Puolan Sleesiassa sijaitseva Katowice on musiikkikulttuurin vähän tunnettu aarreaitta, jonka kruununa on 2014 avattu konserttitalo. Se on akustiikaltaan ja arkkitehtuuriltaan parhaita uusia saleja Euroopassa – ellei peräti paras. Huhtikuussa sen isäntäorkesteri isännöi International Classical Music Awards -palkintogaalaa.
Katowice ei anna itsestään ensi silmäyksellä kovinkaan kaunista kuvaa. Se on ollut 1800-luvulta lähtien Puolan teollisuuden ja hiilikaivostoiminnan keskuksia, ja vaikka pahimmista saasteongelmista on päästy, kaupunkikuva on keskuskortteleita lukuun ottamatta hieman rujo. Vastakohta 50 kilometrin päässä sijaitsevaan idylliseen Krakovaan on melkoinen.
Vähän pintaa raaputtamalla Katowicesta avautuu kuitenkin toinen puoli. Siellä toimii Puolan suurin orkesteri, Kansallinen radion sinfoniaorkesteri NOSPR, joka sai neljä vuotta sitten uuden kodin, Tomasz Koniorin suunnitteleman konserttitalon. Se on sijoitettu entisen hiilikaivoksen päälle kulttuuripuistoon, jota on tarkoitus myöhemmin täydentää teatterilla.
Ensi tutustuminen saliin lyö ällikällä. Maine sen hyvästä akustiikasta on kyllä kiirinyt, ja isäntäorkesterin siellä tekemät levyt ovat olleet priimaa. Mutta että se on näin hyvä!
Sointi on täyteläisin, mitä olen uusissa konserttitaloissa kuullut. Bassot soivat muhevasti, ja jälkikaiku hellii lämmöllä muttei verota yhtään selkeyttä. Dynamiikka on laaja, ja sointi tulee lähelle salin joka kolkassa. Loppuhumahdukset tuntuvat fyysisesti koko kropassa.
Ihmetys onkin suuri, kun kuulen, että akustinen suunnittelija on ollut Yasuhisa Toyota, tuttu mies niin Helsingin Musiikkitalosta, Hampurin Elbphilharmoniesta kuin monesta muusta ”viinitarhasalista”. Niissä sointi on kuitenkin selkeästi steriilimpi. Täytyy päätellä, että arkkitehtuurin, muotojen ja materiaalien vaikutukset akustiikkaan ovat melkoiset.
Katowicen sali on perinteistä kenkälaatikkomuotoa, jossa akustiset heijastukset ovat todistetusti tasaisempia kuin epäsymmetrisissä viinitarhoissa. Koniorin arkkitehtuuri on harmoninen: kaikki mittasuhteet ovat kohdallaan. Suomalainen puunjalostusyritys Koskisen on vastannut parvekkeiden tiheiden puupintojen toimituksesta, ja sama materiaalien laadukkuus yltää kaikkialle istuimia ja kanooppia myöten.
Aaltomaisesti uurretut mustat seinät muistuttavat paikan perinteistä eli hiilikaivoksesta. Aulatilat ovat avarat, ja tilankäsittely on selkeää: geometrisia perusmuotoja halkoo salin pyöreä pullistuma. Ylellisyyden tuntu ulottuu aina valaisimiin saakka.
Salista saa hyvän käsityksen katsomalla 360-asetista kuvaa Koskisen sivuilta:
https://koskisen.fi/referenssit/konserttihalli-katowice-puola/
Musiikkielämän tukeva pohja
Mikään sali ei tietenkään synny eikä soi itsestään. Katowicessa sen tarmokkaana äitihahmona on orkesterin toimitusjohtajana vuodesta 2000 toiminut Joanna Wnuk-Nazarowa. Hän halusi nimenomaan tällaisen salin, ei viinitarhaa, ja jo ennen sen valmistumista hän uudisti orkesterin sisällöllisen konseptin monipuolisine ohjelmineen ja yleisötöineen.
NOSPR:n muusikot ovat lähes sataprosenttisesti puolalaisia. Protektionismista ei silti ole kyse, sillä muusikoiden taso maassa on todella korkea – heitä ei vain tunneta maailmalla. Palkkatasokaan ei vielä houkuttele ulkomaisia hakijoita.
Jazzin alalla Puola on käsite, ja se perinne näkyy Katowicen klubitarjonnassa. Kaupungin musiikkiakatemia on nimetty Karol Szymanowskin mukaan, ja myös siellä on Tomasz Koniorin suunnittelema upea konserttisali.
NOSPR perustettiin Varsovassa 1936, ja sodan jälkeen se aloitti toimintansa uudelleen Katowicessa. Sijaintipaikkaan vaikutti se, että Sleesia on Puolan tiheimmin asuttua aluetta. Siellä asuu noin kolme miljoonaa ihmistä eli enemmän kuin Varsovan alueella.
Orkesteri on radio-orkestereille tyypillisesti profiloitunut uuden musiikin parissa, ja se on työskennellyt niin Lutoslawskin, Pendereckin kuin muiden maan huippusäveltäjien kanssa. Sen sointi kuitenkin muistuttaa enemmän perinteistä filharmoniaa vivahteikkuudessaan.
