Oopperamaailmaan tuntuu mahtuvan kerrallaan hyvin pieni joukko ohjaajia, joista kaikki suuret talot kilpailevat. Dmitri Tsherniakov on noussut sellaiseksi venäläisten teosten railakkailla modernisoinneilla. Esimerkiksi Rimski-Korsakovin Tsaarin morsiamen hän teki nykyajan digitaalisen mediamanipulaation kuvaksi, ja säveltäjän Kitezh-oopperassa terroristit hyökkäsivät, ja näkymätön paratiisikaupunki oli vain ihmisten mielikuvituksen tuotetta.
Muussa ohjelmistossa venäläisguru on kuitenkin tuottanut myös pettymyksiä. Wagnerin Parsifalin hän teki Berliinissä niin ankeaksi siperialaiseksi vankileiriksi, että hänen hypeään oli jo syytä ihmetellä. Tuntuu, että oopperan uudistajista on kova pula.
Hänen tuorein tempauksensa Pariisin oopperassa on yritys yhdistää Tshaikovskin ooppera Jolanta ja baletti Pähkinänsärkijä yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja kirjoittaa jälkimmäisen libretto uusiksi. Idea ei ole tuulesta temmattu, sillä teokset todellakin kantaesitettiin parina Pietarin Mariinski-teatterissa vuonna 1892. Sen jälkeen Jolanta on jäänyt harvinaisuudeksi.
Jälleenyhdistyminen ei sinänsä ollut paljoa osiensa summaansa suurempaa. Pähkinänsärkijä alkaa suoraan Jolantan lopusta, ja jotkut teosten henkilöt yhdistyvät. Osittain fuusio käy ilmi vasta loppukiitoksissa, jonne tanssijat ja laulajat tulevat pareina.
Jolanta on tulkintana yllättävänkin perinteinen: tarina kuninkaan sokeasta tyttärestä, joka saa rakkauden voimasta näkönsä takaisin, kerrotaan konstailemattomana kamarinäytelmänä, ja Sonja Yoncheva saa loistaa nimiroolissa verevänä. Tässä on Anna Netrebkon perillinen!
Pähkinänsärkijässä Tsherniakov sen sijaan halusi korostaa E.T.A. Hofmannin tarinan demonisia puolia ja heitti Marie-tytön painajaisuneen, jonka lopussa meteori törmää maahan, ja kaikki tuhoutuu. Tarina on rautalangasta väännetty, eikä Pariisin ooppera tahtonut löytää sen toteuttamiseen suostuvaa koreografia. Vihdoin työ jaettiin kolmen koreografin, Edouard Lockin, Sidi Larbi Cherkaouin ja Arthur Pitan kesken.
Alku on lupaava, sillä La La La Human Steps -ryhmästä tunnetun Edouard Lockin varietee- ja sarjakuvamainen liikekieli kuvasi hyvin pikkuporvarillista perhetunnelmaa ja siveyden takana olevaa seksuaalista virettä. Unijakson alussa hahmot muuttuivatkin vihamielisiksi, ja samat mekaaniset liikkeet näyttivät aggressiivisen ja pimeän puolensa.
Valitettavasti monen kokin soppa alkoi pian kadottaa makuaan, ja lopussa sääli jo Pariisin oopperan baletin loistavia tanssijoita, jotka saivat harhailla lumipyryissä ja tuhomaisemissa ja koikkelehtia jättilelujen kanssa ilman kunnollista tanssittavaa.
Alain Altinoglu johti musiikin hienosti, mutta kaikista spektaakkeliaineksista huolimatta Pähkinänsärkijä ja sen myötä koko teosfuusion idea alkoi tuntua turhanpäiväiseltä. Mutta saatiinpa hieno Jolanta, Tshaikovskin joutsenlaulu, joka katsoo valoon.
Harri Kuusisaari
