Laulu soittimena muiden joukossa

 

Kadi Vija tutkii parhaillaan John Cagen musiikkia. © Peerttu Sakasa

Kadi Vija on yksi harvoja muusikoita, jolta on valittu kaksi omaa yhtyettä Nordic Jazz Comets -tapahtumaan. Suomenvirolaisen laulajan mukaan hänen luovuutensa avautui, kun hän lakkasi yrittämästä tehdä jazzia.

 

Kadi Vija Key Projectin hiljattainen albumi on aikamoinen nimihirviö: Roaming In The Contemporary Society To Make Peace With It. Sanoja riittää levyn kanteen, sillä vaikka Kadi Vija laulaa kaikissa kappaleissa, on vain kahdessa niistä sanat.

”Minun piti miettiä kauan, onko sanaton laulu hyvä ratkaisu. Tosi moni haluaa kuulla sanoituksia, ja siksi on ollut vaikea löytää tasapaino yleisön palvelemisen ja oman taiteilijuuden välillä”, Vija pohtii. Hänelle sanoitukset ovat toissijaisia ja lauluääni yksi instrumentti muiden joukossa, solistin sijaan tasapuolisena palikkana yhtyeen kudoksessa.

”Opiskellessani valitsin opettajikseni pääosin muita kuin laulajia, sillä olen halunnut kokea olevani tasavertainen muusikko, enkä erillisessä ’laulajien kategoriassa’. Oikeastaan olen aika ujo, enkä pidä lava-asetelmasta, jossa laulaja on aina edessä. Yhtyeen johtaminen tarkoittaa minulle ennen kaikkea vastuuta säveltämisestä ja taiteellisesta jäljestä, eikä solistina olemista.”

 

Yllättäviä mielleyhtymiä

Yhtyeen kokoonpano on epätavanomainen: Tuomo Dahlblom soittaa kitaraa, Tuomas Timonen rumpuja ja Max Zenger bassoklarinettia. Säveltäessään Vija antoikin soittajille paljon sovituksellisia vapauksia. ”Tein ensin luurangon, johon annoin muiden tuoda omat näkemyksensä, joiden pohjalta lähdin muokkaamaan lopullisen version”, Vija kertoo. Hänen aiempi yhtyeensä Kadi Quartet oli ”lähtenyt suuntaan, jossa se ei enää kuulostanut minulta”, joten oli aika toisenlaiselle musiikille.

Vijan mukaan Roaming… on kirvoittanut kuulijoissa monenlaisia häntä yllättäneitä mielleyhtymiä.

”Post-rock-vaikutteet ovat saattaneet tulla Tuomolta, mutta toisteisuuden tunnistan itseäni aktivoivaksi elementiksi. Circles and Fallsin kamarimusiikillisuus tulee Katri Salmenojan sanoituksista”, kertoo Vija. ”Loksauttelin palasia vaistolla kohdalleen kaareksi. Annoin nimet vasta lopuksi, ja ne ovat tarkoituksella abstrakteja.”

Yhden vaikutteista Vija tunnistaa hyvin, ja se on amerikkalaistrumpetisti Ambrose Akinmusire. ”Tutustuimme viestittelemällä Instagramissa, ja kun hän tuli esiintymään Pori Jazzissa 2017, improvisoimme kahdestaan puolisen tuntia studiossa.”

 

Hyväksynnän haku vei luovaan lukkoon

Viron Põlvassa vuonna 1985 syntynyt Vija soitti lapsena viulua ja lauloi kuorossa. Lukion jälkeen hän päätti muuttaa äitinsä jalanjäljissä meren yli Poriin. ”Tavoitteeni oli pyrkiä opiskelemaan psykologiaa Turun yliopistoon, mutta kielitaitoni ei ollut vielä tarpeeksi hyvä, joten suomen opintojen ohella menin harrastusmielessä laulutunneille Palmgren-konservatorioon”, Vija kertoo.

Rytmimusiikkiopetus bändi- ja teoriatunteineen vetosi, ja perusopetus vaihtui pian ammattiopintoihin. Tie jatkui Metropolialle ja sieltä Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan, jonka jazzosasto on monen muusikon haave, mutta Vijassa se laukaisi kriisin.

”Minun oli vaikea löytää ääntäni. En hyväksynyt omia ideoitani, vaan yritin tavoitella tietynlaista kapeaa jazz-estetiikkaa. Podin riittämättömyyttä muusikkona ja olin ylikriittinen osaamistani kohtaan. Harjoittelin maanisesti ajatellen, että minun täytyy olla Sibelius-Akatemian maineen arvoinen. On järjetön ajatus, että opiskelija palvelisi koulua eikä toisin päin, mutta hyväksynnän saaminen oli minulle silloin hirveän tärkeää.”

 

Tahallaan huonosti

Vija päätti opintojensa loppuvaiheessa ottaa etäisyyttä musiikkiin aloittamalla työt kahvilassa. Samaan ajanjaksoon kuuluu myös kasetillinen Frendit-komediasarjan Phoeben (Lisa Kudrow) esittämiä lyhyitä lauluja.

”Katsoin Frendejä päivittäin varmaan kymmenen vuoden ajan, se oli kuin rituaali. Niinpä päätin äänittää ja julkaista kasettina kaikki Phoeben biisit. Se oli henkilökohtaisesti tosi iso juttu: tehdä melkein valmiina jazzmaisterina äänite, jossa tahallani laulan väärin ja rämpytän kolmea sointua.”

Hassuttelulta kuulostava projekti osoittautuikin vapauttavaksi, ja Vija alkoi luottaa kynänjälkeensä. ”En enää miettinyt, onko joku tarpeeksi jazzia, vaan että onko se tarpeeksi minua, ja Key Projectin levystä olen ensimmäistä kertaa aidosti ylpeä.”

Luova kausi jatkuu: keväällä Vija sai apurahan John Cagen sävellysten ja estetiikan tutkimiseen ja omaksumiseen. ”Säveltämisen myötä kasvaa sekä itsevarmuus että armollisuus. Korona-aika antoi tilaa miettiä, mikä on sitä ominta itseä. Aiempien vuosien suorittaminen oli myös yksinäisyyden tunteen pakenemista, mutta nyt ovat yksityiselämässäkin palikat kohdillaan, mikä helpottaa omien taiteellisten rajojen kokeilua.”

 

Edellinen artikkeliHyvä, paha palaute
Seuraava artikkeliKynnys oopperaan madaltukoon