Japanin nykysäveltäjistä tyylillisesti kiinnostavimpia tuntuvat olevan veteraanit. Kahdeksankymppiset Toshi Ichiyangi ja Joji Yasa näyttävät nuoremmille mallia sinä, miten itä ja länsi saadaan yhä kohtaamaan persoonallisesti musiikissa.
Japanilaista uutta musiikkia ei ole helppoa kuulla edes konsertteja tulvivassa Oli siis syytä kiiruhtaa paikalle, kun Suntory Hall esitteli maan musiikin kahden uudisraivaajalle, Toshi Ichiyangille, 84 ja Joji Yasalle, 89, omistetut ohjelmat Metropolitan-orkesterin konsertissa.
Säveltäjät olivat 1950-luvun avantgardisteja, jotka toivat länsimaisen modernismin tuulia Japaniin. Omaa kulttuuriaan he ovat lähestyneet filosofisesta näkökulmasta ja ammentavat siitä musiikkiinsa pikemmin tila-aika -käsitettä kuin suoria sävellainoja.
Ichiyangi oli itsensä John Cagen lempioppilaita. Guru opetti kuitenkin enemmän filosofiaa kuin musiikkia ja auttoi häntä löytämään japanilaisuutensa. Hän osallistui 50-luvun kokeellisiin liikkeisiin ja tuli tunnetuksi Yoko Onon ensimmäisenä aviomiehenä.
Yasa on säveltäjänä itseoppinut, mutta hänenkin vaikutteensa ovat laajalla, ulottuen Edgard Varésesta elektronimusiikkiin ja no-teatteriin. Hän teki teoksen 1990-luvun alussa Helsingin kaupunginorkesterin Hommage á Sibelius -projektiin, ja Ichiyangi on ollut teemasäveltäjänä Avantin Suvisoitossa ja Korsholman musiikkijuhlilla.
Ichuyangin sanotaan kesyyntyneen myöhäistyylissään jopa traditionalistiksi, mutta etsivä luonne on tallella tältä vuodelta peräisin olevassa kaksoiskonsertossa viululle ja sellolle. Siinä hän käyttää avointa muotoa, jossa kapellimestari ja solistit muovaavat tilaa.
Mikrosävelaskeleet, luonnolliset viritykset ja pyörteiset glisssandot luovat tekstuureiltaan ja tunnelmiltaan rikkaan flown, johon solistit, nuori viulisti Tatsuki Narita ja muusikon työnsä ohella Suntory-säätiön johtajana toimiva sellisti Tsuyoshi Tsutsumi heittäytyivät täysillä eläytyen.
Tekstuuriltaan pointillisempi on Ichiyangin kolmas pianokonsertto vuodelta 1991, jossa coolin rytmisten ääriosien keskelle ilmestyy traaginen, requeim-sävyinen adagio. Säveltäjän tavassa rakentaa vastakohdista ykseyttä on jotain perijapanilaista. Uuden musiikin parissa ansioitunut pianisti Kaori Kimura löysi musiikista hienostunutta sointikulttuuria.
Myös Joji Yasa on vaikuttanut Amerikassa, toimien professorina Kalifornian yliopistossa. Japanilaisuus ja länsimaisuus sulautuvat hänen teoksissaan eri tavalla kuin kollegan. Hän surffaa orkesterin uhkeilla mainingeilla ja toisaalta hyödyntää hiljaisuutta ja staattisuutta – kuin utelias seikkailija ja buddhalainen munkki samassa persoonassa.
Yasan Piano concertinossa (1994) Momo Kodaman soittama soolo-osuus soi chopinmaisen runollisesti. Orkesteriteos Choronopalstic II on omistettu Edgard Varéselle, ja sen tekstuurit valuvat kuin tulivuoren laava. Musiikissa on tiettyä ritualistisuutta mutta samalla oman maailmamme ristiriitoja – omistuksen kohteen hengen mukaisesti.
Yoichi Sugiyaman johtama Metropolitan-orkesteri välitti paikalla olleiden mestarien teokset innostuneesti.
Tokio, Harri Kuusisaari
