L askeskelin taannoin esiintyneeni tähänastisen elämäni aikana julkisesti muusikkona reilun puolen tuhatta kertaa. Pitkän linjan ammattimuusikoihin verrattuna määrä on mitätön, mutta kuitenkin riittävävä, jotta sen perusteella on ollut mahdollista muodostaa kuva siitä, millaista on olla freelance-muusikko.
Millaista se sitten on? Neutraali vastaus on: vaativaa ja vaihtelevaa. Vapaan kentän ammattimuusikko tekee työtä, jonka haasteita harva tulee ajatelleeksi. Taloudellisia turvaverkkoja ei ole. Konsertillinen musiikkia saattaa vaatia viikkojen tai kuukausien harjoittelun paikasta toiseen reissaamisineen, loputtomine roudaamisineen, alati juoksevine kuluineen ja epäsäännöllisine työaikoineen. Tunti lavalla on tunti lavalla – mitätön silmänräpäys esiintymistä edeltävään puurtamiseen verrattuna. Työn erityispiirteisiin kuuluu, että esiintymispalkkiot ovat jokseenkin vakioituja, mutta yksittäisten esiintymisten vaatima työmäärä saattaa vaihdella huomattavasti. Ohjelmiston vaikeusaste ja sitä kautta vaadittu harjoitusaika on muuttujista ensimmäisenä mieleen tuleva. Taloudellisesti kriittisin kysymys on kuitenkin yksittäisten ohjelmistojen toistomäärä. Jos kertaalleen opeteltu voidaan toistaa vaikkapa kymmenen kertaa, kohdistuu kuhunkin esitykseen laskennallisesti kymmenys uuden ohjelmiston harjoittelun työmäärästä. Ammatissa, jossa aika on resursseista rajallisin, ei kysymys ole triviaali.
V almiiden ohjelmistojen toistamisen mahdollisuus toteutuu kuitenkin harvoin. Mitä lähemmäksi musiikin marginaaleja mennään, sitä työläämpää on yhdenkin konsertin kauppaaminen. Taiteellisesti kunnianhimoisimmat muusikot huomaavatkin tekevänsä eniten työtä ja suhteellisesti pienimmällä palkalla. Tässä todellisuudessa ajatus kiertueesta on kaukana siintävä haave. Kiertueet ovat esiintymisten erityiskategoria, katkeamaton yhteen asiaan, musiikkiin, keskittyvä periodi, jonka aikana kertaalleen harjoiteltu ohjelmisto muuttuu ensin läpisoitosta musiikiksi ja sitten lihasmuistin kautta toteutuvaksi automaatioksi – taloudellisesti ja musiikillisesti järkeväksi ammatin harjoittamisen tavaksi. Olen itse ollut kiertueilla niin kaupallista populaarimusiikkia kuin ei-kaupallista marginaalimusiikkia esittämässä, ja genrestä riippumatta mahdollisuus esittää ohjelmistoa toistuvasti on johtanut samaan tulokseen: musisointiin on tullut rutiinia ja suvereeniutta, ja ”suorittaminen” on muuttunut musiikin kokonaisvaltaiseksi elämiseksi ja vuorovaikutukseksi kanssamuusikoiden ja yleisön kanssa. Noina hetkinä muusikon ammatti tuntuu palkitsevalta.
Freelancerilla on kuitenkin vain rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa itse siihen, pystyykö hän toistamaan ja syventämään kertaalleen oppimaansa. Kiertueet ovat harvinaista luksusta. Kuten missä tahansa itsensä työllistävässä ammatissa, myös muusikon ammatissa kaikki tarjotut työtilaisuudet pyritään lähtökohtaisesti tekemään. Vain häkellyttävän poikkeuksellinen erityisosaaminen mahdollistaa nirsoilun. Freelancer tekee lähtökohtaisesti mitä pyydetään – nöyrästi ja valittamatta.
V oisi ajatella, että taloudellinen turvattomuus ja työtilaisuuksien satunnaisuus tekisi freelance-muusikon ammatista epähoukuttelevan. Hämmästyttävän moni kuitenkin valitsee vapaan taiteilijan epävarmuuden turvallisen orkesteri- tai opetusviran sijaan. Olen usein miettinyt, miksi? Sitten muistan nykyisen ammattini, huokaan, ja tajuan, että olen itsekin tehnyt saman valinnan. Säveltäjä tekee myös mitä pyydetään, mitättömällä palkalla ja usein muiden määrittelemillä reunaehdoilla. Kuitenkin, tiukimmatkin ulkoapäin asetetut aineelliset ja aineettomat kahleet jättävät niin freelance-muusikolle kuin säveltäjälle ainakin teoreettisen liikkumavaran päättää, mihin ammatillisen energiansa suuntaa ja mitä musiikillisella osaamisellaan tekee. Podiumilla tahtipuikkonsa kanssa voimistelevan käskijän mielenliikkeitä toisintamaan pakotettu orkesterimuusikko saattaa ammatillisessa elämässään tuntea olevansa vielä hitusen vapaan kentän veljiään ja sisariaan kahlitumpi. Omapäiselle ja -tahtoiselle muusikolle mikroskooppinenkin henkilökohtaisen taiteellisen vapauden liikkumavara saattaa olla kaikki kaikessa.
Vapauden ja kurin, käskemisen ja tottelemisen sekä jännittävyys- ja turvallisuushakuisuuden ikuiset ristiriidat määrittävät niin musiikkia kuin elämää. Freelance-muusikon ja musiikillisen virkamiehen molemminpuolinen kaipuu aidan takana houkuttelevan vihreämmän kollegiaalisen ruohon pariin on ikuinen.
Olli Virtaperko