Tuttu nuori oli taannoin tehnyt musiikkia ja halusi siitä palautetta. Mikäpäs siinä, vaikka laji ei varsinaisesti ollutkaan oman osaamiseni ytimessä. Varsin pian tuntui kuitenkin, että meillä osapuolilla oli neuvontatuokion suhteen varsin erilaisia odotuksia. Esitin esimerkiksi jonkin sävelkulun työstämistä ja jalostamistakin, mutta tavoitteena olikin kuulemma nimenomaan ollut se, ”että ei mieti liikaa”. Neuvottavaa ei myöskään tuntunut sanottavammin ihastuttavan se, että nimesin musiikin piirteitä ja ratkaisuja varmaankin tylsiltä kuulostavilla termeillä. Asiasanasto tuntui ilmeisesti jotenkin himmentävän aikaansaannoksen toivottua omaperäisyyttä. Maailmojen ero lihallistui lopulta perin viattomasti suusta hypähtäneessä kysymyksessä. – Niin että kannattaako jatkaa?
***
Niinpä niin, kannattaako vai eikö kannata! Tuli vastustamaton houkutus turvautua nykyajan oraakkeliin. Viisi suosituinta hakua olivat näköjään: kannattaako kauppa, kannattaako päivittää Windows 10, kannattaako erota, kannattaako diesel sekä kannattaako jäädä eläkkeelle 62-vuotiaana. Kannattaako.fi -sivusto taas lupasi kertoa, minkä kauppaketjun etukortti sopisi juuri minun talouteeni parhaiten. Entäs sitten ”mitä kannattaa” -haku? Mitä kannattaa syödä vatsataudissa, mitä kannattaa myydä, mitä kannattaa ostaa Lontoosta, mitä kannattaa ostaa Jenkeistä – ja vihdoin edes sinne päin: mitä kannattaa opiskella. Kuulemma tällä hetkellä vaikkapa logopediaa (puheterapeuteista on pulaa, eikä digitalisaatio todennäköisesti uhkaa ammattia pariinkymmeneen vuoteen) tai kemiaa (ala ei tällä hetkellä liiemmin houkuta nuoria opiskelijoita, vaikka työmarkkinat vetävät hyvin).
Leikki sikseen. Muistin täsmälleen saman kysymyksen nuoruudestani oman ystävättäreni suusta sen jälkeen, kun kerroin käyneeni koemielessä esittäytymässä tulevalle sävellysopettajalle. Tuolloin en yksinkertaisuudessani tajunnut ihmetellä tiedustelun järjettömyyttä lainkaan – tottahan nyt maailma oli juuri tuolla tavalla kerrasta poikki ja pinoon! Alan auktoriteetti selvittäisi tietenkin tuosta vain sukkelaan kykyni, potentiaalini ja tulevaisuuteni suunnan. Ja toki moinen meedio ennustaisi näppituntumalta heti myös sen, jaksaisinko opetella työn, jonka sisäistämiseen menisi kenties kymmenen vuotta tai enemmänkin. Varmaan hän näkisi senkin, kokisinko itse työn mielekkäänä sekä alkuvaikeuksissa että jotain jo opittuani – ideoiden elinikäisestä riittämisestä tai yhteiskunnallisista sävellysolosuhteista puhumattakaan. Hänhän toki tietäisi heti, kannattaisiko.
***
Itse vastasin nuorelle musiikintekijälle tietysti, että kyllä ja aina kannattaa – vaikka ilme paljastikin hänen odottaneen hiukan henkilökohtaisempaa kannanottoa. Jokaisen musiikki-ihmisen (ja ehkä muidenkin) kannattaa nimittäin ehdottomasti omakohtaisesti tietää, millaista on säveltää – sillä tavoin kokonaiskuva musiikkikulttuurista täydentyy. Pitkäjänteisyyden ja työteliään yksinäisyyden harjoittelemisesta on hyötyä monella muullakin elämänalueella. Ja entä sitten se koko musiikillinen kulttuuriperintö, johon sävellyspitoisessa elämässä sukeltaa aina vain syvemmälle: henkevämpää, tunteikkaampaa ja älykkäämpää inhimillisen kulttuurin temmellyskenttää saa etsiä! Siinä mielessä säveltäminen kirjaimellisesti kyllä kannattelee.
Mutta entä jos se kaikki ei jonain päivänä enää jaksakaan pitää pinnalla, vuosien paneutumisesta huolimatta? Mitä jos on edennyt vaikka ammattiinkin asti, mutta teoksia ei soitetakaan, tilatakaan tai noteeratakaan? Niin voi aivan hyvin tapahtua vaikka kuinka laadukkaallekin musiikille, eikä siihen välttämättä ole selvää syytä tai syntipukkia. Mitä jos omaa musiikkia ei tunnu haluavan kukaan? Entä jos työn pitkäpiimäisyyttä ei jaksakaan, ei keksi mitään, on yksin maailmassa tavalla, joka ei enää tunnukaan antoisalta? Toimeentuloa ei olekaan ja epävarmuus käy kestämättömäksi? Mitä jos turhautuu ja jopa katkeroituu? Julkisuudessa pääsevät useimmiten kovaäänisimmin alalta kuin alalta esiintymään ne, joiden unelman kuulemme toteutuneen ”uskomisen ja sinnikkään yrittämisen tuloksena” – entä jos se kaikki onkin ainakin osittain ollut vain silkkaa tuuria ja sille kertaa suotuisia olosuhteita?
Mutta mitäpä näitä maalailemaan. Vaikka keski-ikäinen siihen sortuisikin, ei nuoren onneksi kuulu lotkauttaa moiselle korvaansakaan. Itsekin tyydyin toteamaan, ettei kannattamisen valtakirjaa ole kenelläkään, ei itselle eikä toisille jaettavaksi. Esitin vastakysymyksen: ”Haluatko?” Hyvä. Sitten todennäköisesti kannattaa.