Arvio: 33. April Jazz, la & su 27.–28.4.2019. Kadri Voorand & Mikhel Mälgand Duo, Trio HLK & Evelyn Glennie, Alexi Tuomarila Trio & Kalevi Louhivuori, Shai Maestro Trio.
Espoolaisen April Jazz –festivaalin 33. version lauantai-iltaan oli pakkautunut kiitettävä osuus viiden päivän ohjelmasta, ja valintoja kiinnostavien konserttien välillä oli tehtävä useampia1) 2). Sellosalin kulmakarvoja kohottavana ohjelmana oli luvassa ”pitkän matematiikan jazzia” skottilaiselta Trio HLK:lta, jonka konserttivieraana toimi heidän maannaisensa, kahdella Grammylla palkittu, orkesteri- ja kamarimusiikkimaailmassa mainetta niittänyt Evelyn Glennie.
Lämmittelyakti vei kuitenkin jalat alta ja varasti show’n tavalla, josta pääesiintyjän oli tunnetasolla vaikea enää panna paremmaksi. Virolaisen laulaja-multi-instrumentalistin Kadri Voorandin sekä basisti Mikhel Mälgandin duo viskasi uusiksi ennakkoluulot ”jazzlaulusta” – ja yhteen musiikkigenreen esitystä olikin mahdotonta niputtaa. Introkappaleessa sekä siellä sun täällä muualla olikin kuultavissa voimakkaita kansanmusiikkivaikutteita, mikä tuntui etelänaapurimme nykyfolkbuumin huomioon ottaen täysin luontevalta. Ennemmin kansanmusiikkikeikkojen puolelta oli tuttu myös Voorandin maanläheinen ja lämmin välittömyys sekä positiivisen hulluuden kyllästämä, spontaanin pidättelemätön energia. Juonnot nivoutuivat lauletuiksi osiksi kappaleita ja konserttikokonaisuutta, sisältäen hyvän stand up –koomikon elementtejä sekä rajan hämärtymistä sen välillä, mikä osa musiikista oli ennalta olemassa oleva kappale ja mikä hetkessä keksittyä riemukasta jamittelua ja performanssia.
Voimakas, taipuisa ja uskomattomassa hallinnassa ollut Voorandin ääni vaihteli intensiivisesti vahvojen kontrastien välillä. Jokainen kappale sisälsi eri musiikkityylejä ja tunnetiloja, ja samoin hyppi myös laulutyyli kansanlaulumaisista hyräilyistä villeihin scat-sooloihin, soul- ja bluesmaisemiin ja akustiseen popmusiikkiin. Rytmisessä ja heleässä pianonsoitossa oli kuultavissa niin Tori Amosin kuin Brad Mehldaunkin hengenheimolaismaisemia. Myös muun muassa viulua, kalimbaa ja kellopeliä soittanut Voorand ei myöskään pelännyt hyödyntää luuppereita, oktaavereita, kaikuja tai muuta efektilaitteistoaan laulun tehokeinona, ja basisti Mälgand lähti tarkkaavaisesti mukaan laulajan leikkeihin. Hurmaava show, omaperäinen soittotyyli ja emotionaalinen syvyys loivat konsertista henkeäsalpaavan elämyksen, joka täytti elämänilolla ja rakkaudella vielä tunneiksi jälkeenpäin.
(jatkuu kuvan jälkeen)
Pianisti Richard Harroldin, kitaristi Ant Law’n ja rumpali Richard Kassin Trio HLK siirtyi useammankin piirun emotionaalisesta avoimuudesta älylliseen kompleksiuteen. Avauskappaleena kuultu jazz-standardi The Way You Look Tonightin sovitus oli vinkeä rytminen epäkesko, ja antoi esimakua siitä, kuinka tutut melodiat päätyivät yhtyeen leikkuulaudalle ja ajallisen uudelleenmuljutuksen kohteiksi. E.S.P:n sovituksessa astui Glennie mukaan, aloittaen kappaleen pianon ja vibrafonin sumuisalla vuoropuhelulla. Sulava mallettifraseeraus vaihtui myöhemmin soolossa vinkeäksi motiivien rytmiseksi variaatioksi.
