Avantin Suvisoiton kolmannen päivän ilta oli turboahdettu ja samalla maistuva.
Avanti!-orkesteri sai Suvisoittonsa tämänkertaisen taiteellisen suunnittelijan Dima Slobodenioukin mukana tietenkin hänen kontaktinsa ja ohjelmamausteensa. Porvoolaiseen kesäperinteeseen tutustunut yleisö tuntee jo hyvin paljon genresiltoja. Slobodenioukin itse johtama kolmannen illan konsertti näytti, että kesällä voi tehdä jotain eri tavoin kuin tyypillisissä sinfoniakonserteissa.
Kun espanjalainen Camerata Flamenco Project nousi lavalle, rusketusraidoista tai muista aurinkomokista ei ollut tietoakaan. Määritelmiä väistelevä esiintyminen sekä ilman Avantia että sen kanssa sai yleisön aivan hurmioituneeksi. Konserttikulttuuriamme hallitseva oikein tekeminen piti huolta, ettei yksikään kuulija elämöinyt soiton aikana. Ristiriitaista ja totta, mutta asiasta puhuminen alkaa jo väsyttää.
Virtuoottisuuteen painottuva avantgarde-flamenco olisi voinut kaapata kuinka suuren areenan tahansa. Jotain suurta oli ylipäätään esittää Erik Satien Gnossienne nro 1 niin järjellisesti. Pahansuovan sivumelodian toteavuus kylmäsi juuri oikein ja sai myöhemmin hauskan kaiun Manuel de Fallan Noiduttu rakkaus -sarjan merkillisessä oboeteemassa.
Avantin tulkinnassa Aleksandr Skrjabin pianopreludeista korostui nautinnollisuus. ”] Jouni Kaipainen sovitti 24 preludin ryhmän jousille aseenaan ronskit pois leikkaukset ja uudelleenasettelut. Ihailin kapellimestarin tarkkuuttaa monessa kohdassa. En kerta kaikkiaan osaa päättää, olisiko konserttiohjelma pitänyt suunnitella aivan toisin ja osata säästää tämä onnistunut, venäläinen väriherkku johonkin muualle. Skrjabinista tuli karkkipussi, mutta kokonaisuuden pituus oli läkähdyttävä.
Häiritsevintä oli loppupuoliskoa vielä erikseen halkonut lavajärjestelytauko. Noin kaksi ja puoli tuntia alkuhetken jälkeen melko suuri osa yleisöstä todisti, että olisi ollut sopiva hetki lähteä kotiin. Juuri tätä ennen kuultiin suosionosoituspaukun lietsonut kantaesitysteos Camerata Flamenco Projecilta ja Avantilta. Ryhmän sävellyksistä tämä oli naiivin maksimaalinen, muut aivan nappikamaa.
Uudessa flamencosarjassa taajuudet menivät häiritsevästi päällekkäin varsinkin cajonin ja pasuunoiden puskemiskäytössä. Esityskin oli omituisen hiomatonta, jos vertaa siihen kuinka komeasti soiva saatiin kuulla vielä viimeiseksi.
Paljouden logiikalla pelasi myös kotimaisen aikalaismusiikin puolihitti Transit eli Sebastian Fagerlundin kitarakonsertto (2013). Sävellyksen ihanaa kiinteyttä tuki pauloissaan pitänyt esitys orkesterilta ja solisi Ismo Eskeliseltä.
Perjantai täyttyi myös arvokkasta sävellyspajan loppukonsertista, joka sai hymyn vahvasti huulille. Lähes legendaarisina tunnettujen Jukka Tiensuun tehtävänantojen epistola oli nyt itse asiassa surun ja tanssin ynnääminen lyhyisiin ensemblekappaleisiin. 12 soittajaa vertyi lopulta tarkkuuteen, vaikka aluksi vaikuttikin hieman pahalta.
Yllättävänkin moni säveltäjistä oli panostanut harpun soittoteknisiin seikkoihin ja ottanut suruteeman keinovaroikseen alaspäiset sävelkulut. Eniten uunituoreista teoksista sytytti Paolo Griffinin The Slow Burn, jonka taustaksi säveltäjä halusi kertoa Kanadan Albertassa juuri koetut, vakavat metsäpalot. En toki tehnyt valintaa mustan sanavalinnan takia.
Annetaan sävellyspajan konserttien olla homssuisia, kesäisiä ja kansainväliselle kulttuurille elintärkeitä. Niissä on kilowateittain tehoa.
Avantin Suvisoitto Porvoossa pe 1.7. Avantin muusikoiden kapellimestarit Andres Kaljuste (sävellyspaja) ja Dima Slobodeniouk (Taidetehdas), kitaristi Ismo Eskelinen, Camerata Flamenco Project. Vuoden 2017 tapahtuman taiteellisen suunnittelijan nimi selviää Suvisoiton viimeisenä päivänä eli sunnuntaina.
