Koska kaikki mediat ovat täynnä pelkkää koronaa, menköön nyt tässäkin. Sitä paitsi aika vaikea tällaisena aikana mistään muusta on kirjoittaa, kun ulkomaille ei pääse, konsertteja ei ole, ihmisiä ei juuri tapaa ja kaikki päivät kuluvat tietokoneen ruutua tuijotellessa ja erilaisia kokouksia etänä vääntäessä.
Tosin tämän lehden ilmestyessä ravintoloiden pitäisi juuri avautua, pienimuotoisia tilaisuuksia voitaneen taas järjestää ja ihmiset saavat tavata toisiaan entistä rennommin – tosin ilman kättelyitä ja halauksia.
Jotenkin toivoisi, että tästä kaikesta koituu vielä hyvääkin, mutta välillä on usko koetuksella. Opetus tästä taatusti saadaan, ja vaikka ihmisluonto on mestarillinen unohduksen taidossa, ehkä tästä jotain jää kollektiiviseen muistiin edes muutamaksi vuodeksi.
Mitä siis olen oppinut koronakriisin aikana? Yllättävän paljon:
– Ihmiset ovat noin keskimäärin ihmeellisen joustavia, lämpimiä ja rakastettavia.
– Muusikot, orkesterit, festivaalit, kaikki alan toimijat ovat hämmästyttävän nopeasti kehittäneet uusia tapoja kohdata yleisöä digitaalisessa maailmassa. Vain yksi puuttuu ja sen mukana kaikki: ansaintamallit eivät tuota juuri mitään ja erityisesti freelance-muusikoiden asema on järkyttävän synkkä.
– Erilaiset striimaukset ja muut digitaaliset keinot ovat mainioita ja kannatettavia. Mutta ne ovat sittenkin vain korvikkeita, vähän kuin kahvia ilman kofeiinia, ainakin tällaiselle analogisen ajan kasvatille. Musiikki on muutakin kuin musiikkia: se on akustisia tiloja, se on samassa tilassa koettuja elämyksiä, se on drinkkejä esitysten välillä, se on elävien esiintyjien läsnäolon magiikkaa. Se on oikeaa elämää, jossa stop-nappulaa ei voi kesken kaiken klikata.
– Festivaalikesä on pilalla ja monen ihmisen kesärituaalit menevät uusiksi. Samalla nyt se tiukkailmeisinkin kaupunkien festivaalitukien vastustaja viimein tajuaa, että tuki ei ollut tukea vaan investointi, joka on tuottanut hyvinvointia niin ravintoloille, hotelleille, lähikaupoille kuin bensa-asemillekin.
– Kiukkuisimmatkin libertaristit ja valtion vastustajat ovat kilvan huutaneet valtiolta tukia nyt, kun on yhtäkkiä oikea hätä ja markkinat eivät auta.
– Kansalaisista osalla tuntuu olevan halu lopettaa oma ajattelu ja vaatia vallanpitäjiltä suoria käskyjä. Samainen kansanosa on kauhuissaan, jos sääntöjä höllennetään. Ja samainen kansanosa pitää jokaista suositusta määräyksenä ja mutisee sitten, että miksi juuri minua määräillään.
Jotenkin toivoisi, että tästä kaikesta koituu vielä hyvääkin, mutta välillä on usko koetuksella.
– Suuri enemmistö kansalaisista käyttää omia aivojaan, noudattaa neuvoja, tietää, että sekavuus on ymmärrettävää täysin uudenlaisen viruksen edessä. Ja samaiset kansalaiset auttavat, opastavat, tukevat toisiaan valtavalla energialla ja lämmöllä.
– Joskus kuvittelin, että Ilta-Sanomat on edes aavistuksen verran parempi kuin Iltalehti. Enää en kuvittele.
– Joskus kuvittelin, että journalismin tehtävä on lisätä tietoa ja sivistystä. No, niin se on tietysti edelleenkin, mutta häkellyttävän paljon on valtamediassakin tavaraa, jonka tehtävä on kerätä huomiota ja klikkauksia, ei levittää tietoa.
– Opposition johtohahmoja on käynyt sääliksi, kun ovat epätoivoisesti yrittäneet keksiä kritisoitavaa asioista, joista ei kellään ole tarkkaa tietoa ja joista hallituksen on pakko tehdä päätöksiä epävarman tiedon varassa.
– Osa oppositiosta on yhtäkkiä sitä mieltä, että perustuslailla ei olekaan niin väliä. Vaikka laillisia perusteita ei enää ollut, Uusimaa olisi pidettävä suljettuna ja koulut pidettävä aina vaan kiinni, koska sellainen fiilis nyt sattuu olemaan. Tämä on hyvä muistaa jatkossa, jos nämä ihmiset pääsevät valtaan.
Mitä taas en ole oppinut?
– Vaikka hyvin tiedän, että ilmastosyistä matkustamista pitäisi rajoittaa, luultavasti hyppään ensimmäiseen Helsingin asemalta lähtevään koneeseen heti, kun rajavartiolaitoksen tuimat virkailijat sen sallivat.
– Aion edelleen halailla niin läheisiäni kuin kaikkia muitakin ihmisiä, joista nyt satun pitämään – kunhan virustilanne helpottaa.
– En edelleenkään tule viihtymään kymmenien tuhansien ihmisten massakokoontumisissa, vaikka ne joskus taas sallittaisiinkin.
– Aion edelleenkin valittaa tylsistä konserttiohjelmista ja ihmetellä vanhojen klassikoiden jatkuvaa vatkaamista, vaikka uutta musiikkia on maailma täynnä.
Kai Amberla