Messut soi ja opettaa
Cremona Musica on kuhiseva messutapahtuma, jonka aikana akustisia soittimia palvotaan huikein esityksin ja innostavin mestarikurssein.
Jokainen, joka on käynyt Frankfurtin musiikkimessuilla, on kokenut ähkyn, jonka vaihtoehtojen ylitarjonta akustisista sähköisiin soittimiin ja esitystekniikkaan vierailijassaan aiheuttaa. Cremona Musica, joka järjestettiin syys-lokakuun vaihteessa, on mittakaavaltaan monin verroin pienempi, vaikka esillepanijoita onkin lähes 300, ja vastaavasti sisältö on fokusoidumpi.
Lombardiassa Po-joen pohjoisrannalla sijaitseva yli kahden vuosituhannen ikäinen Cremona on maailman kuuluisimpien viulunrakentajasukujen Guarnerin, Stradivarin ja Amatin kotikaupunki. Sen yhä tänä päivänä elinvoimaisena jatkuva jousisoitinten rakennustaito hyväksyttiin vuonna 2012 mukaan UNESCO:n aineettoman maailmanperinnön listalle.
Cremona Musican painopisteitä ovat jousisoittimet, piano, kitara ja puhaltimet. Tapahtumatarjonnallaan messut muistuttaa, miksi soittimia valmistetaan: musiikin vuoksi. Halvimmillaan 25 euron kolmipäiväiseen messupassiin sisältyi kymmenittäin konsertteja ja tilaisuuksia seurata eri soitinten mestarikursseja. Tapahtumia oli messuilla aamusta iltaan.
Meno jatkui Cremonan historiallisessa keskustassa kuten Youtube-videot todistavat: viuluvirtuoosi Robert Lakatos soittamassa mestaripianisti Itamar Golanin kanssa kiinalaisessa ravintolassa tai 95-vuotias viulun legenda Ivry Gitlis testaamassa nuoren paikallisen viulunrakentajan tekemää soitinta Cremonan yössä katedraalin piazzalla.
Steingraeber kehitti sordino-pedaalin
Vaikka jousisoittimet jousineen, kielineen, talloineen ja koteloineen olivat pääosassa (ja kitarat sekä puhaltimet vahvassa sivuosassa), messujen uusi tulokas, Piano Experience, ei jäänyt niiden varjoon. Tämän takasi esiintyjäkaartin taso kolmen päivän aikana pidetyissä workshop-tyyppisissä konserteissa, jotka juonsi mainio italialaispianisti ja Cremona Musican taiteellinen neuvonantaja Roberto Prosseda.
Avajaispäivän teemana olivat Bayreuthissa valmistetut Steingraeber-flyygelit. Lavalle saapui pitkän vakavan sairauden jälkeen paluuta tekevä Gloria D’Atri. Hän soitti kauniisti ja jäntevästi artikuloiden Mozartia, Beethovenin 32 muunnelmaa ja Chopinia. Ohjelmistollaan hän esitteli myös Steingraeber-valmistajan 1800-luvun alkupuolen esikuvien mukaan kehittämää sordino-pedaalia, jollaista esimerkiksi Franz Schubert käytti soittaessaan omaa musiikkiaan.
Gloria D’Atri on pianon ihmelapsi, jonka hieno ura erityisesti Saksassa, Sveitsissä ja Italiassa keskeytyi 1990-luvun lopulla vakavan perinnöllisen sairauden toteamiseen ja hoitojen vaatimiin lukuisiin leikkauksiin.
”Nyt olen harjoitellut taas tiiviisti yli kahden vuoden ajan. Kokemani kärsimyksen jälkeen tuntuu kuin olisin löytänyt uuden elämän – ei, vaan oman elämäni uudelleen. Nyt osaan arvostaa elämän lahjaa enemmän kuin koskaan ennen”, Gloria D’Atri sanoo.
Steingraeber, tällä kertaa solistinaan Clara Murnig Wienin musiikkikorkeakoulusta, toi iltapäivällä estradille prototyypin, jossa perinteiseen flyygeliin on yhdistetty uutta digitaalista teknologiaa. Avoin suhde teknisiin innovaatioihin on selvästikin alue, jolla Steingraeber pyrkii vahvistamaan asemaansa flyygelien välisessä kovassa kilpailussa.
