Minulta tiedusteltiin eräässä haastattelussa, mikä on läpimurtoteokseni. Kysyin, kuinka se määritellään. Mitataanko se esitys- tai kävijämäärillä, palkinnoilla, taloudellisella menestyksellä vai kriitikkojen ylistyssanojen lukumäärällä? Onko taidealalla määrällisiä mittareita?
Korona-ajan täyssulut ovat väistämättä vaikuttaneet siihen, kuinka pitkällisiä suunnitelmia konserttikävijät uskaltavat tehdä. Konserttiliput ostetaan viime hetkellä, eivätkä kausikortitkaan myy entiseen tapaan, minkä ei pitäisi yllättää ketään. Luottamus jatkuvuuteen rakennetaan vähitellen. Markkinatilastot kertovat ennen kaikkea yleisön luottamuksen puutteesta päättäjiin ja maailmantilanteeseen, eivät epäluottamuksesta kulttuurin ja taidekokemuksen voimaan.
”Mitä järkeä tässä enää on?” pohti eräs kollegani vastikään minulle voimattomana. Sota, ympäristötuhot, energiakriisi ja yhä sinnittelevä korona tuntuivat ylitsepääsemättömiltä esteiltä yksittäisen säveltäjän äänelle tulla kuulluksi. Kuinka tehdä monien kriisien keskellä työstään merkityksellistä itselleen ja toisille? Toinen muusikkotuttavani kertoi ryhtyneensä opiskelemaan lakia, ja kolmas aikoo pyrkiä politiikkaan tunteakseen, että voisi suoraan vaikuttaa yhteiskunnan tilaan. Jokainen näistä kolmesta miettii, kuinka käyttää tuntinsa parhaiten tekoihin, joilla on painoarvoa. Mutta mitkä ovat taiteen vaikuttamisen mahdollisuudet?
Taideteos muokkaa kuvaamme maailmasta. Valitukseen siitä, että Gertrude Steinin muotokuva ei näyttänyt Gertrude Steinilta, Pablo Picasson kerrotaan vastanneen: ”Ei haittaa, se tulee näyttämään”. Tässä yhteydessä Picasso tuskin tarkoitti, että ikääntyessään Stein alkaisi vähitellen näyttää muotokuvaltaan, vaan anekdootti tähdentänee, että Picasson tekemä muotokuva vaikuttaa vähitellen siihen kuvaan, joka meillä on Steinista. Kulttuurimme rakentuu taidekokemuksista, joiden kautta tulkitsemme maailmaa.
Musiikilla on läpi historian ollut suuri rooli yhteiskunnallisena vaikuttajana ja valistajana aina perimätiedon siirtymisestä poliittisiin kannanottoihin ja kansallisen itsetunnon kohottamiseen. Tänä vuonna juhlitun Kaija Saariahon mukaan ”tutkimme ihmisyyttä musiikin läpi, koska jollakin tavalla se vie meitä syvemmälle”. Säveltäjä vaikuttaa niillä työvälineillä, jotka hänellä on käytössään, ja tekee sitä, minkä hän parhaiten osaa. Ajan hermolla aktiivisesti elävä kriittinen ja yhteiskunnallinen taide syntyy siitä, että taiteilijalle tulee tarve kommentoida ajallemme ominaisia ilmiöitä. Inhimillisten äärirajojen tuntu on vahvasti läsnä esimerkiksi Antti Auvisen orkesteriteosten Junker Twist ja Himmel Punk ilmentämässä äärioikeistolaisessa vihassa ja ahdasmielisessä oikeauskoisuudessa sekä Heinz-Juhani Hofmannin ihmismielen eriasteista julmuutta käsittelevissä oopperoissa Ihmissydän ja Maailmantappaja.
Vastaukseni toimittajan kysymykseen läpimurtoteoksesta oli selvä. Siihen eivät vaikuttaneet kriitikoiden näkemykset tai määrälliset tekijät, vaan se tapahtui kahden ihmisen välisessä kohtaamisessa. Teoksessa Sirri Uusinta Ensemble ja gambisti Mikko Perkola artikuloivat ilmastonmuutoksesta kärsivän linnun hätähuutoa musiikkiin upotetuin Margaret Atwoodin ja Giuseppe di Lampedusan sitaatein. Kantaesityksen jälkeen sain terveisiä kuulijalta, että median ilmastonmuutoksesta vyöryttämä informaatiotulva ei ollut tavoittanut häntä, mutta musiikin kautta hän ymmärsi ilmastokriisin emotionaalisella tasolla. Tämän kommentin vaikutus minuun oli pysäyttävä.
Taidealan menestyksen mittarit eivät perustu hetkittäisiin kävijämääriin tai myyntitilastoihin. Kulttuuri kirkastaa merkityksensä vain siihen uskomalla ja panostamalla myös vaikeina aikoina. Ehkä koetun todellisuuden symbolisessa ja allegorisessa etäännyttämisessä piileekin taiteen voima ja sen tekemisen mielekkyys. Musiikki jollain tavalla vie ymmärrystämme syvemmälle, paikkaan, jossa ei lasketa kausikortteja. Kestävä investointi kulttuuriin on investointia tiedostavaan, elämisen arvoiseen elämään, jonka vaikutukset kantavat kauas.
Minna Leinonen