingin barokkiorkesteri. Eikä tämä ole pois kaupungin omilta orkestereilta, joista kuusi pitää omaa sarjaansa Suntoryssa.
Tilaa jää myös yhteisöllisille tapahtumille ja koulutukselle, joka ulottuu lasten musiikkikasvatuksesta mestarikursseihin ja ympärivuotiseen oopperastudioon. Niistäkin huolehtii viskifirman oma säätiö saamatta jeniäkään julkisia tukia.
Sama pätee konsertteihin: lippujen ostajat ja sponsorit ovat kuninkaita, mikä näkyy ohjelmiston konservatiivisuudessa. Vaikka systeemi vaikuttaakin amerikkalaiselta, se on jenkkimeininkiä diskreetimpää, eikä ole huolta, että lahjoittajat tunkevat päälle.
Wienin filharmonikoilla on tässä länsimaisen kulttuurin invaasiossa erityisasema. Orkesteri on käynyt vuosittain Japanissa jo 60 vuoden ajan, ja kun Suntory Hall avattiin Roppongiin 1986, suhde ikään kuin virallistettiin. Yleensä vierailuihin on sisältynyt konsertteja myös muissa kaupungeissa sekä sosiaalista toimintaa.
Itä-Japanin maanjäristyksen jälkeen 2011 Wienin filharmonikot on soittanut tuhoista kärsineille ihmisille ja auttanut muullakin tavoin. Lisäksi se on aina ottanut huomioon lapset ja antanut mestarikursseja. Taustalla on Filharmonikkojen ja Suntory Hallin yhdessä perustama säätiö, johon wieniläiset omalta osaltaan saivat kerättyä miljoonan euron lahjoitukset.
Kyse on siis muustakin kuin Tonava kaunoisista japanilaisille raharikkaille. Wieniläiset kutsuvat Suntory Hallia toiseksi kodikseen. Edellytykset kiintymykselle antaa se, että salin akustiikka – Yasuhita Toyotan onnistunein luomus – on niin hieno kirkkaudessaan ja muhkeudessaan.
Laaksoista kukkulan harjalle
Halpaa lystiä Wienin filharmonikkojen kuunteleminen ei ole missään, sillä muusikoiden oma firma osaa tuotteistamisen taidon. Tokiossa liput maksoivat 100–300 euroa, mutta konsertit olivat silti täynnä innokasta yleisöä. Omat vaikutelmani olivat silti varautuneempia, sillä kiertueen kapellimestarin Zubin Mehtan ja wieniläisten yli puoli vuosisataa kestänyt ystävyys osoitti myös rutinoitumisen merkkejä.
Varsinaisessa juhlakonsertissa 80-vuotias maestro johti Beethovenin yhdeksännen sinfonian. Kuoro oli koottu kolmesta tokiolaisesta kuorosta, jotka osaavat teoksen vaikka unissaan – niin usein sitä kaupungissa esitetään. Sinfonian alkupuoli oli vetelähkö, eikä tuskaisan etsiskelyn draama syttynyt. Hitaassa osassa sai nauttia makoisasta luksussoinnista, mutta kunnolla tunnelma pompahti vasta finaalissa nuorekkaan ja pontevan kuoron tultua mukaan.
Tuli pakostakin mielikuva, että tässä klassisen musiikin uusi maailma ja tulevaisuus tervehtii lajin vanhoja ja väsyneitäkin syntysijoja. Mozartin Haffner-sinfonian orkesteri olisi pystynyt soittamaan näin ilman kapellimestariakin – sulokkaalla tyylillä mutta vanhoilla laduilla.
Toisessa konsertissa Brahmsin d-molli-pianokonserton solisti Rudolf Buchbinder ja Mehta tyytyivät niinikään rutinoituneeseen menoon. Orkesteri sentään laittoi Debussyn La Merin kuohumaan – joskin aika epäranskalaisena –, ja välitti Ravelin La Valsen rappioituvan ja hajoavan wienervalssin kulttuuriset merkitykset taatusti aitoina.
Ja saatiinhan kolmannessa konsertissa se huippuhetkikin, jonka myötä pettymykset unohtuivat. Mehta löysi sisäisen palonsa Brucknerin seitsemännessä sinfoniassa, jonka jylhät maisemat, samettiset linjat ja kaikenkattava pyhyys olivat parasta, mitä olen koskaan kuullut. Wienin Filharmonikot on kauneuden palvoja, ja sitä samaa on japanilainen yleisö.
Potentiaalia omastakin takaa
Tokiolaisten orkesterien syksyssä päätapauksia oli Pietari Inkisen virallinen aloitus Japan Philharmonicin ylikapellimestarina komealla Wagner-gaalalla. Samalla Tokio Philharmonicin johdossa aloitti 29-vuotias italialainen Andrea Battistoni. Nuoruus tuntuu olevan nyt valttia.
Kaupungin kuusi orkesteria ovat tapaamieni paikallisten kriitikoiden mukaan melko tasaväkisiä – lopputulos riippuu hyvin paljon kapellimestarista. Muusikot ovat nopeita omaksujia, eikä teknisessä tasossa ole rajoja, mutta se mikä puuttuu, on oma karaktääri.
Tämä tuli esiin myös Tokion parhaaksi mainostetun radioyhtiö NHK:n orkesterin konsertissa Suntory Hallin festivaalilla. Orkesteri on yhtenäisyydessään ilmiömäinen, ja etenkin nuoressa puhaltajakaartissa on myös pilkettä. Paavo Järvi on saanut siihen ylikapellimestarikaudellaan hyvän kontaktin. Tätä soittoa kelpaa viedä Euroopan tärkeimpiin konserttisaleihin ensi helmikuisella kiertueella.
Paavo Järvi ei ole isänsä Neemen kaltainen karismapakkaus vaan nöyrä rakentaja. Pariisin orkesterin tasoa ja kuria hän sai kaudellaan kohotettua, ja NHK seuraa häntä kuin Messiasta. Mahlerin kolmas sinfonia olisi silti kaivannut demonisempaa herättelyä. Etenkin alkuosa laahusti pitkäpiimäisenä ja vailla luonnon heräämisen vavisuttavuutta.
Sitten vire kuitenkin vähä vähältä kohosi, kolmannessa osassa metsän eläimet vipelsivät ja postitorvisoolo kaikui maagisena. Värisäihky to mieleen orientalistisen jugendin luonnon estetisointeineen. Satuin juuri ennen konserttia katsomaan Suntoryn taidemuseossa Suzuki Kiistun (1796–1858) näyttelyn, jonka väri- ja aihemaailma tuli mieleen Mahleria kuunnellessa. Jo tämän vuoksi kannattaa matkustella: kulttuuriset konnotaatiot risteytyvät.
Suntoryn festivaalilla uusi musiikki loisti poissaolollaan. Onneksi ainakin yksi poikkeus on: tilausteoksena kuullaan marraskuussa Mark-Antoinen Turnagen japanilasiin runoihin säveltämä uutuus. Helmikuussa sali menee puoleksi vuodeksi remonttiin.
Harri Kuusisaari
