Budapestissä tehdään suomalaista musiikinhistoriaa, kun Einojuhani Rautavaaran esikoisooppera Kaivos saa näyttämöllisen kantaesityksensä 21. lokakuuta Unkarin valtionoopperassa – yli 50 vuotta valmistumisensa jälkeen.
Einojuhani Rautavaaran Kaivos (1958/63) on suomalaisen oopperan surunlapsia. Se osallistui Wihurin säätiön ja Kansallisoopperan sävellyskilpailuun, jossa se sai erikoispalkinnon. Sitä ei kuitenkaan esitetty, koska oopperan johtokunta piti sitä arveluttavana. Syynä oli poliittisesti tulenarka aihe, yhteisön taistelu diktatuuria vastaan. Teos sai inspiraationsa Unkarin vuoden 1956 kansannoususta, joka päättyi neuvostoarmeijan väkivaltaiseen väliintuloon.
Kaivos pääsi julki Yleisradion tekemänä, osittain sensuroituna televisio-oopperana vuonna 1963, mutta alkuperäisversio sai odottaa niinkin pitkään kuin vuoteen 2010, jolloin Tampere Filharmonia Hannu Linnun johdolla esitti sen konsertissa, ja siitä tehtiin levytys.
Rautavaara itse oli surullinen Kaivoksen kohtalosta, mutta hän ehti ilokseen olla mukana oopperansa näyttämöllisen kantaesityksen valmistelussa. Ensi-ilta on 21. lokakuuta Unkarin valtionoopperassa, ja esityksiä on yhteensä neljä.
Ohjaajana on Vilppu Kiljunen ja kapellimestarina Tibor Boganyi. Solistit ovat pääosin unkarilaisia, mutta keskeisen Simonin roolin laulaa Tommi Hakala. Lavastuksesta vastaa Antti Mattila ja puvustuksesta Piia Rinne.
Esitys liittyy Unkarin kansannousun 60-vuotistapahtumiin. Noin tunnin mittainen teos ei täytä koko iltaa, joten toisena teoksena nähdään unkarilaisen Judit Vargan ooppera Rakkaus, valtionoopperan järjestämän sävellyskilpailun voittaja. Kiljunen ohjaa myös sen.
Rautavaara oli vuonna 1956 matkalla Zürichiin kokemaan Schönbergin Mooseksen ja Aaronin kantaesitystä, kun hän törmäsi unkarilaisiin pakolaisiin ja heidän verisiin tarinoihinsa. Ne antoivat aiheen oopperaan. Kaivos ei silti kuvaa suoraan noita tapahtumia, vaan ajaksi ja paikaksi on määritelty ”jossain päin Eurooppaa nykypäivänä”.
Ooppera kertoo kaivostyöläisten yhteisöstä, joka ryhtyy kapinaan. Se kukistetaan. Taustalla kuuluu Jean-Paul Sartren eksistentialistinen filosofia, ja keskeisenä teemana on yksilön valinnanvapaus. Eri henkilöt pohtivat oopperan kuluessa suhdettaan siihen.
”Suurin työ harjoitusperiodissa on ollut suomen kielen opettaminen solisteille ja kuorolle, mutta yllättävän pitkälle siinä on päästy”, Tibor Boganyi kertoo. Boganyi vietti nuoruutensa Suomessa ja on johtanut Turun ja Lappeenrannan kaupunginorkestereita. Nyt hän johtaa Unkarissa Pecin filharmonikkoja mutta asuu Tommi Hakalan lailla Wienissä.
”Kaivoksen musiikkia leimaa synkkyys ja toivottomuus. Rautavaaran dodekafoninen sävelkieli tuottaa myös haasteita, sillä Unkarin kansallisoopperassa ei ole esitetty kovinkaan paljon modernia ohjelmistoa. Tuotanto on saanut paljon huomiota, sillä hallitus haluaa nostaa esiin näiden Unkarin historian synkimpien hetkien muistoa”, Boganyi kertoo.
