sunnuntai elokuu 3. 2025

Islantilaiselle Gyða Valtýsdóttirille Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto

Islantilainen esiintyvä taiteilija ja multi-instrumentalisti Gyða Valtýsdóttir sai Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 musiikkipalkinnon. Perustelujen mukaan Valtýsdóttirin persoonallinen ääni, instrumentaalinen kekseliäisyys ja aivan omanlaisensa viehätys korostavat hänen huomattavaa ammattitaitoaan. Valtýsdóttir ylittää ja kuroo umpeen genrerajoja poikkeuksellisella tavalla – ennen kaikkea torjumalla kaikki näkemykset genrejen erilaisuudesta. Musiikkipalkinnon luovutti kapellimestari ja aikaisempi palkinnonsaaja Susanna Mälkki tilaisuudessa, joka lähetettiin suorana Tukholman Konserttitalosta tiistai-iltana. Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkintoa tavoitteli tänä vuonna yhteensä 13 taiteilijaa. Suomen ehdokkaina palkinnonsaajiksi olivat viulisti Kreeta-Maria Kentala […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Muuta luettavaa Rondossa