Säveltäjä John Cagen Organ²/ASLSP -urkuteos on soinut saksalaisessa Halberstadtin kirkossa syksystä 2001 alkaen. Teoksen, jonka nimeen Cage laittoi määritteen ”as slow as possible” (ASLSP), on tarkoitus soida romaanisessa Sankt Burchardi -kirkossa vielä yli kuuden vuosisadan ajan, aina vuoteen 2640 asti.
Maailman pisimmäksi ja hitaimmaksi teokseksi tituleerattu urkuteos käynnistyi 17 kuukautta kestäneellä tauolla. Viimeisin nuotinvaihdos tapahtui lokakuussa 2013, kertoo professori Rainer Neugebauer John Cage -urkusäätiöstä.
”Parhaillaan soi viisi urkupilliä: Kaksi bassopilliä c’ ja des’ – molemmat 16 jalkaa – sekä dis’, ais’ ja e’. Sointia on vaikea kuvata. Itselleni tulee mieleen äänimaisema, joka sijoittuu jonnekin konehuoneen äänien ja laivojen sumutorvien äänten välimaastoon. Seuraavan kerran sointivaihdos tapahtuu Cagen 108. syntymäpäivänä 5. syyskuuta 2020”, kertoo Neugebauer.
Cage sävelsi teoksen alunperin pianolle. Vuonna 1987 hän sävelsi teoksesta saksalaisen urkurin Gerd Zacherin avustuksella urkuversion. Cagen teos koostuu kahdeksasta osasta, joista jokainen on soitettava, ja joista jokainen voidaan halutessa toistaa. Cage antaa periaatteessa urkureille vapaat kädet teoksen soittamiselle. Amerikkalaissäveltäjä määritteli ainoastaan äänenkorkeuden ja sointujen keston.
Gerd Zacher kantaesitti Organ²/ASLSP –urkuteoksen Ranskan Metzissä marraskuussa 1987. Hän soitti teoksen reilussa 29 minuutissa.
Mutta miksi teos, joka voidaan soittaa vajaassa puolessa tunnissa, venytettiin vuosisatoja kestäväksi ikuisuushankkeeksi?
Idea ei suinkaan ollut Cagen oma. Hanke mahdollisimman hitaasti soitetusta urkuteoksesta sai alkunsa uuden urkumusiikin kongressissa, joka pidettiin eteläsaksalaisessa Trossingenissa vuonna 1997. Sinne kokoontuneet säveltäjät, urkurit, urkujenrakentajat, musiikkitieteilijät , teologit ja filosofit alkoivat pohtia kuinka hitaasti urkuteosta oikeastaan voidaan soittaa. Jos projektin kestoksi aluksi kaavailtiin urkujen eliniän pituista aikaa, hankkeen lopullinen kesto lyötiin lukkoon, kun urkuteoksen esittämispaikaksi oli löydetty tyhjillään oleva halberstadtilainen kirkkorakennus.
”Teoksen kesto syntyi tarkan harkinnan ja laskennan tuloksena. Laskennan lähtökohtana oli vuosi 2000. Siitä menimme ajassa taaksepäin vuoteen 1361, jolloin Halberstadtin tuomiokirkkoon rakennettiin ensimmäiset suururut, joilla oli 12-ääninen koskettimisto. Näin saimme lukeman 639”, kuvaa Rainer Neugebauer.
Amerikkalaissäveltäjä Cage olisi todennäköisesti pitänyt hankkeesta, olihan hän aina kiinnostunut yllättävistä ja täysin tuntemattomista äänistä sekä prosesseista, joiden kehityskulku ei ole ennalta arvioitavissa. Tämän periaatteen mukaan Cage sävelsi myös urkuteoksensa. Säveltäessään hän esitti itselleen kysymyksiä, kuten missä järjestyksessä ja kuinka pitkään kutakin ääntä tulisi soittaa. Tiedot hän syötti tietokoneen työstettäväksi. Näin syntyi epäharmonisista, mutta myös harmonisista äänistä muodostuva urkuteos.
”Cage toivoi, että kuulija olisi avoin kuulemalleen, että kuuulijalla olisi ’open ears’ ja ’empty mind’. Hän halusi, että äänet ovat pelkästään ääniä. Teos ei ole perinteisessä mielessä melodinen, mutta se ei silti ole monotoninen. Urkuteosta ei soiteta sähköuruilla, vaan uruilla, joiden pillit on valmistettu käsityönä. Pillit soivat mekaanisesti tuotetun paineilman avulla. Äänet särkyvät ja kerrostuvat kirkkotilassa. Myös tilan ilmanpaine ja lämpötila, jopa vuorokauden ajat, vaikuttavat ääniin. Näin syntyy hyvin monivivahteinen ja vaihteleva äänikokemus”, kertoo Neugebauer.
Organ²/ASLSP on soinut vajaat 16 vuotta yötä päivää. Jäljellä on vielä 624 vuotta. Rainer Neugebauer myöntää, että hankkeeseen liittyi alussa epäilyksiä sen toimivuudesta.
”Emme olleet lainkaan varmoja, että voiko tämänkaltainen projekti toimia pitkällä tähtäimellä. Nyt olemme toiveikkaita. Myös urkujenrakentajat ovat optimistisia. He ovat sitä mieltä, että projekti voi onnistua, jos urut huolletaan asianmukaisesti. Itselläni on pikemminkin epäilys siitä, että selviytyykö ihmiskunta 639 vuotta”, naurahtaa Rainer Neugebauer.
Maarit Lukkarinen