Kaivoksen musiikissa on mukana myös teoksen syntyaikaan liittyviä äänikuvia kuten radion ääntä ja jazzin kaikuja. Vilppu Kiljunen on noudattanut säveltäjän määritelmää siinä, ettei tapahtumia ole sidottu konkreettiseen nykyaikaan.
”Tämä korostaa latauksia yleisemmällä tasolla. Teos on täynnä hurjaa uhmaa, ja työläisten maan alle meno kuvaa umpikujaa. Teoksessa on paljon monologeja ja myös puhekuoro-osuuksia, mutta myös toimintaa ja jännitteitä draaman aineksiksi”, Kiljunen kertoo.
”Näyttämökuvana on avolouhoksen piha, josta nousevat tiet alas ja ylös. Miehet edustavat toimintaa, mutta naiskuoro tuo mukaan metafyysisen, transsendentaalisen tason tuhoa ennakoivissa repliikeissään.”
Keskeisen jänniteparin rooleissa luovat kapinanjohtaja Simon ja Komissaari, jonka kapinalliset ovat ottaneet panttivangikseen.
”Simoin on entinen partisaani ja erakko, joka tulee valituksi johtajaksi ilman omaa tahtoaan. Hän menee mukaan vaikka tietää, että ei siinä hyvin käy”, Tommi Hakala sanoo.
Alun perin Kaivoksen lopussa piti olla valonsäde, kun Simon uhrautuu yhteisön puolesta. Kiljunen kuitenkin näkee lopun lohduttomana: sotilaita virtaa kuiluun, ja kaikki työläiset teurastetaan. ”Siitä jää tarkoituksellisen ahdistunut olo”, ohjaaja sanoo.
Kaivoksen vastakohtana illan toinen teos, Vargan Rakkaus, näyttää katsojalle yhden valkoisen tilan. Tarina perustuu Unkarissa erittäin suosittuun Tibor Déryn, Károly Makkin ja Péter Bacsón elokuvaan vuodelta 1971. Se kertoo vanhasta rouvasta, joka haluaa kohdata maailmalle lähteneen poikansa. Teos päättää illan toivoon Kaivoksen synkkyyden jälkeen.
Kaivoksen teatterituotannon tuomisesta Suomeen ei ole toistaiseksi konkreettisia suunnitelmia.
Harri Kuusisaari
Rujoutta korulippaassa
Rautavaaran synkän realistinen ooppera saa esityspaikakseen varsinaisen korulippaan. Budapestin oopperatalo on yksi kauneimpia maailmassa, ja vuonna 1884 avatun talon suunnitteli Miklos Ybl. Unkarissa kuitenkin haluttiin jo 1900-luvun alkupuolella tehdä oopperaa laajemmille kansanjoukoille, ja siihen tarkoitukseen valmistui 1911 kaupungin suurin teatteri, joka 1951 siirtyi valtionoopperan kakkosnäyttämöksi Erkel-teatterin nimellä.
Edelleen Unkarin valtionooppera jakaa toimintansa näiden talojen kesken. 2400-paikkainen Erkel-teatteri avattiin kolme vuotta sitten uudelleen perusteellisen kunnostuksen jälkeen, ja siellä esitetään suosikkioopperoiden lisäksi myös musikaaleja ja pidetään konsertteja. Meneillään oleva syyskausi alkoi siellä Jonas Kaufmannin konsertilla.
Vanhassa oopperatalossa nähdään osin pienempiä tuotantoja, mutta sinne on tekeillä myös Wagnerin Nibelungin sormus, jonka Valkyyria-osa saa ensi-iltansa marraskuussa. Melkein koko solistikunta on unkarilaista, ja ohjaajana on Géza M. Tóth. Budapestissä on kolmaskin oopperanäyttämö, Taiteiden palatsi eli Müpa, joka avatiin Tonavan rannalle 2005. Siellä on kaupungin modernein, akustisesti hyvä sali, jossa on esitetty myös suurimuotoisia oopperoita.
Harri Kuusisaari
