Festivaalimainen tapahtuma oli kuin musiikkikilpailun varjolla järjestetty Bartók-viikko, joka sisälsi myös symposiumin, kävelykierroksia ja muuta ohjelmaa. Rondo tutustui Bartókin perintöön Budapestissä.
Budapest on musiikkikilpailujen luvattu kaupunki. Kansainvälisten Ferenc Liszt -pianokilpailun, Pablo Casals -sellokilpailun ja Solti-kapellimestarikilpailun seuraan teki syyskuussa näyttävän sisääntulon uusi tapahtuma Bartók World Competition & Festival.
Budapestin Liszt-akatemian organisoima kansainvälinen tapahtuma tarjoaa kahden vuoden välein kilpailut vaihtuvissa kategorioissa. Nyt ensimmäisellä kerralla vuorossa oli viulu, jatkossa seuraavat piano ja kamarimusiikkiryhmät. Välivuosina on tarkoitus järjestää sävellyskilpailuja, joilla haetaan uusia teoksia soitinkilpailuihin. Konsepti muistuttaa siis Brysselin Queen Elisabeth -kilpailua, joskin se luopui muutama vuosi sitten sävellyskilpailuista. Queen Elisabeth – ja Tshaikovski-kilpailujen kaltaisista suuren formaatin kilpailuista uusi Bartók-kilpailu erottautuu myös siinä, että se on haluttu profiloida festivaalimaiseksi, Béla Bartókiin fokusoituneeksi musiikkitapahtumaksi, jossa kunkin vuoden soitinkilpailu ja muu ohjelma kietoutuvat yhteen.
Bartókin musiikki tutuksi
Tuloksena oli virkistävä ja tyylikäs kilpailutapahtuma, jossa Bartókin musiikki oli vahvasti esillä. Bartók oli pakollisessa kilpailuohjelmassa pääosassa, ja mukana oli myös Bartók-aiheinen symposium, yleisöluentoja ja oheisohjelmaa.
Bartók-kilpailu profiloi säveltäjän samalla kertaa tiukasti Unkariin juurtuneena ja modernin musiikin kansainvälisenä jättiläisenä. Tätä kuvasti myös kilpailun logo: sinisistä palkeista muodostuva kaari viittasi Budapestin moniin siltoihin, Bartókin teoksissaan käyttämiin palindromirakenteisiin sekä säveltäjän rooliin unkarilaisuuden ja eurooppalaisuuden linkkinä. Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä, nationalismin ja kansainvälisyyden kireässä jännitteessä, Liszt-akatemia lähetti hyvän viestin.
Liszt-akatemian rehtori ja kilpailuidean äiti Andrea Vigh taustoittaa Rondon haastattelussa, että kilpailutapahtumalla haluttiin heijastella Bartókin moninaisia rooleja säveltäjänä, pianovirtuoosina, kamarimuusikkona, opettajana sekä kansanmusiikin kerääjänä ja tutkijana.
”Koska Bartók on niin monipuolinen hahmo, halusimme luoda erityisen konseptin, jossa hänen kaikki roolinsa olisivat edustettuina. Haluamme tehdä Bartókia tunnetummaksi”, hän linjaa.
Kansallinen ja kansainvälinen ikoni
Kilpailujärjestäjät ovat tietoisia siitä, ettei Bartókin musiikki ole esillä musiikkikilpailujen perusohjelmistossa. Myös kuulijat mieltävät Bartókin musiikin usein haastavaksi.
Ovi löytyy kansanmusiikista. Se ei ollut Bartókille mikään pintapuolinen teemavarasto, vaan muutti perustavalla tavalla hänen säveltäjänidentiteettinsä. Kansanmusiikin ominaisuuksien yhdistäminen uusimpiin musiikillisiin suuntauksiin synnytti Bartókin omaleimaisen sävelkielen.
