Nyt kolmatta kertaa järjestettävä Encanto-festivaali ravistelee tapahtumaorganisoinnin malleja ja etsii tuoreita konserttikonsepteja.
Uutta musiikkifestivaalia lähdetään usein pystyttämään seuraavasti: valitaan otollinen ajankohta, tunnelmallinen paikka ja joukko muusikoita, joista osa saa mielellään olla nimekkäitä. Laura Kajander halusi jotain muuta. Barokkialtisti ja Suomalaisen barokkiorkesterin toiminnanjohtaja kaipasi luovia haasteita. Hänellä oli monenlaisia ajatuksia unelmiensa festivaalista: musiikin ja kirjallisuuden suhde, kiireettömyys, yhteisöllisyys ja kulttuurivaihto eri maista saapuvien taitavien taiteilijoiden yhteistyöprojekteissa.
Hän perusti muusikkoystäviensä kanssa Encanto Music -yhdistyksen ja kokosi joukon esityksiä pop up -henkiseksi pilottitapahtumaksi, joka järjestettiin kesällä 2014. Miten siitä eteenpäin? Kajanderin mieleen tuli FiBO:n päävierailijana 2010–2012 toiminut saksalaisviulisti Georg Kallweit.
”Hänen musisointinsa puhuvuus oli jättänyt syvän muistijäljen. Ja minuun teki vaikutuksen, että hän kuvaili paljon musiikkia sanoin”, Kajander kertoo.
Hän kysyi, voisiko Kallweit kuvitella ryhtyvänsä hänen perustamansa festivaalin taiteelliseksi johtajaksi.
”Georgilla ei ollut mitään kokemusta festivaalijohtamisesta, mutta hän suostui!”
Koottiin kansainvälinen tiimi samanmielisiä uskalikkoja ja pidettiin aivoriihi. Vähitellen Encanto-festivaalin palaset alkoivat loksahdella. Paikaksi valikoitui Kauniaisten Uusi paviljonki, ja Kallweitin johdolla suunniteltiin kolmen vuoden festivaalitrilogia. Tässä kuussa koetaan sen viimeinen osa teemalla ”Kauneus ja melankolia”. Festivaalin lisäksi Encanto järjestää syyskausilla Linnunlaulun huviloissa salonkikonserttisarjaa.
Avoin prosessi
Encanto-festivaalin tarkoituksena on olla kokeilemisen temmellyskenttä. Organisaatiorakenteet ovat väljiä ja musiikkilähtöisiä. Ytimessä ovat uudenlaiset konserttikonseptit, monitaiteiset, vaikeasti määriteltävät musiikkiteatteri-iltamat. Esimerkiksi vuosi sitten koettiin berliiniläisen Nico and the Navigators -ryhmän skottiviskin ympärillä liikkuva Angel’s Share, jossa pohdittiin korkeakulttuurin ja pubikulttuurin eroja teatterin, barokin ja pelimannimusiikin kautta. Tämän vuoden päätapahtumia on My Dearest, my Fairest, tanssin, fyysisen teatterin, laulun ja monentyylisen musiikin keinoin kerrottava rakkaustarina.
Kiireettömyyden idea on puolestaan jalostunut esimerkiksi ajatukseksi konserttietkoista – kotikonsertteja, taidevaelluksia – joista suunnataan illaksi päätapahtumaan. Ylipäätään Kajander on halunnut satsata moniosaisiin tapahtumapäiviin, joista ei ole kiire kotiin. Kaikesta tästä huolimatta Encanton kohdalla on vaikea puhua konseptista.
”Tämä on prosessi, eikä asioita ole fiksattu. Nytkään ei voi sanoa, mihin tulemme parkkeeraamaan sisäisesti tai ajankohdan ja paikan suhteen. Se on kyllä yleisölle epäkiitollista!” Kajander nauraa. ”Mutta se vapauttaa kokeilemaan.”
Ylipäätään Encantoa on kannatellut riskinotto, villikin spontaanius ja jääräpäinen luottamus sisältöön. Markkinaehtoisuudelle ei ole haluttu antaa tuumaakaan periksi, vaikka se tarkoittaisi taloudellisia haasteita. Rahoittajilta on kuitenkin löytynyt uskoa: Kauniaisten ja Helsingin kaupungit sekä Koneen Säätiö lähtivät mukaan kolmeksi vuodeksi.
Kajander kertoo epäkonventionaalisen festivaalijohtamisen kasvattaneen häntä ihmisenä ja muusikkona valtavasti. Se on myös saanut pohtimaan, voiko tuottaminen itsessään olla taidetta.
Uudenlaisia konsertteja
Kun Georg Kallweit sai tehtävän lähteä suunnittelemaan festivaalia Suomeen, hänellä oli ihanne valmiina.
”Urallani Berliinin radio-orkesterissa ja nyttemmin Akademie für Alte Musik Berlin -orkesterin konserttimestarina olen soittanut lukemattomia perinteisiä konsertteja. Ne voivat olla tosi hienoja, mutta olen yhä tympääntyneempi vuosikymmeniä samana pysyneeseen formaattiin. Minussa on noussut halu saattaa musiikin herättämät mielikuvitustarinani nähtäviksi ja koettaviksi sen sijaan että ne vain kuuluisivat soitossa”, Kallweit kertoo sähköpostitse.
Jo jonkin aikaa hän on suunnitellut konsertteja, joissa mietitään musiikkitapahtuman luonnetta uusiksi. Encantosta tuli tällaisen ideoinnin areena, samalla myös ikkuna berliiniläisiin musiikkituuliin. Kajanderin ja Kallweitin oman taustan vuoksi periodimusiikki kulkee Encanton pohjavirtana, mutta kyseessä ei ole vanhan musiikin festivaali. Musiikin tyylilajia oleellisempaa on, miten se esitetään.
”Miten lava toimii, miten yleisön mielenkiinto saavutetaan ja säilytetään, miten tunteita ja jännitystä herätetään. Haluan olla viihdyttäjä, mikä mielestäni on niin popartistien, katusoittajien, sirkustaiteilijoiden kuin klassisten muusikoidenkin tehtävä: siis saada ihmiset hämmästymään, nauramaan ja itkemään”, Kallweit kiteyttää.
Kahden ensimmäisen festivaalivuoden teemat olivat isoja: rakkaus sekä sota ja rauha.
”Tänä vuonna idea terävöityy vähemmän dramaattiseen ”Kauneus ja melankolia” -teemaan. Monet upeimmista ja väkevimmistä taideteoksista on luotu uupuneisuuden ja toivottomuuden tunteiden saattelemina. Mutta nyt-hetken kauneus antaa meille kuitenkin turvaa, jolloin voimme nauttia myös melankoliasta”, taiteellinen johtaja kuvailee.
Auli Särkiö-Pitkänen
Encanto-festivaali Kauniaisissa ja Helsingissä 8.–13.5.2018, encanto.fi/festival
