Radion sinfoniaorkesterin torstaina päättynyt Beethoven-festivaali oli menestys. Kävijöitä oli yli 10 000, ja moni tilaisuus oli loppuunmyyty. Orkesteri julkisti saman tien seuraavan, syksyllä 2019 pidettävän festivaalinsa teeman: se on Magnus Lindberg ja hänen tuotannossaan oleellisesti esillä oleva tradition ja uuden välinen suhde.
Beethoven-festivaali päättyi Sir Roger Norringtonin johtamaan yhdeksänteen sinfoniaan. Siihen oli nivottu ilman taukoa soitettu Lindbergin Two episodes, joka on tehty ikään kuin alkukaneetiksi sinfonialle ja lainailee sen elementtejä. Silti teos toimii myös itsenään.
Beethovenin yhdeksäs on Helsingissäkin useimmin esitettyjä klassikkoja, koska HKO:lla se on joka syyskauden päättävä perinne. RSO:lla oli kuitenkin valttikorttina Norringtonin raikas näkemys, joka sai kuuntelemaan tuttua teosta uudessa valossa.
Autenttisuusliikkeen pioneerina tunnettu maestro järisytti 1980-luvulla Beethovenin sinfonioiden kokonaislevytyksellä periodiorkesterinsa London Classical Playerin kanssa. Hurjat, säveltäjän omista merkinnöistä lähtevät tempot ja pureva ote aksentteineen ja vibratovapaine sointeineen tekivät kipispäästä vallankumouksellisen.
Sittemmin Norrington on johtanut paljon moderneja orkestereita, ja vihaisuuden tilalle on tullut enemmän lempeyttä ja peribrittiläistä huumoria. Silti alkuperäinen eetos on säilynyt, ja se valloitti myös tämänkertaisessa esityksessä.
Sinfonia, joka on totuttu liittämään ihmiskunnan perimmäisiin kysymyksiin, soikin nyt totuttua kevyemmin mutta ei suinkaan pinnallisemmin. Viulut oli laitettu istumaan toisiaan vasten, mikä korosti äänten keskustelevaa kontrapunktia. Ensi osaan tämä toi ärhäkän väittelyn tuntua, ikään kuin kuuro säveltäjä olisi jankannut itsensä kanssa.
Myös vibraton riisuminen korosti äänen kitkaista kisailua ja tonaalisia tehoja, kuten tyhjiä kvinttejä. Romanttisen taistelun sijaan korostui liike, mikä sai tiheyden tuntumaan entistäkin moniulotteisemmalta. Syvät alhot ja ylöspäin pyristelevä puhti vuorottelivat.
Scherzossa oli enemmän huumorin pilkettä kuin mainitulla levyllä. Moni saattoi kokea hitaan osan liian nopeana, mutta minusta sen elämää ylistävä laulullisuus vain korostui.
Finaalissa paatoksen karttaminen ja ennemmin kertova kuin julistava ote saivat aikaan puhdistavan olon – vaikka suurista asioista olikin kyse, ei niitä tarvinnut ota kurtussa korostaa. Jani Sivenin valmentama Musiikkitalon kuoro ja solistikvartetti Tiina-Maija Koskela, Niina Keitel, Markus Nykänen ja Kristian Lidroos olivat nuorekkaalla otteellaan samalla aaltopituudella maestron kanssa.
Lindbergin Two episodes ei tuo mitään uutta säveltäjäkuvaan, mutta sen positiivinen lataus sopi erityisen hyvin Norringtonin Beethoven-tulkinnan pariksi. Maestro ei korostanut niinkään Lindbergin orkestraation uhkeutta pullistelemalla vaan antoi teoksen rikkaalle tekstuurille kihisevän ja klassisen kirkkaan asun.
Harri Kuusisaari
