En olisi vielä alkuvuodesta uskonut, että löydän itseni maaliskuussa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kalliosuojakurssilta. Roolini oman asuinalueeni väestönsuojelutoiminnassa velvoittaa minua päivittämään tietoni ja taitoni. Suomi varautuu.
Me kaikki rakastamme rauhaa. Olemme Suomessa saaneet maailman kuohujen keskellä elää rauhallisia vuosikymmeniä. Olemme ymmärtäneet maatieteellisen asemamme. Yhteiselo itäisen naapurin kanssa on ollut menestyksekästä, kiitos poliittisten vastuunkantajien viisauden, diplomatian ja naapuriystävyyssuhteiden hyvän hoidon.
Rauha on elämän suurin perustarve. Vaikka ihmisellä on vuosituhansien ajan ollut suojaisa kotiluola ja lämmittävä nuotio, vettä, ruokaa, puhdasta ilmaa, tekemistä sekä lajitovereiden seuraa, ei elämä pelon katveessa ilman rauhaa ole lepoa.
Pelko nakertaa ihmisen mieltä ja kollektiivista luottamusta. Pelko ei unohdu, se uppoutuu mielemme kätköihin antaen hetkeksi tilaa muille ajatuksille, mutta pelko palaa hiljaa ja kavalasti, silloinkin kun mielen pitäisi levätä ja voimistaa meitä tuleviin koitoksiin. Pelko on raastava kumppani.
Taiteilijat – ennen kaikkea itsensä työllistäneet puurtajat – ovat kärsineet epävarmasta tulevaisuudesta jo pitkään. Ensin tuli korona, työt menivät, haettiin avustuksia, yritettiin pärjätä, myytiin jotain pois, ja hymy irtosi vain väkinäisesti. ”Ehkä tämä menee ohi.” Ei mennyt, ja kukaan ei tiedä mitä korona-pirulainen vielä keksii.
Kun tilaisuuksien järjestämisessä päästiin pahimmasta pannasta, astui mielemme tummiin kerroksiin sota.
Sota on sodan oikea nimi.
Elämme jälleen epätietoisuudessa, emme ehkä esiintymisien suhteen, vaan sen suhteen mitä rauhan vihollisen manööverit pahimmillaan voisivat laajetessaan hallitsemattomasti tarkoittaa meidän suomalaisten kohdalla.
Siksi nyt varustaudutaan.
Taiteilijat ovat rauhaa rakastavia kansalaisia. Moni taiteilija vastusti vielä hiljan äänekkäästi hävittäjähankintoja, puolustusliitto Natoon liittymistä ja amerikkalaista hapatusta. ”Asevarustelun sijasta voimavaroja on ohjattava ilmastotekoihin, terveydenhuoltoon, koulutukseen, sosiaaliseen turvallisuuteen ja maailmanlaajuisen eriarvoisuuden vähentämiseen, esittävät vetoomuksen allekirjoittajat.” Näin otsikoi Kansan Uutiset 1.12.2020 kun 200 eturivin taiteilijaa ja tutkijaa vastustivat hävittäjähankintoja.
En tiedä, mitä mieltä nämä allekirjoittajat ovat tänään, mutta hävittäjät hankitaan ja paljon muuta. Kansan maanpuolustustahto on voimakas. Naapurissa henkilöön menevä diktatuuri hallitsee maailmaa valheella – vai onko se marxilaista kieltämisen kieltämistä – ajaen ihmiskunnan elämän äärimmäisten kysymysten vaakaan.
Taiteilijat ovat kärsineet koronasta eniten. Valtion tuki on ollut kosmeettista. Moni tekijä on vaihtanut alaa tai kouluttautuu nyt toisen ammatin taitajaksi. Ukrainan kauhut ovat synnyttäneet lukuisia tukikonsertteja ja avustustapahtumia; nämä samat taiteilijat esiintyvät nyt Ukrainan kansan auttamiseksi täysin ilman palkkaa lahjoittaen rahat Ukrainaan.
Omassa lapsuudessani Neuvostoliiton ydinaseuhka tuli joskus uniin. Presidentti Kekkosen viisaat puheet auttoivat pelon unohtamisessa. Neuvostoliitto vaipui historiaan, ajattelimme, että kylmän sodan aika on ohi. Kun riutunut karhu vahvistui, alkoi huomaamaton kehitys, jonka erästä kulminaatiopistettä elämme nyt. Pelko on jälleen keskuudessamme sysäten syrjään hetkeksi unelmat tulevaisuudesta. Presidentti Sauli Niinistö sanoi 24. helmikuuta Venäjän hyökättyä Ukrainaan: “Nyt naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät.” Sodat loppuvat aina ennemmin tai myöhemmin rauhaan, uudelleenrakentaminen – ihmisten mielen ja elinympäristön – vie aikaa ja taloudellisia resursseja.
Jos pelosta ja ahdistuksesta syntyy hyvää taidetta, sitä tehdään nyt paljon. Tätä kirjoittaessa sotaa on käyty kolmisen viikkoa. Toivotaan parasta eikä pelätä pahinta. Kun minua ahdistaa, soitan Bachin Hyvin viritetyn klaveerin preludeja ja fuugia. Annan sinulle neuvon: keskity arkeen ja nauti sinulle tärkeistä asioista. Lopeta doomscrolling ja laula itsellesi, kuuntele omaa ääntäsi. Musiikki auttaa ahdistukseen.
Kimmo Hakola