Euroopan avautuminen keväällä johti vimmattuun matkustamiseen, vaikka kriiseistä ei maailmassa ole pulaa. Mukavan normaalilta on tuntunut tavata ihmisiä, kätellä, halata, nähdä kolmiulotteinen maailma kaksivuotisen sulun jälkeen.
Entä olenko oppinut jotain kevään aikana?
1.Googlen Sveitsin-johtaja Patrick Warnking kertoo, että yhtiö palkkaa suunnitelmallisesti mahdollisimman erilaisia ihmisiä – siis ihmisiä, joiden ihonväri, äidinkieli tai kulttuurinen tausta poikkeavat toistaan. Vain näin Google voi pärjätä globaalissa kilpailussa ja heijastaa maailmaa sellaisena kuin se on.
Yleisönä hänellä on Zürichiin kokoontunut erittäin homogeeninen valkoihoinen klassisen musiikin agentuurien kerma.
Googlessa huomattiin pandemian aikana, että uusia ideoita syntyy liian vähän. Syy on se, että ihmiset käyttäytyvät liian kohteliaasti etäkokouksissa. Etänä ei synny aitoa dialogia, pikemminkin pelkkiä monologeja. Aidossa kommunikaatiossa keskeytetään, tehdään välihuutoja, kohautetaan olkapäitä, nauretaan, väitellään, riidellään. Googlen mukaan vain tätä kautta parhaat aivot ruokkivat toisiaan, synnyttävät uusia ajatuksia ja torppaavat ennakkoluulot.
Tulos: Google ei enää salli etätyöskentelyä, jos etsitään uusia ratkaisuja ja keksintöjä.
2.Karismaattinen muusikko ja aktivisti Roger Wilson puhuu lähes tunnin ilman muistiinpanoja. Wilson on yksi brittiläisen Black Lives in Music -organisaation taustahahmoista, joka yrittää muuttaa musiikkielämää moniarvoisempaan suuntaan. Yleisönä hänellä on Hannoveriin kokoontunut erittäin homogeeninen valkoihoinen klassisen musiikin ammattilaisjoukko.
Wilson kertoo nuorena ihmetelleensä, että miksi niin muusikot kuin säveltäjätkin ovat lähes poikkeuksetta valkoihoisia. Tuloksena oli tunne, että minua ei sinne haluta, minä en voi tuossa maailmassa olla.
Hyväntahtoiset musiikkialan ammattilaiset ovat huolissaan samasta asiasta, mutta palkkaavat silti työtehtäviin itsensä näköisiä ihmisiä – eivätkä huomaa, että samalla poissulkevat ison osan ympärillään olevasta yhteisöstä. Esimerkin voima on valtava, varsinkin silloin, kun teini-ikäinen nuori miettii, mitä harrastaisi, mitä tekisi elämällään.
Jos muutosta halutaan, asennetta pitää korjata. Näkyykö moniarvoisuus ohjelmistosuunnittelussa? Ovatko taiteelliset johtajat valmiita tutkimaan ohjelmistoja myös alueilla, joissa eivät ole ennen käyneet? Vaisulta näyttää edelleen, mutta toivoa antaa se, että ennen niin miesvoittoinen ala on sentään avautunut naissäveltäjien ja -kapellimestarien suuntaan.
Entä rekrytoinnit? Osataanko aidosti hakea parhaita osaajia muuttuneen, monipuolistuneen yhteiskunnan tarpeisiin? Rimaa ei ole tarkoitus laskea, päämääränä on laajentaa kenttää. Klassisen musiikin organisaatiot ovat kroonisesti huolissaan yleisön pienenemisestä ja vanhenemisestä, mutta markkinointitiimit edelleen rekrytoivat ihmisiä, joiden ainoa kokemushorisontti on valkoihoinen, keskiluokkainen eurooppalainen maailma. Googlelta ehkä kannattaisi kysyä neuvoa.
Wilson ehdottaa, että tietoisten valintojen kautta muutoksia voi tapahtua ja koko narratiivi, jolla klassisesta musiikista puhutaan, kehittyä monipuolisempaan suuntaan. Olennaisinta kaikille organisaatioille on luoda monivuotinen suunnitelma diversiteetin lisäämiseksi. Pandemian jälkeinen aika tarjoaisi loistavan tilaisuuden kokeilla jotakin uutta tilanteessa, jossa vanhan yleisön paluu ei ole varmaa, mutta uusia yleisöjä ovat kaupungit täynnä.
3. Hullut ideat ovat usein parhaita. Rotterdamissa joku sai päähänsä järjestää Rooftop Walk -festivaalin, jonka ainoa tarkoitus on päästää ihmiset talojen katoille. Sieltä katsellaan maisemia, nautitaan drinkkejä ja törmätään katolle pystytettyihin taideteoksiin.
Miksi? Siksi, että katoilta saa aivan uuden näkökulman kaupunkiin. Ihmiset ovat leikkiviä eläimiä ja tarttuvat tällaiseen mahdollisuuteen riemuissaan. Tuloksena Rotterdamissa oli valtavat hyväntuuliset ihmisjoukot kiertelemässä katolta katolle (toki tiukkojen turvamääräysten ohjaamina).
Tekisi mieli heittää ajatus vaikkapa Tampereelle, jossa ei koskaan ole pelätty uusia ideoita.
4. Kokoonnumme pienellä joukolla festivaalialan ihmisiä lahden taakse Tallinnaan. Paikalla on kollegoja joka puolelta Eurooppaa, mutta kiovalainen yhteistyökumppanimme ei matkustusongelmien vuoksi pääse paikalle. Hän on kuitenkin mukana etäyhteydellä. Kun kysyn, miten festivaaleilla ja niiden johtajilla Ukrainassa menee, hän sanoo, että yrittävät tässä vaiheessa lähinnä koota tietoa siitä, ketkä ovat hengissä ja ketkä kuolleet.
Päätän, että en vähään aikaan valita yhtään mistään.
Kai Amberla