Kesä on kotikonserttien huippuaikaa. Meidän festivaalilla on taisteltu tasa-arvon puolesta kuolleitten suurmiesten kodeissa, Turun musiikkijuhlilla vaikuttajien tyylikkäisiin koteihin on suunniteltu ohjelma, joka sopii perheen historiaan. Helsingin juhlaviikoilla tehtiin parikymmentä “Soitto kotiin” konserttia 2010-luvun alussa. Norjassa Risørin kamarimusiikkifestivaalin kotisivuilla tapaamme Britan ja Janin onnellisina kotinsa edessä vastaanottamassa vieraansa.
Saksassa löytyy kotikonserttisivusto, jossa omistajat jakavat olohuoneitaan käytettäväksi konsertteja varten. Konserthaus Berlin taas tekee sarjaa, jonka nimi on Hauskonzert. Mistä tässä on kysymys – autenttisesta akustiikasta, innovatiivisesta ohjelmoinnista vai osallistavasta kokemuksesta kahvin tai kuplivan kera? Onko sitten kotikonsertti oikea nimike, jos konsertti on kuolleen taitelijan kotimuseossa?
Romanttinen kirjallisuus on täynnä kohtauksia säihkyvistä porvariskotien salongeista, joissa soitetaan sonaatteja, ja parempi keskiluokka nyökyttelee kilpaa toisilleen. Eksklusiiviset salongit olivat naisten vartioima valtakunta, jossa etiketti ja itsekuri olivat ihanteina. Kamarimusiikin avulla nuoret löysivät työtä ja rakkautta, ammattimuusikot neuvottelivat itselleen oppilaita ja esityksiä. Amerikassa Vanderbiltit ja Carnegiet kutsuivat tähtiä soittamaan urkusaleissa ystävilleen. Kasvavissa tehdaskaupungeissa työväenluokalla ei ollut suuria olohuoneita, he lauloivat kuoroissa ja soittivat puhallinorkestereissa.
Valistusajan voitto oli, kun musiikki saapui yhteiseen julkiseen tilaan, konserttisaliin kaikkien koettavaksi lipun hinnalla. Aluksi väkeä ei erityisemmin kiinnostanut, mitä lavalla tapahtui, mutta kun juomatarjoilut lopetettiin salissa, kuunteleva konserttikäytäntö alkoi kehittyä. Hiljennyttiin yhdessä.
Nousevan porvariston vastaisku oli kotikonsertti. Se tarkoitti musiikin lisäksi kulttuuripääoman rakentamista ja verkottumista. Suurin hyötyjä on aina ollut järjestäjä, jolla on valta päättää, kuka on tervetullut. Voisimme puhua brändääjästä, joka luo suhteita omalle uralleen, jolle musiikki luo kontekstin. Vastaavasti tänään sponsorit toivovat esityksiä liikkeissään, jotta alleviivattu hyväntekeväisyys huomioitaisiin.
Verkkarit päälle ja iPadit ja VR-lasit kehiin ja sauna lämpenemään.
Ohjelmalla kotikonsertissa näyttää harvemmin olevan merkitystä. Kotikonsertti järjestetään olohuoneessa eli kulttuuriosallistumisen kotinäyttämöllä. Kirjat, taulut ja sisustus heijastavat omistajan kerättyä kulttuuripääomaa. Tämä onkin se asia, joka tekee kotikonsertista taideprojektina haasteellisen: esitystapahtuma lavastetaan. Tempaus kutsuu tavallaan käänteisesti uskollisimman kausikorttiyleisön heidän omiin olohuoneisiinsa muistelemaan Forellikvintettojen kadotettua valta-aikaa.
Juhlaviikoilla maksulliset kotikonsertit asettuivat vierekkäin 15 vuotta pyörineen Art Goes Kapakan kanssa, joihin kaikilla oli ilmainen pääsy. Haluaako tosiaankin klassinen musiikkikenttä nähdä itsensä taidekeskustelussa tällä tavalla? Juhlaviikkojen kamarimusiikkiohjelma kuihtui tempauksen jälkeen olemattomiin.
Digiaikana kotikonsertti tarkoittaa toisaalta myös, että romantiikan sumumeren ja maailmantuskan voi kokea sohvaperunana kotona ilman porvarillisia velvoitteita. Tätä romantikot eivät uskaltaneet edes itse unelmoida. Verkkarit päälle ja iPadit ja VR-lasit kehiin ja sauna lämpenemään. Voimaannuttavia Ein Heldenleben -kokemuksia kullekin syksyn rientoihin.
Johan Tallgren