KOLUMNIT Kimmo Hakola Musiikissa ei ole sukupuolta – tekijöillä on

Musiikissa ei ole sukupuolta – tekijöillä on

 

Nuoruudessani oli ympärilläni paljon turvallisia, voimakkaita, itseään arvostavia naisia ja miehiä. En tiennyt naisten ja miesten tasa-arvo-ongelmista mitään. Ympäristössäni oli oikeus ilmaista itseään, myös lapsien.

Koulussa ystäväpiiriini kuului enemmän tyttöjä kuin poikia. Tähän luonnollinen syy oli se, että tunsin paljon pikkusiskoni kavereita. Olin heille se turvallinen sisareni isoveli, joka vaimensi poikien kiusaamisen heitä kohtaan. Ison kokoni ja tasaisen luonteeni vuoksi minua toteltiin, vaikka en todellisuudessa ollut fyysisesti ikätovereitani vahvempi.

Huomasin pian, että tytöt oppivat koulussa nopeammin, olivat älykkäämpiä kuin pojat keskimäärin, ja he suhtautuivat musiikkiopintoihini hyväksyvästi, osa ihaillen. Tytöt olivat luotettavia: jos lainasin 20 penniä, sain sen takaisin – pojilta harvemmin.

 

Mennessäni ensimmäiseen kesätyöpaikkaani olin järkyttynyt kuulemastani. Yhtiön naispuolisista työntekijöistä puhuttiin taukotiloissa halveksuttavasti ja heitä arvosteltiin ulkonäön sekä muiden miessakille sopivien ominaisuuksien perusteella. Ajattelin nuorena poikana, että tämä on väärin, niin väärin; nämä aikuiset miehet eivät ole normaaleja. Osa heistä oli esimiesasemassa. 

Muistan, että ensimmäisen työpäivän jälkeen oksensin matkalla kotiin, kokemuksesta syntynyt paha olo oli vahvasti myös fyysinen.

Musiikkiopinnoissani ajauduin varhain laulajien pianistiksi. Laulumaailma, ennen kaikkea ohjelmisto oli toki kiinnostavaa, mutta sosiaalisen kanssakäymisen koin välillä ahdistavaksi. Itseäni reilustikin vanhemmat laulajattaret flirttailivat estoitta, ja joskus esiintymisten jälkeiset juhlat ajautuivat suorastaan seksuaaliseksi häirinnäksi. ”Hei Kimmo, eiks mulla ole isot tissit, kokeile niitä.”

 

1980-luvulla pääaineisissa sävellyksenopiskelijoissa ei ollut naisia. Kaija Saariaho ja Anneli Arho tiedettiin ja heitä arvostettiin, mutta he olivat opiskelleet aikaisemmin. Käydessäni Darmstadtin nykymusiikkikursseilla ensimmäisen kerran vuonna 1984 huomasin, että naispuolisia aktiivisia ja kiinnostavia säveltäjiä on paljon. Olin helpottunut.

Aloittaessani Musica nova Helsinki -festivaalin johtajana 1990-luvun loppupuolella kävin läpi uuden taidemusiikin ilmiöt hyvin huolellisesti. Oli selvää, että halusin kutsua tuohon aikaan kiinnostavimmat säveltäjät Helsinkiin. Suuri osa näistä oli säveltäjiä, jotka sattuivat olemaan sukupuoleltaan naisia: Chaya Czernowin, Unsuk Chin, Olga Neuwirth, Liza Lim, Elena Kats-Chernin ja Rebecca Saunders

Suomalaisista säveltäjistä halusin antaa ensimmäisen sävellyskonsertin Lotta Wennäkoskelle. Hän oli nuorista säveltäjistä ensimmäinen, joka oli löytänyt vahvan oman äänensä jo varhain. Halusin tukea tätä kehitystä. 

Seurasin monen kapellimestarin työskentyä etsiessäni kapellimestaria Thomas Adèsin kamarioopperalle Powder Her Face. Löysin nuorten Kallio-Kuninkalan festivaalilta poikkeuksellisen huippulahjakkaan Susanna Mälkin

Kaikkia näitä taiteellisia valintojani ihmeteltiin, koeteltiin ja kyseenalaistettiin eri yhteyksissä. Vain siksi, ymmärtääkseni, että valintani olivat naisia. Miesten kohdalla ratkaisuni olivat oivaltavia.

En ole päätöksiäni katunut.

 

Musiikissa ei ole sukupuolta. On vain musiikki. En usko, että musiikkia kuunnellessa kuulija pohtii sukupuolikysymyksiä. Teoksen tekijät ja esittäjät voivat olla sukupuoleltaan ja seksuaalisuudeltaan myös moninaisia – pelkän binäärisen sukupuolikäsityksen aika on hiipumassa. 

Meillä on siis vain kiinnostavaa, koskettavaa musiikkia, jota tulevaisuudessa luovat ja esittävät yhdenvertaisen yhteiskunnan yhdenvertaiset ihmiset – ehkä jopa mieleisemme algoritmit.

Suomi sai loppuvuodesta kolmannen kerran pääministerikseen naisen. Sanna Marin on maailman nuorin istuva pääministeri. Maamme hallituksessa naiset ovat keskeisessä asemassa. Suomi on saanut tästä positiivista huomiota kautta maailman. Olemme vastuussa tästä hienosta tasa-arvon kehityksestä – ja sen jatkuvuudesta. 

Onneksi Greta Thunbergin kohdalla ei juuri puhuta hänen sukupuolestaan, lähinnä iästä. Hänen rohkeutensa ja uskonsa saa minut, vanhenevan miehen, luottamaan tuleviin sukupolviin.

Kimmo Hakola

 

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version