NOSPR:n ylikapellimestarina vuodesta 2012 toiminut saksalainen Alexander Liebreich vahvistaa tämän. ”Soinnissa on art nouveau -tyylistä aristokraattisuutta. Joskus olen tehnyt työtä saadakseni siihen lisää suoruutta”, Liebreich kertoi huhtikuussa International Classical Music Awards -gaalan edellä.
Taide tarvitsee vapautta
Kaikki orkesterin kapellimestarit ennen Liebreichia ovat olleet puolalaisia: Grzegorz Fitelberg, Jan Krenz, Bohdan Wodiczko, Kazimierz Kord, Tadeusz Strugała, Jerzy Maksymiuk, Stanisław Wisłocki, Jacek Kaspszyk ja Antoni Wit.
”Heti kauteni alussa otin ohjelmistoon suuria ja harvoin kuultuja teoksia, kuten Schönbergin Die Jakobsleiter ja Gurrelieder, Honeggerin Jeanne d’Arc sekä Unsuk Chinin ja Georg Friedrich Haasin kantaesityksiä. Olen ollut iloinen, että yleisö on pitänyt seikkailullisesta linjasta. Ei se täällä tule pelkkää Beethovenin vitosta kuuntelemaan”, Liebreich kertoo.
Hän näkee roolinsa kapellimestarina jalkapallovalmentajan kaltaisena. ”Tehtäväni on tarkkailla ja ohjata, ei niinkään kontrolloida. Suitsien kiristäminen johtaa usein energian menettämiseen. Soinnin suhteen ihanteeni on mahdollisimman suuri läpikuultavuus ja kamarimusiikillisuus.”
”Entisissä sosialistimaissa on havaittavissa se yhteinen piirre, että musiikki on osa yhteiskuntaa, eikä se toimi vain kaupallisin ehdoin vaan yhdistää ihmisiä. Siksi näen myös Venäjän paljon suurempana musiikkimaana kuin Yhdysvallat.”
Ensi kauden jälkeen Liebreich on kuitenkin jättämässä Katowicen ja siirtyy Prahaan Tshekin RSO:n ylikapellimestariksi. Tilalle tulee amerikkalainen, 76-vuotias Lawrence Foster, mikä on hieman herättänyt ihmetystä. Liebreich ei kerro lähtönsä syytä mutta myöntää olevansa huolissaan Puolan yhteiskunnallisesta ilmapiiristä, kun oikeistohallitus nitistää oikeusvaltion perusteita. NOSPR on suoraan ministeriön vallan alla, joten kieli on pidettävä keskellä suuta.
”Monet ihmiset ovat sanoneet minulle etteivät, uskalla sanoa mielipiteitään vaan pelkäävät työpaikkansa tai muun puolesta. Tämä on todella huolestuttavaa. Minusta sisäisesti vahva yhteiskunta ei voi perustua pelon ilmapiirille, vaan se kestää myös kriittistä keskustelua.”
”En pidä kansallistuntoa ja identiteetin korostamista huonona asiana, sillä se voi olla myös kulttuurin voima ja perusluonteeltaan ystävällistä ja avointa. Ero kapeakatseiseen, rajoja pystyttävään ja ihmisiä kontrolloivaan nationalismiin on kuitenkin selvä.”
Harri Kuusisaari, Katowice
Nuoret valloittivat gaalassa
ICMA on eurooppalaisten musiikkilehtien ja klassisten radioasemien muodostama yhdistys, jossa Rondo Classic on mukana. Tämänvuotiset levysarjojen voittajat julkistettiin tammikuussa (www.icma.info). Palkintoseremoniat ja gaalakonsertti järjestetään joka vuosi eri kutsujan toimesta. Katowicen gaala oli yhdistyksen historian parhaita.
Huippukohtana oli, kun vuoden taiteilijan tittelin saanut kapellimestari Manfred Honeck johti sovittamansa fantasian Dvorakin Rusalka-oopperasta. NOSPR:n sointi oli kauneimmillaan sen sadunomaisissa, vedenalaisissa kaipuun sävelissä. Alexander Liebreich sai orkesteristaan kaiken Strauss-tyylisen loiston irti Szymanowskin Konsertti-alkusoitossa. Hän voitti nykymusiikin sarjan ECM-levyllä Tigran Mansurianin Requiemista.
Vuoden nuori taiteilija, luxemburgilais-itävaltalainen lyömäsoittaja Christoph Sietzen valloitti vauhdikkaalla fantasiallaan etnisiä aiheita pursuavassa Avner Dormanin teoksessa. Barokkisarjan voittaja, eteläafrikkalainen nokkahuilisti Stefan Temming teki Vivaldin konsertosta virtuoosista teatteria, ja vuoden levy-yhtiötä Alphaa edusti Belcea-kvaretti intiimillä ja syvällisellä tulkinnallaan Janacekin jousikvartetosta nro 1.
Nuoria puolalaisia muusikoita edustivat gaalassa otteiltaan terävä ja lennokas pianisti Szymon Nehring ja palkintoseremoniassa 16-vuotias viulistilupaus Antoni Ingielewicz. Menuhin-akatemiassa opiskeleva nuorukainen paneutui Szymanowskin Nokturneen ja tarantellaan sellaisella kiihkolla, että viulun jouhet olivat katketa.
Suomen RSO voitti yhdistelmäohjelmien sarjan Sibelius-levyllään (Tapiola, Satu, lauluja), ja palkinnon kävi pokkaamassa Ondinen toimitusjohtaja Reijo Kiilunen.