Upeaa duopianismia Steinway-päivänä
Lauantai oli omistettu flyygelien suurimmalle klassikolle Steinwaylle, joka esitteli aluksi automaattipianonsa Spirion. Sen kysyntä on ylittänyt odotukset, ja tällä hetkellä tilauskirjat ovat täynnä.
Konserttilavalle astui puoliltapäivin Itamar Golanin ja hänen puolisonsa Natsuko Inouen pianoduo. Golan osoittautui huumorimieheksi, joka kutsui esiintymissalia ”kemiallisen tehtaan ja mielisairaalan yhdistelmäksi”. Hän päätti kuitenkin sopeutua workshop-meininkiin ja kiitos siitä.
Aluksi kuultiin Debussyn kolorismia, minkä jälkeen tapahtui jotakin fantastista: alkoi duon ”kapellimestarin” Itamar Golanin johdattelema ihmeellinen musiikkimatka vanhan Keski-Euroopan kulttuurisen sulatusuunin sydänmaille ja sielun syvyyksiin: ensin Bramhsin Unkarilaisia, sitten Dvorakin Slaavilaisia tansseja.
Golan ja Inoue loihtivat kokolattiamatolla varustettuun, homeelta tuoksahtavaan kokoussaliin vanhan Budapestin ja Prahan hälyisän, eloisan ja riehakkaan tunnelman. Kuinka tuttuakin tutumpi musiikki voikaan ilmestyä tähän hetkeen aivan uutena, avata mielen portit ja vapauttaa valloilleen näkyjä kadonneesta ajasta niin että on vaikeuksia pysyttäytyä hiljaa tuolillaan!
Workshop-meiningin kruunuksi Itamar Golan maanitteli viulistilegenda Ivry Gitlisin improvisoimaan säveltäjävaihdosten saumoiksi hetkestä revittyä improvisoitua runoutta venäjäksi ja hepreaksi. Ei ole totta!
Steinway-päivä jatkui Enrico Pompilin teknisesti vakuuttavalla resitaalilla (mm. Ravel: Miroirs) ja iranilaispianisti Ramin Bahramin eloisasti sykkivällä Bachilla (mm. B-duuripartita). Myöhemmin iltapäivällä soitti hersyviä jazzsoolojaan Enrico Pieranunzi.
Oman festivaalipäivänsä sai Italian oma flyygelikaunotar Fazioli, mutta se on eri jutun aihe.
Cremona Music Awards palkitsee elämäntyötä
Cremona Musican asemaa kartalla rakentaa myös Cremona Music Awards -palkinto, jonka jakotilaisuus oli mahdollisimman epämuodollinen – olisin näköjään voinut vetää prässihousujen sijasta jalkaani lewikset. Arvoltaan palkinto on kuitenkin mitä painavin. Ehkä juuri siksi skandaaleiltakaan ei ole vältytty: vuonna 2015 Grigori Sokolov kieltäytyi palkinnosta, koska vuoden 2014 kirjoittajapalkinto oli myönnetty Norman Lebrechtille.
Tänä vuonna palkittiin italialaisista sellisti-säveltäjä Giovanni Sollima ja Rooman Accademia di Santa Cecilian mestarikurssitoiminta. Kirjoittajana palkittiin amerikkalainen musikologi, pianisti ja säveltäjä Stuart Isacoff, jolta on suomennettu yksi teos, viritysjärjestelmien historiasta kertova Pianon taika (Tammi, 2002).
Sokerina pohjalla, elämäntyöstään esiintyjänä ja opettajana palkittiin viulisti Ivri Gitlis, jonka roolisuoritus seremoniassa oli sinänsä jo palkinnon arvoinen.
– Miksi minulla on lippalakki päässä?, Ivry Gitlis kysyy vain retorisesti, sillä totta kai hänellä pitää olla palkintoseremoniassa lippalakki päässä. Vaimo tuo hänelle Stradivariuksen (”Sancy” vuodelta 1713), joka on Gitlisille ”enemmän kuin vaimo”. Ja nyt hän, Stradivarius, on päässyt omaan kotiinsa, Cremonaan.
Ivry Gitlis alkaa soittaa viulullaan sicilienneä hyvin hiljaa, Itamar Golan pianollaan vielä hiljempaa. Seremonian yleisö, se vasta hiljaa onkin!
Teksti: Matti Tuomisto, Cremona
