Mediasakset Muut mediat Mediasakset 3-2018

Mediasakset 3-2018

 

No enhän mä voi sitä mitenkään hakea, kun ei mulla edes ole alttoviulua. Viulu ja alttoviulu ovat kaksi aivan eri soitinta, yhtä lähellä toisiaan kuin kitara ja harppu. Ilmeisesti te-toimistossa ei vain ole ymmärretty tätä.”

Freelancer-viulisti Pia Pelkonen kertoo Etelä-Suomen Sanomille saaneensa TE-toimistosta kehotuksen hakea sooloalttoviulistin paikkaa karenssin uhalla. 13.2.2018.

 

Osa haluaisi esimerkiksi tanssia musiikin tahdissa konsertin aikana. Tällainenkin konsepti on meillä suunnitteilla. Täytyy vain ratkaista, miten jaamme tanssivan yleisön ja ne, jotka haluavat rauhassa kuunnella konserttia.”

Kymi Sinfoniettan intendentti ja toimitusjohtaja Riikka Luostarinen Helsingin Sanomissa 17.1.2018.

 

Soittaessa pääsemme jakamaan sellaisia asioita, joita on välillä vaikea sanallistaa. Se on tapa purkaa monia tunteita.”

Muusikko Hanna-Maija Aarnio lastensa kanssa musisoinnista Meidän Perhe –lehdessä 2/2018.

 

Palaset loksahtivat paikoilleen koko hyvän toteuttajakaartin ansiosta. Jos Aallon kauniin teatteritalon sisuksissa saadaan näin hyvää aikaiseksi, olisi suotavaa, että talon raamit ja tekniikka kunnostettaisiin tähän päivään.”

Toimittaja Sari Toivakka Näkökulma-kirjoituksessaan Keskisuomalaisessa Jyväskylän oopperan Carmenista 12.2.2018.

 

Jotain erikoista näissä persoonallisissa, pienissä yksiköissä lisäksi on. Taiteen vaatimusten lisäksi on oltava ilmeisen umpihullu, kun ei sairasta sairaanakaan, tekee töitä tunteja koskaan laskematta ja lisäksi kestää sekä luomisen kaaoksen että julkisen kritiikin.”

Tanssija-koreografi Tiina Lindfors kolumnissaan Turun Sanomissa 23.1.2018.

 

Kapellimestarin tarttee muovata orkesteri siitä laumasta, soiva kokonaisuus. Mikä tärkeintä, säveltäjän sanomaa täytyy seurata uskollisesti. Lukea partituuria niin, ettei muuta sieltä mitään. Jotkut muuttavat tempoa ja dynamiikkaa, ei sellainen sovi. Ellei sitten soita kuolleelle Mozartille tai Sibeliukselle ja kysy.”

Kapellimestari Jorma Panula Länsi-Savossa 1.2.2018.

 

Voi olla, että vain joka sadannesta viulunsoiton alkeita tapailevasta tulee ammattimuusikko, mutta jo se, että loput 99 saavat itselleen mainion harrastuksen loppuelämäkseen, on kaiken opetukseen uhratun rahan ja vaivan arvoista.”

Toimittaja Seppo Turunen kolumnissaan Kainuun Sanomissa 19.1.2018.

 

Laulaminen on lähtökohtaisesti lihashommaa. Peruskunnon pitää olla hyvä, ja lihas täytyy pitää kunnossa. En usko, että laulaminen olisi henkimaailman hommia. Se on suoraan sanottuna höpöhöpöä.”

Jean S. -yhtyeen laulaja Antti Paavilainen Seurassa 25.1.2018.

 

Huvittaa, että klassisen musiikin konserteissa olen yhä tämän ikäisenä usein porukan nuorimpia. Tosin Wagner on poikkeus, hänen musiikkinsa on myös nuorten juttu. Etenkin, jos esitetään jotain Ringiä. Se vetoaa fantasiasta kiinnostuneisiin nuoriin.”

Konserttiyleisöstä haastateltavaksi bongattu 45-vuotias Matti Luukkainen Kotiliedessä 18.1.2018.

Edellisestä klassisen musiikin konsertistani on tosi kauan. Haluaisin olla kartalla siitä, mitä kuulen, ja koska kuuntelen klassista niin vähän, en erota kaikkia nyansseja. Se häiritsee, koska olen luonteeltani analyytikko.”

Konserttiyleisöstä haastateltavaksi bongattu Jukka Kero Kotiliedessä 18.1.2018.

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version