Ranskalaisbarokin yksinlaulu, air de cour perillisineen, on nk. vanhan musiikin alalajeista rajatuimpia. ”Miksi aina paimenia?”, kysyy Molièren näytelmässä Porvari aatelismiehenä Monsieur Jourdain, jolla ei riitä ymmärrystä pastoraalirakkauden korkealentoiseen symboliikkaan. Aina sitä ei riitä nykyesittäjilläkään, jotka sekoittavat barokkilaulun aristokraattisen tunneilmaisun nykyaikaiseen luontoempatiaan. Kaisa Dahlbäckin ja hänen ”maallisten enkeliensä” lähestymiskulmaa voisi luonnehtia heleässä tunneilmaisussaan luonnolliseksi, mutta samalla lajin vaatimasta koristelusta huolehtivaksi. Hyvän esimerkin tarjoavat Chabanceau de la Barren laulut, joissa jälkimmäisten säkeistöjen ornamentit on kirjoitettu ulos. Tällaisten […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.