Äänilevy kuin Molokin kita

Äänilevyteollisuudesta on tullut Molokin kita, jonka ruokahalu on kyltymätön. Taidemusiikki on levytetty avantgarde-virtauksia myöten, ja viihdemusiikin tuotanto tapahtuu juoksevalta nauhalta todellisena suurteollisuutena. Tämä ns. kaupallisuus on saanut ”vakavasti ajattelevat” kansalaiset syvästi huolestuneiksi, ja toisaalta on nuorten keskuudessa syntynyt uudenlainen taiteen estetiikka, joka pyrkii kaatamaan perinteellisiä rajoja. Mitä voimme tehdä ja mitä meidän tulee tehdä turvataksemme musiikin aseman ja merkityksen myös taiteena eikä vain viihteenä? Jollei tähän tahdota edes etsiä vastausta, olemme pian samassa tilanteessa kuin Goethen balladin Noidan oppipoika, joka saa tekniikan palvelemaan itseään mutta on vaarassa hukkua itse aikaansaamansa tulvaa, koska ei tunne asetussanoja.

Tom Krause ja Martti Talvela edustavat viimeisintä vientiämme maailman äänilevymarkkinoille. Aino Acktésta kapea suomalainen puro kansainvälisillä levyrintamilla on tällä hetkellä leventynyt jo pieneksi joeksi. Optimisti on kuulevinaan virran vain kiihtyvän.
Antero Karttunen Rondossa 2/1966

Varsinainen musiikkiyleisömme kuuluu etupäässä siihen väestönosaan, jonka suhtautuminen televisioon oli aluksi koivin varautunutta. Vastaanotin hankittiin kuin hiukan häpeillen, ja moni katsoi velvollisuudekseen olla mahdollisimman kriittinen. Jälleen tuli esiin se vanha totuus, että kärkkäimpiä arvostelijoita ja ohjeiden esittäjiä olivat ne, joilla ei ole asiasta mitään tietoa eikä kokemusta. Tilanne on rauhoittumassa. Ymmärretään, että taidemusiikin esittäminen televisiossa tähtää musiikkisivistyksen laajentamiseen.
Ilkka Kuusisto Rondossa 2/1966

Nuoriso ei tunnu erityisemmin välittävän normaaleista virallisista konserteista. Se viihtyy paremmin saadessaan johonkin mystilliseen aikaan istua villapaidoissaan Ateneumin portailla. Jos tällä kehyksien vaihtamisella saamme positiivisia tuloksia ja nuorison kuuntelemaan vapaaehtoisesti muutakin kuin protestilauluja, ei ole mitään syytä olla muuttamatta kangistunutta konsertti-instituutiota.
Paavo Helistö Rondossa 2/1966