”Bartókin viesti unkarilaisille on, että uutta luodaan omista juurista käsin. Bartókin rooli oli ratkaiseva unkarilaisen kansanmusiikin tuomisessa kansalliseksi omaisuudeksi”, Vigh sanoo.
Samaan hengenvetoon hän korostaa, että Bartókin merkitys on ennen kaikkea globaali. Kansanmusiikki oli hänelle rajoista vapaa inspiraationlähde, ja sitä hän keräsi Unkarin lisäksi mm. Romaniasta ja Slovakiasta sekä Lähi-idästä. Nuori Bartók julisti, että ”aina ja kaikin tavoin tehtäväni säveltäjänä on tehdä hyvää Unkarille ja sen kansalle”. Minkäänlaista sisäänpäin käpertymistä tämä ei tarkoittanut. Vuonna 1931 Bartók kirjoitti: ”Ihanteenani on – ja olen ollut tästä tietoinen siitä alkaen kun löysin itseni säveltäjänä – kansojen veljeys, veljeys sodista ja konflikteista riippumatta. Yritän, parhaan kykyni mukaan, palvella tätä ihannetta musiikissani.”
Kuka Bartók oli?
Budapest oli Bartókin kotikaupunki ja Liszt-akatemia hänen henkinen kotinsa. Hän oli myös Unkarin tiedeakatemian jäsen. Tiedeakatemian Musiikkitieteellisen instituutin kaunis barokkipalatsi kokosi Bartók-symposiumiin paikallisten tutkijoiden lisäksi kansainvälisten Bartók-asiantuntijoiden kermaa. Kilpailun pakolliseen ohjelmaan kuuluvien viuluteosten lisäksi symposiumissa ruodittiin myös Bartókin persoonaa.
Bartók-elämäkerturi David Cooper toi esiin, että biografinen tutkimus on aina tarinankerrontaa. Bartókia kuvaillaan tyypillisesti viileän älylliseksi, systemaattiseksi, etäiseksi ja itsetietoiseksi ihmiseksi. Monilla aikalaisilla oli hänestä kuitenkin lähes päinvastainen käsitys. Tutkimuksen tehtävänä on pohtia mielikuvia sekä tiedostaa, miten jatkuvasti karttuva aineisto muuttaa kuvaamme säveltäjästä. Psykologiasta kiinnostunut Cooper uskoo myös, että tieto säveltäjän persoonasta voi antaa arvokkaita näkökulmia musiikin tulkitsemiseen. Kyse ei ole siitä, että musiikista luettaisiin henkilöhistoriallisia ohjelmia, vaan käsitykset säveltäjän motivaatioiden ja mielentilojen muutoksista voivat auttaa tulkitsijaa.
Kurkistuksen Bartókin persoonaan sai kotimuseossa, joka sijaitsi raukeassa huvilakaupunginosassa Budan kukkuloilla. Usein asunnosta toiseen muuttanut säveltäjä asui suojaavan puutarhan ympäröimässä huvilassa perheineen 1932–40, viimeiset Euroopan-vuotensa. Paikalle ei eksy sattumalta, ja hiljainen ympäristö kielii säveltäjän rauhankaipuusta. Jäämistöstä näki, kuinka suuri voimanlähde kansankulttuuri oli Bartókille. Hän täytti kotinsa Transilvaniassa teetetyillä koristeellisilla perinnehuonekaluilla ja keräili folkloristista esineistöä.
Tuomarointi puhutti
Juhlavat puitteet Bartók-kilpailu sai Liszt-akatemian päärakennuksesta, joka hiljattain restauroituna art nouveau -pyhäkkönä on Euroopan kauneimpia konserttitaloja.
Saavuin seuraamaan kilpailun kaksi viimeistä erää, Mozart-teemaisen kamariorkesterifinaalin sekä sinfoniaorkesterifinaalin. Orkestereina toimivat Franz Liszt -kamariorkesteri ja perinteikäs Unkarin radio-orkesteri. Välierät olivat niin tiukat, että kuuden finalistin sijaan kamariorkesterifinaaliin valittiin seitsemän soittajaa. Viimeiseen erään pääsi kolme parasta.
