Naiset ovat enemmistössä opiskelijoina lähes kaikilla kulttuurin aloilla ja koulutustasoilla, ja paikoin naisvaltaisuus on 70-80 prosenttista. Näin kertooCuporen tutkimus sukupuolen merkityksestä taidealalla 2000-luvun alussa. Ainoa ala, jossa naiset olivat opiskelijatutkimuksessa vähemmistönä, oli musiikin ammatillinen koulutus, muuta sekin lienee jo muuttunut. Tänä vuonna Sibelius-Akatemian pääsykokeissa yli 60% kaikista hyväksytyistä (jotka antoivat nimensä julkisuuteen) olivat naisia. Sama suhde on myös lukioiden musiikkiluokilla.
Miespaneeli-optioista voidaan keskustella enää vain pienissä segmenteissä kuten sävellyksessä, jazzissa ja teknologiassa. Jos tämän vuoden tilastot indikoivat tulevaa, niin alan hallinto, kansanmusiikki, kirkkomusiikki ja musiikinopetus tulevat olemaan vielä naisvaltaisempia kuin ennen, ja orkestereissa miehet jäävät kohta vähemmistöön.
Urapäätöksiin liittyvässä keskustelussa puhutaan esikuvien merkityksistä. Tänä vuonna yksi mies ja kahdeksan naista hyväksyttiin opiskelemaan viulua Sibelious-Akatemian 5.5 -vuotiselle linjalle. Silti esimerkiksi Ruotsissa sikäläisen radion sinfoniaorkesterin tämän kauden konserteissa taas lähes jokainen soitinsolisti on mies. Säveltäjät ovat sitten oma kategoriansa. Säveltäjänalku innostuu ensin kuolleista esikuvista, Raveliin tutustutaan ennen Adésta tai Saariahoa.
Tasavertaisin osoite musiikissa on näyttämö, koska oopperoiden aiheet ovat usein misogyynejä. Esimerkiksi Victoria ja Albert -museossa Lontoossa tällä hetkellä käynnissä oleva näyttely oopperasta on faktisesti näyttely miehen naisfantasioista. Romanttisen oopperan huippukohdassa sopraano tulee järkiinsä tai menettää järkensä. Molemmissa tapauksissa hän valitsee itsemurhan. Oopperan rakennuspilarit ovat katastrofi ja vallan epäbalanssi. Onnistuneen oopperan dramaturgia opettaa kuitenkin jotain syvällisempää, ja täysipainoinen teos tarvitsee kannanottoja kaikissa rekistereissä. Miespaneeli lavalla olisi katastrofi.
Klassista musiikkia ylläpitävät koulutetut naiset, jotka saapuvat kuuntelemaan kuolleita miehiä – se on pikantti detalji tasa-arvoistuvan yhteiskunnan kehityksestä. Kuin ohjelmisto muuttuu kokeilevaksi ja teknologia tulee mukaan, yleisö nuorenee ja miehistyy kuten Slushissa. Rohkeaa ohjelmistoa toivotaan aina, mutta se vaatii päättäväisyyttä sekä taiteelliselta johdolta että hallitukselta. Jos halutaan loppuunmyytyä salia, parhaiten tähän asti on myynyt vanha mies esittämässä kuollutta samanlaista.
Ruotsin säveltäjäyhdistyksen järjestämillä Pohjoismaisilla Musiikkipäivillä South Bank Centerissä syyskuussa oli selvää, että tasa-arvo saisi yhden paneelin. Yllätyin kuitenkin, miten ruotsalaisten ylpeä feminismi tuntui mustavalkoiselta Lontoon värikkäässä todellisuudessa, jossa muunsukupuolisuus ja uusi musikologia ovat jo kauan olleet osa valistunutta keskustelua. Britit elävät kolmiulotteisessa todellisuudessa jossa etninen tausta, seksuaalisuus ja yhteiskuntaluokka vaikuttavat kaikkeen. Samoin ajatteli nuori sukupolvi Damstadtin kesäkursseilla vastaavanlaisessa paneelissa vuosi sitten.
Ruotsissa taas säveltäjä on vielä ilmiselvästi ahkera keskiluokkainen naimisissa oleva tai eronnut tekijä. Argumentti tasavertaisesta huomiosta ja rahoituksesta valtion puolelta veronmaksajien näkökulmasta tuntuu päivänselvältä tällaisessa lintukotoilluusiossa. Briteissä kuitenkin valtion vähenevä kiinnostus taiteeseen on jo kauan ollut todellisuutta. Yleisöjen, säätiöiden, sukujen ja yritysyhteistyön toiveet täytyy huomioida valtion roolin lisäksi.
Suomen juhlavuonna olemme kuulleet miesten lausuntoja naisista klassisessa musiikissa, Usein ne tuntuvat yhtä aikansa eläneiltä kuten Herbert von Karajanin levynkannet. Keskellä historiallista demografian muutosta tarvitsemme moninäkökulmaisempaa keskustelua. Se on työrauhaa tärkeämpää.
Johan Tallgren