tiistai toukokuu 7. 2024

Satien ja Cagen linjan omalaatuinen keveys loi uuden kuuntelukulman Kallion nykymusiikkipäivillä

Arvio: Kallion nykymusiikkipäivät. Sokraattinen ilta, Konepajan Bruno 19.1.2019. Tulkinnanvaraista-konserttisarjan kymmenettä kertaa viime viikonloppuna järjestämien Kallion nykymusiikkipäivien ohjelma koostui harvoin kuulluista mutta tarkoin valituista teoksista, joita yhdisti avantgardistinen asenne tavalla tai toisella. Lauantai-illan kahdesta konsertista ensimmäisessä oli teoksilla myös keskenään voimakkaampi linkki. Festivaalin taiteellisen johtajan Juho Laitinen kertoi johdannossa legendaarisen amerikkalaisen avantgarde-säveltäjä John Cagen (1912-1992) pitäneen ranskalaista Erik Satieta (1866-1925) suuremmassa uudistajan arvossa kuin Beethovenia, sillä Satie ”palautti sävelten vapauden” harmonia- ja suuntasidonnaisuudesta. Cage oli halunnut […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Kritiikit