Ei Japanin-matkaa ilman kabukia! Parempaa tapaa eläytyä maan historiaan, estetiikkaan ja moraalikäsityksiin ei ole kuin tämä alkujaan populaari teatteri. Jos mutkikkaat juonet alkavat kyllästyttää, aina voi keskittyä äänellis-näyttämölliseen luonnehdintaan. Kaikki kurkun sisuksista lähtevä on käytössä paineisesta raakkumisesta huikentelevaan kimitykseen.
Esitys jakautuu kertoja-laulajien ja roolihenkilöiden välillä monitasoisesti, mikä korostaa japanilaisen musiikin peruspiirrettä, heterofonisuutta, joka tekee siitä jännittävän.
Joulukuun aikaan ja ennen sitä monien kabuki-teatterien ohjelmistossa on Kanadehon Chûshingura, koska se perustuu kyseisenä aikana vuonna 1702 tapahtuneisiin veritekoihin. Alun perin bunraku-nukketeatterina vuonna 1748 esitetty näytelmä koostuu 11 näytöksestä, mikä vaatisi käytännössä koko päivän. Kansallisteatterissa lokakuussa esitetty versio lopetetaan armeliaasti vähän yli puoliväliin viiden tunnin jälkeen.
Tänä aikana selviää samuraitten tiukka säännöstö, joka velvoittaa rituaali-itsemurhaan, jos on provosoituna paljastanut miekkansa Shōgunien palatsissa. Uskollisten seuraajien kostoaikeita setvitään perusteellisesti, mutta pääseehän paha Moronô vihdoin hengestään. Haganin tyyneys itsemurhan edessä ja hänen vaikuttavat hautajaisensa saivat palan kurkkuun.
Näytelmä on miehinen, ja onnagatojen (naisia esittävät miehet) rooliksi jää taustalla uikuttaminen. Näyttelijöiden valtava luonnehtimisen voima kuitenkin sisälsi kaikki sävyt jaloudesta, kovuudesta ja juonikkuudesta epätoivoon ja herkkyyteen.
Seuraavana päivänä piti rientää Kansalliseen nô-teatteriin, jossa pyöri Kumasaka. Kabukin suurien eleiden jälkeen unenomainen, poeettinen ja zeniläistä itsehillintää vaativa nô on toinen maailma. Kumasaka kertoo kultakauppiaan ryöstöä yrittäneestä brandiitista, joka kuoli vartijasankarin käsistä ja tulee haamuna tekemään tiliä papin kanssa.
Näytelmä huipentuu taistelua kuvaavaan tanssikohtaukseen, jossa haarniskoidun rosvon fantastinen puku muuttuu liikkuvaksi tilataideteokseksi. Kunnian ja moraalin teemoja käsitellään symbolisesti, ja rummun, huilun ja kertoja-laulajan ankarissa kommenteissa kiteytyy vuosituhansien viisautta.
Kansallisteatterin 50-vuotisfestivaalin tarjontaan kuului myös mm. perinteisen taidelaulun konsertti. Tätä yläluokan harrastamaa runolaulua voi verrata länsimaiseen Liediin. Sitä säestävät koton ja shamisenin ryhmät, ja aihepiiri liittyy usein geishojen ja samuraitten epäsäätyisiin suhteisiin tai luontokuviin. Ero uskonnolliseen, teatterilliseen tai kansanomaiseen lauluperinteeseen on selvä.
Äänenkäyttö on tuttua kabukista ja nôsta, mutta se viedään intiimimpään ja hienostuneempaan suuntaan. Erityisesti naislaulajien geisha-tarinoiden syvältä sydämestä asti puserretut kurkkuäänteet ja tukahdutetut sävyt veivät alakulon ytimeen, vaikkei olisi ymmärtänyt tekstiäkään. Miehet esittivät monipolvisia legendoja, joissa on myös huumoria.
Harri Kuusisaari
