Andris Nelsons aloittaa helmikuussa kautensa Leipzigin Gewandhausorchesterin ylikapellimestarina, ja samalla alkaa harvinainen yhteistyö sen ja hänen toisen orkesterinsa, Boston Symphonyn kanssa. Bostonin ohjelmien kulmakivenä on ollut Shostakovitsh, jota maestro levyttää ja joka oli myös Japanin kiertueen pihvinä.
Missä kaupungissa on paras mahdollisuus seurata kansainvälistä orkesterielämää ja vertailla lähes joka viikko Euroopan ja Amerikan parhaita sinfoniaorkestereita? Vastaus on selvä: Tokio. Missään Euroopan musiikkikeskuksessa ei enää ole yhtä tiheää vierailuohjelmaa. Ainut poikkeus on Wienin Musikverein, joka vetää maineellaan.
Aivan entiseen tahtiin ei myynti kuitenkaan suju Japanissakaan – erityisesti kalleimmassa hintaluokassa, jota parhaat tuontiorkesterit pakostakin edustavat ei-subventoiduilla markkinoilla. Samaan aikaan Japanin omat orkesterit ovat kehittyneet yhä kilpailukykyisemmiksi ja pystyvät sarjasysteemeillä sitouttamaan yleisöään.
Omaan matkaani marraskuussa osui Boston Symphony Orchestran residenssi Suntory Hallissa. Se myi hyvin mutta ei täyteen, kun parhaat paikat maksoivat 250 euroa.
Bostonin ylikapellimestarina neljättä vuotta toimiva latvialainen Andris Nelsons johti venäläispainotteisen ohjelman, josta kuuli, että parivaljakon kemia on erinomainen.
Orkesteri on USA:n orkestereista kultivoituneimpia ja taloudellisesti vakaimmalla pohjalla – osin sen kesäfestivaalin, Tanglewoodin ansiosta. Se ei kuitenkaan ole päässyt esiin kansainvälisillä markkinoilla tasoaan vastaavasti. Nelsonsin aika on merkinnyt ulospäin suuntautumista. Orkesteri on kierrellyt enemmän ja levyttää Deutsche Grammophonelle Shostakovitshin sinfoniasarjaa.
Nelsons aloittaa helmikuussa myös Leipzigin Gewandhausin ylikapellimestarina. Hän ei ole tietenkään ainut, jolla on orkesterit kahdella mantereella, mutta hän on jo tehnyt välttämättömyydestä hyveen saattamalla orkesterit epätavalliseen yhteistyöhön. Se sisältää vierailuja toistensa kaupungeissa sekä yhteisiä koulutusprojekteja ja sävellystilauksia.
Jo vuonna 2018 molemmat orkesterit ottavat ohjelmistoonsa toistensa kantaesittämiä teoksia. Kummankin orkesterin muusikot saavat tilaisuuden viettää kolmesta kuuteen kuukautta toisen riveissä, ja niiden opiskelija-akatemiat eli Tanglewood Music Center ja Mendelssohn-Orchesterakademie matkaavat toistensa luo yhteisiin projekteihin.
”Yhteistyöllä pyrimme saamaan ohjelmasuunnitteluumme lisää dynamiikkaa ja samaan uusia vaikutteita. Olen iloinen, että saan yhdistää tällä tavalla kaksi perhettäni”, Nelsons sanoi projektin julkistuksessa. Hän haluaa vakuutella tasapuolista omistautumista kummallekin orkesterille, sillä kyse on todellakin samalla viivalla olevista ja itsetietoisista instituutioista.
Jotkut klassisen musiikin blogistit ovat epäilleet 39-vuotiaan maestron ajan riittävyyttä, mutta itse hän sanoo asian olevan kunnossa – vierailukeikkoja hän on vastaavasti vähentänyt.
Shostakovitshin kanssakärsijä
Bostonin sinfonikoilla on vahva suhde venäläiseen musiikkiin, onhan venäläissyntyinen Serge Koussevitzky sen identiteettiin eniten vaikuttaneita ylikapellimestareita. Koussevitzkysta alkoi myös suhde tämän suojattiin Leonard Bernsteiniin, jonka syntymästä tulee tänä vuonna 100 vuotta. Bernstein onkin Bostonin tämän kauden pääteemoja.
Toinen on Dmitri Shostakovitsh, jonka sinfonioiden levytyssarja on edennyt kolmanteen levyyn. Siinä kuullaan 11. sinfonia, joka oli myös Tokion ensimmäisen konsertin päänumero.
Nelsonsilla on omakohtainen suhde Shostakovitshiin, sillä hän opiskeli Pietarissa Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisinä, sekavina aikoina. Hänen opettajanaan siellä ja sittemmin myös tärkeimpänä vaikuttajanaan oli toinen latvialainen, Mariss Jansons, jonka isä Arvid loi uraa Leningradin filharmonikkojen johtajana ja tunsi hyvin Shostakovitshin.
Levy-yhtiölle antamassaan haastattelussa Nelsons tilittää suhdettaan säveltäjään. Hänen mielestään Shostakovitsh-tulkin on oltava aina säveltäjän kanssakärsijä, sillä jokainen sinfonia on henkilökohtainen testamentti. ”Sinfonioita nro 5–10 leimaa Stalinin pelko – sen jälkeen taas säveltäjän oma kuolemanpelko vahvistui.”
”Varmaa on, että hän ei ilmaissut mitään poliittisia kantojaan suoraan vaan peitellysti. Tulkinnassa tämä tarkoittaa sitä, että asiat on elettävä sisimmässään, eikä esitysmerkkejä saa ottaa kirjaimellisesti, vaan niiden vaikutus täytyy punnita psykologisesti.”
Juuri näin tapahtui Nelsonsin johtamassa 11. sinfoniassa, joka kuvaa vuoden 1905 vallankumousta ja sen väkivaltaista tukahduttamista. Kapellimestari sai jo alussa verilöylyn uhkaan Palatsiaukiolla pahaenteisesti hytisevää tunnelmaa. Hän osasi säästää panokset niin, ettei teoksessa korostunut niinkään julistava paatos kuin sisäinen epävarmuus.
Boston Symphonylla on juuri Shostakovitshiin tarvittavaa soinnin syvyyttä ja suorasukaisuutta, ja puhaltimien ja vaskien soolot kirkuivat kuin ihminen hädässä. Romanttisemman puolen itsestään BSO ja Nelsons antoivat toisen konsertin päättäneessä Rahmaninovin toisessa sinfoniassa, jonka kaiho ja uljaus olivat hienosti balanssissa.
Harri Kuusisaari, Tokio
