Carl Nielsenin viulukonsertossa on maanläheisen pelimannisoiton poltetta ilman kansanmusiikkiviitteitä. Teoksen villit piirteet saavat jotkut solistit teutaroimaan kuin Viikin lehmät kevätlaitumella, mutta James Ehnes tuo tulkintaansa klassista selkeyttä, hukkaamatta konserton persoonallista särmää. Tuo valppaus nostaa esiin yksityiskohtia ja ajatuskulkuja, jotka ronskimmin ottein jäävät piiloon. Nielsenin viulukonsertto on viime vuosina noussut 1900-luvun keskeisten konserttojen joukkoon, ja tässä levytyksessä myös Bergenin filharmonikkojen ruuti on kuivaa. Ruutia on ladattu vielä enemmän Nielsenin neljänteen sinfoniaan, lisänimeltään ”Sammumaton”. Sekin on osoittautunut […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