Maailmalla kilpailu herätti kohinaa, sillä seitsemästä finalistista useimmilla oli erilaisia kytköksiä tuomaristoon, myös voittajalla, joka opiskelee Hannoverissa Krzysztof Węgrzynin johdolla. Ranskalais-hollantilainen Cosima Soulez-Larivière oli seitsemästä finalistista kuitenkin ehdottomasti oikea valinta voittajaksi ja 22 000 euron pääpalkinnon saajaksi. 20-vuotias viulisti oli kypsyydessään ja omaäänisyydessään niin ylivoimainen, että olisi ollut shokki, jos hän ei olisi voittanut. Metallikas viulusointi sekä riskejä kaihtamaton, sisäistynyt tulkintatapa takasivat voittajan, joka ei mahtunut perinteiseen kilpailukonkarin muottiin.
Italialaisen Salvatore Accardon johtamaan tuomaristoon kuuluivat viulistit Barnabás Kelemen, Qian Zhou, Takashi Shimizu, Joel Smirnoff, Vilmos Szabadi, Krzysztof Węgrzyn ja Ivan Ženatý sekä Bartók-tutkija Tibor Tallián. Väittelyt puolueellisuudesta ovat jatkuva osa musiikkikilpailuita. Järjestäjät olivat varmasti paineen alla sen suhteen, tuleeko uuden kilpailun osanottajajoukosta kyllin tasokas. Tuomarit epäilemättä suosittelivat kilpailua tuntemilleen nuorille, myös oppilailleen. Tässä ei ole mitään uutta.
Poikkeuksellinen muusikko voitti
Vain kilpailun kokonaan seuraamalla olisi voinut todeta, jättivätkö tuomarit välieriin potentiaalisia menestyjiä äänestäen vain suosikkinsa finaaliin. Yleisön kannalta finaalivaihe oli joka tapauksessa musiikin juhlaa: seitsemän finalistia muodostivat korkeatasoisen sekä ennen kaikkea musiikillisesti erittäin mielenkiintoisen joukon. Turvallisuushakuisia kilpailuohjuksia ei juuri näkynyt, sen sijaan Mozart-maraton esitteli laajan spektrin lähestymistapoja.
Musiikkikilpailuja kritisoidaan aivan aiheellisesti siitä, että ne helposti luovat hengettömän soittajatyypin, joka pyrkii tavoittelemaan tuomaristoa miellyttäviä ominaisuuksia sen sijaan että seuraisi omaa ääntään. Bartók-kilpailun ilmapiiri tuntui säveltäjäfokuksessaan erilaiselta, ja Bartókin musiikin määrä ohjelmassa oli mahdollisesti vetänyt Budapestiin valikoituneemman kilpailijajoukon.
Vahvat ja varmat soittajat erottuivat joukosta selvästi. Soulez-Larivièren lisäksi unkarilainen, Saksassa opiskeleva Agnés Langer säväytti ja lunasti ansaitun finaalipaikan sielukkuudellaan. Ajatukset suosimisesta tulivat korkeintaan mieleen kolmantena pääfinaaliin valitun japanilaisen Ririko Tagakin, Takashi Shimizun oppilaan, kohdalla. Muusikkona keskenkasvuinen Tagaki oli kilpailukontekstissa raikas, teeskentelemätön ilmestys, mutta ilahduttavuus ei ole mikään palkitsemisperiaate. Gaalakonsertissa hän kuitenkin soitti Tshaikovskin konserton niin valovoimaista lahjakkuutta osoittaen, että ainakin finaalien kontekstissa päätös tuntui lopulta sopivalta.
Auli Särkiö-Pitkänen, Budapest
Kuvat © Mudra Laszlo
