Mikä harras hiljaisuus lankesikaan, kun Hannu Lintu laski kätensä Mahlerin kolmannen sinfonian loputtoman tuntuisen päätössoinnun jälkeen. Passioesityksistä tuttu pitkä äänettömyys ja sen jälkeen räjähtäneet aplodit osoittivat, kuinka hengellinen tunnelma kolmannen sinfonian finaalissa vallitsee. Musiikinhistorian pisimmäksi sinfoniaksi kutsuttu teos oli kuljettanut meitä lähes kaksi tuntia ja kasvanut harvinaisen intensiiviseksi elämykseksi. Kolmas sinfonia todentaa Mahlerin kuuluisan lausahduksen, että sinfonian tulee sisältää koko maailma. Panteistiset luontovisiot vaihtuvat teoksen edetessä sisäisiksi uskonnollis-filosofisiksi kokemuksiksi, mutta sekaan mahtuu myös roppakaupalla leikkisyyttä […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.