Arvio: Marius Neset & Sointi Jazz Orchestra, Koko Jazz Club, Helsinki 27.9.2019.
Norjan nuoremman jazz-sukupolven kärkinimiin kuuluva Marius Neset (s. 1985) ei ainoastaan ole taipuisa, virtuoottinen ja ilmaisukykyinen saksofonisti, vaan on jo useamman vuoden ajan osoittanut levytyksillään kykynsä tehdä kiinnostavaa, omalaatuista sävellysmaailmaa, jossa parittomat tahtilajit ja polyrytmiikka lyövät kättä hyvän orkestraation ja kiintoisien melodioiden kanssa. Viimeksi Neset soitti Suomessa huhtikuussa April Jazzin aikaan yhdessä Tapiola Sinfoniettan kanssa teoksensa Viaduct, mutta nyt vuorossa oli vapaan kentän big band Sointi Jazz Orchestra. Pääosin perustajansa, kapellimestari Rasmus Soinin kynästä lähteneillä kiinnostavilla, maalailevilla sävellyksillä ja niiden korkealaatuisella soitannollisella toteutuksella itsensä näkyväksi nostanut orkesteri oli Soinin mukaan odottanut jo innolla yhteistyötä Nesetin kanssa.
Neset toi loppuunmyydylle Koko Jazz Clubille muassaan alun perin 6-7 vuotta sitten Trondheim Jazz Orchestralle tehtyjä, Lion-albumille levytettyjä sovituksia, joita Soini oli kevyesti muokannut SJO:n soitinnukseen istuviksi. Lion-nimikkoteoksella alkoi myös itse konsertti: kappale kuoriutui hiljalleen esille alun borduunasta ja vapaahkoista hälyistä. Petteri Hietamäen sopraanosaksofonin ja Kalevi Louhivuoren trumpetin välillä oli hyvää vapaata nokittelua, johon Joona Räsänen yhtyi rumpusetin takaa.
Ja jo ensimmäisen kerran, kun Neset itse pääsi vauhtiin, olivat soolossa kasassa kaikki ne elementit, jotka vangitsivat koko illan mitalta: luonteva motiivien käyttö, vaivaton ja päälleliimaamaton ulossoitto harmoniasta, Coltranen ja Breckerin kaltaisten suurten mestarien jalanjäljissä kulkenut nopea ja tarkka tikutus sekä satunnainen siteeraus ja kermailu. Kaikki tämä oli rakennettu sopivalla vaihtelevuudella, eikä vaihdoksissa tuntunut särähtäviä saumakohtia. Suorituksen kunnioitettavuutta lisäsi kaiken tämän toteuttaminen kompleksin rytmiikan päälle. Toisena kuullun Sacred Universen aikana alkoi jo olla olo, että näin syleilevästi soiva orkestraatio kuuluisi pikemminkin konserttisaliin kuin pöydälliseen jazzklubiin; toisaalta yleisö myös kunnioitti lavan taidetta lähes hartaalla hiljaisuudella. Golden Xplosionin alun fonisektion iskutuksissa testattiin orkesterin tarkkuutta toden teolla, samalla kun Neset itse ylläpiti pitkää rytmistä ostinatoaan.
Konsertissa kuultiin myös sointilaisten omia sävellyksiä. Pianisti Aleksis Liukon Return of the Carboard Submarine oli sykkeeltään myös hyvin Neset-mäinen, mutta osoitti myös polveilevammat puolensa mehukkaalla harmoniankäytöllään. Nesetin soolo Soinin Kaupunki-impressioon oli lähes vapaasta improvisoinnista vaikutteita ottanutta, kun taas Soinin yhteistyötä varten varta vasten säveltämä Kolibri oli vetoavaa Vince Mendoza –henkistä big band –fuusiota. Orkesteri näytti kappaleessa myös vaihtosoittimiensa laajuuden, kun saksofonisektio muuttui huiluksi, oboeksi, kahdeksi klarinetiksi ja bassoklarinetiksi.
SJO:n muusikotkin saivat hetkiään Nesetin rinnalla. Louhivuori oli trumpettisektion suvereeni solisti, mutta myös Oskari Siirtolan bassosoolossa oli ennakkoluulottomuudessaan raikasta otetta, ja Liukko osoitti soittimensa tyylitajuisen, maltillisen hallinnan. Räsäsen sambahenkinen rumpusoolonpätkä Golden Xplosioniin istuutui loistavasti grooveen – Kolibrin pidemmässä rumpusoolossa välillä tosin kurkotettiin kuuseen. Konsertin päättäneessä Weight of the Worldissa Pekka Seppänen loi baritonifonin käsittelyllään rouhean ilmapiirin rock-henkiseen sävellykseen, ja Neset ryöppysi yhä vain dynaamista energiaansa. Encorena kuultiin vielä sopivan riemukas marssihenkinen Birds. SJO ja Neset sopivat musiikillisesti todella mainiosti toistensa kumppaneiksi, ja tylsää tai banaalia hetkeä ei illan aikana tullut. Mitä vierailijoihin tulee, Sointi Jazz Orchestra asetti eilen illalla oman rimansa todella korkealle kaikissa suhteissa.
Santeri Kaipiainen
