sunnuntai helmikuu 5. 2023

Komedian lentoa höttöisellä musiikilla

Boris (Ville Salonen), Lenin (Leo Kirjonen), Lidotška (Olga Heikkilä) Opera Boxin Lempeä lähiössä -satiirissa. ©Markku Pihlaja

Dmitri Shostakovitshin ainut operetti Moskova, Tšerjomuški on jäänyt ohjelmistossa kuriositeetiksi, ja säveltäjä itsekin suhtautui siihen kriittisesti. Hän meni niin pitkälle, että pyysi ystäviään olemaan osallistumatta teoksen ensi-iltaan, jota hän kuvaili ”tylsäksi, heikoksi ja tyhmäksi”. Opera Box antoi tilaisuuden arvioida se itse tuomalla operetin ensimmäistä kertaa Suomeen nimellä Lempeä lähiössä.

Musiikillisesti teos on yllättävän höttöinen ollakseen Shostakovitshia: kolme ja puoli tuntia neuvostoajan populaareja renkutuksia kuin posetiivista veivaten laittaa kärsivällisyyden koetteille. Sen runsaat henkilöhahmot ja tilanteet kuitenkin antavat tekijöille paljon mahdollisuuksia komedian tekoon, ja niitä Ville Saukkosen kieli poskella ohjaama esitys hyödyntää maksimaalisesti.

Vuonna 1959 valmistunut teos on satiiri kolmesta nuoresta pariskunnasta, jotka saavat puolueelta asumisoikeuden Moskovaan rakennettavaan lähiöön. Käytännön asiat kuitenkin sakkaavat, ja ahneilla ja korruptoituneilla byrokraateilla on omat ajatuksensa siitä, mitä he huoneistoilla tekevät. Jotkut jäävät ilman asuntoaan, ja lemmenkuviot mutkistavat asioita entisestään.

Aihe oli aikanaan ajankohtainen niin Neuvostoliitossa kuin Suomessakin, ja nykyisin usein huonomaineiset betonilähiöt symboloivat tuolloin toivoa paremmasta. On vaikea hahmottaa, pilkkaako Shostakovitsh Suojasää-ajan optimismia vai meneekö hän siihen mukaan. Musiikillinen materiaali on täynnä teoksen syntyajan pastisseja, tansseja ja ralleja, mutta niiden käsittely on sangen ambivalenttia, jopa lempeää.

Tästä syystä kokonaisuus jää laimeammaksi kuin mitä Shostakovitshin monissa muissa teoksissaan – kuten Nenä-oopperassa – osoittama mestaruus viiltävän ironian taitajana antaisi odottaa. Näin yhteiskunnallinen teema olisi kaivannut terävämpää särmää. Dialogit ja tanssit vuorottelevat kaavamaisesti.

Opera Boxin tuotanto Alensanterinteatterissa ei yritäkään tehdä teoksesta vakavampaa kuin se on. Moskovassa opiskellut Saukkonen tuntee neuvostoajan kuvaston perin pohjin ja luo rikkaasti vaihtelevia kuvaelmia Lenin-patsaista reippaisiin pioneerityttöihin ja hykerryttävään Joutsenlampi-baletin parodiaan. Ammattitaitoa on se, miten hän on pystynyt luomaan näin suurelle esiintyjäjoukolle erilaisia ja vitsikkyytensä säilyttäviä karaktäärejä. Sivuaitiotkin otetaan käyttöön.

Esityksen energia ei olisi mahdollista ilman kamarikuoro Värinän aktiivista osuutta moskovalaisina rakentajina ja asukkaina. Kuorolaiset ottavat innolla kopin kaikista ohjaajan ideoista, reagoivat, ovat läsnä ja laulavat ponnekkaasti. Tässä vinkki muillekin oopperantekijöille: nuorissa harrastajakuoroissa on paljon mahdollisuuksia.

Shostakovitshin musiikillisiin pastisseihin kuuluvat tanssien ja laulujen lisäksi lainat ”Suuren viisikon” kollegoilta kuten Borodinilta. Kaikesta runsaudesta huolimatta musiikista jää helposti hieman monotoninen maku. Kapellimestari Jonas Rannilan kuitenkin otti niistä irti kaiken mikä otettavissa oli ja säilytti energisen menon läpi illan. Pienelle orkesterille tehty sovitus antoi tilaa taidokkaille sooloille.

Hahmot on jaettu hyviin tavallisiin ihmisiin ja pahiksiin, joilla on ristiriitaiset intressit. Petteri Loukon yrmeästi esittämä Drebednev on vastenmielinen byrokraatti, joka vastaa lähiön rakentamisesta ja asuntojen jakamisesta. Hänen uusi kumppaninsa, Vava käyttää suhdettaan uuden asunnon hankkimiseen, ja Reetta Ristimäki tekee hahmosta teatraalisesti diivailevan hupakon.

Operetti tarvitsee tietenkin pääparin, ja sen roolin ottavat valovoimaisesti Ville Salosen Boris, Moskovaan asettautuva räjähteiden asiantuntija, ja Olga Heikkilän Lidotška, Moskovan historian museon opas. Salosen hyväntuulinen reippaus tekee hahmosta sympaattisen, ja Heikkilä tuo mukaan myös vokaalista glamouria.

Hannu Niemelä on esityksen kokeneinta kaartia ja näyttää Lidotškan isänä mallia siinä, miten laulun yty ja tekstin käsittelyn selkeys ovat roolityön perusta. Emilia Vesalainen-Pellas ja Jere Hölttä ovat hellyttävä nuoripari. Taina Relanderin ja Hanna Hakkaraisen puvut ovat asiaankuuluvan arkiset, ja Peter Pihlströmin koreografia ilkamoi showtanssin elementeillä. Esitykset jatkuvat ensi viikonloppuun.

Harri Kuusisaari

 

Kritiikit