Smallsin alku muistutti enemmän Musiikin ajan kamariteosta kuin jazz-esitystä, mikä kertoo paljon yhtyeen rajanhämärryksestä tyylien välillä. Säveltäjä ja pianisti Harroldin pääasialliset opinnot ovatkin klassisen sävellyksen puolelta, mutta silti soolotkin sujuivat tyylinmukaisella rytmisellä agogiikalla ja modaalisilla seikkailuilla. Law puolestaan otti myös basistin tonttia 8-kielisellä kitarallaan. Sekatahtilajien ja polyrytmiikan temmellyksestä sai huoahtaa Glennien halo-pannurummulla soittaman näytösmäisen soolotaputtelun aikana.3)
Tapiolan Louhisalin puolella illan päättänyt Alexi Tuomarila Trio oli jälleen toista maata kuin kumpikaan edellisistä. Keikan aloituksen vauhdista ja lattarihenkisestä energisyydestä siirryttiin 1800-luvun pianokirjallisuudesta lainaaviin sadepäivän harmonioihin Elegist-kappaleen myötä. Klassisen musiikin vaikutteiden sekoittaminen tuntuu olevan hyvin voimakkaasti läsnä nykypianisteissa, vaikkakin Tuomarilan tyyli olikin kenties suoraviivaisempaa kuin vaikkapa Aki Rissasen. Runsauteen taipuvaisissa pianosooloissa oli harmonista nättiyttä ja ns. taimillista varmuutta. Komppi antoi hyvin tukea, ja etenkin rumpali Olavi Louhivuori seurasi ja reagoi maagisen hyvin; kaikesta huomasi kyseessä olevan kansainvälisellä kentällä toimiva yhtye. Louhivuoren sävellyksessä Celeste liittyi joukkoon vieraaksi hänen trumpetistiveljensä Kalevi, jonka pitkä kadentiaalinen osuus huokui efektilaitteiden, Jon Hassell –fiilisten ja pehmeän tuhinan kaltaisia herran puumerkkejä. Olipa eräässä kohdassa havaittavissa myös Kamasi Washington –henkisiä afrojazz-sävyjä. Lopetuskappaleet Krakova ja Origins sujahtivat mainiosti modaaliseen, melodiseen, vauhdikkaaseen mutta liikaa kikkailemattomaan hyvään yleistunnelmaan.
Sunnuntai toi festivaalin päätökseen kahden päällekkäisen konsertin voimin. Verneri Pohjolan astuessa kvartetteineen lavalle Nuuksion luontokeskus Haltiassa käynnistyi myös Tapiolan kirkossa israelilaisen Shai Maestron pianotrion vuoro Tapiolan kirkossa. Esiintymispaikka osoittautui täysosumaksi: katonrajan ikkunoista paistava kevätiltapäivän aurinko yhdistettynä korkeaan tilaan, betoniarkkitehtuuriin ja trion pitkiin, spontaanisti ja settilistattomasti sovitettuihin meditatiivisiin kappaleisiin loi rituaalinomaisen, meditatiivisen yhteishetken yhtyeen ja kuulijoiden välille. Myös Maestron pianistinen kieli tulvi länsimaisen taidemusiikin vaikutteita huomattavasti jazzin afroamerikkalaisia lähtökohtia enemmän, sijoittuen tässä suhteessa Bill Evansin, Keith Jarrettin ja Brad Mehldaun jatkumoon. Barokkimaiset, kontrapunktaaliset satsit vuorottelivat Välimeren alueen melismaattisempien moodien kanssa. Perulaisen Jorge Roederin soolobasso-osuudet mykistivät kuuntelemaan, ja maisemien vaihtuessa uusiin toimivat unisono-osuudet kuin merkkeinä siitä, että sävellysten parissa liikutaan. Mutta oli improvisaatiotakin huikeita määriä mukana, ja yhdestä ainoasta hutiäänestä tehtiin motiivi, josta saattoi syntyä kokonainen taite. Encore lähti liikkeelle vihellellen, ja melodia siirtyi yhtyeelle hauraana, soittorasiamaisena. Yleisö yhtyi trion lauluun, sulkien festivaalin herkän yhteisöllisellä tavalla.
Santeri Kaipiainen
1) Fonitrio on musiikillisen vastaanottamiseni kannalta haastava kokoonpano, samoin kuin trumpettitrio. Molempia olen kuullut lukuisia kertoja, mutta aivan kuten en ole vieläkään ihastunut oopperaan, pidän myös jotakuta muuta kykenevämpänä kirjoittamaan fiksusti Joshua Redmanista, ja siksi korvasin sen toisella keikalla.
2) Ammatillisen kontaktini vuoksi jouduin jääväämään itseni arvioimasta Sid Hillen yhtyettä taidemuseo EMMAssa.
3) Trio HLK:n ja Evelyn Glennien viimeinen kappale sekä puolet Alexi Tuomarila Trion ensimmäisestä kappaleesta jäivät kuulematta esityspaikalta toiselle siirtymisen vuoksi.
