Mediasakset Muut mediat Mediasakset 9-2018

Mediasakset 9-2018

 

Emme voi loppumattomiin lähteä siitä, että tämä nykyinen konserttimuoto on se ainoa, joka meillä on tarjottavana. Maailma muuttuu ympärillämme ja me vain kihnutamme sitä samaa saatanan viulua.”

Kapellimestari-säveltäjä Esa-Pekka Salonen Aamulehdessä 27.6.2018.

 

Jos sanoo, että on jo kuullut tuon Beethoovenin jousikvarteton, on kuin sanoisi jo käyneensä kerran metsässä.”

Pianisti, säveltäjä ja kapellimestari Olli Mustonen Oma aika -lehdessä 9–10/2018.

 

Musiikki on ihmiskunnan menestyneimpiä keksintöjä. Muusikot ovat unelmien lähettiläitä. Me ihmiset tarvitsemme unelmia, koska ne kantavat mukanaan voimakkaita tunteita.”

Muusikko, kapellimestari ja Kuhmon kamarimusiikin taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn Eevassa, heinäkuu 2018.

 

Saan tunteikkaasta ja dramaattisesta musiikista energiaa ja osaan olla kotioloissakin dramaattinen. Jos riitelemme, en heittele astioita vaan esitän viiden minuutin aarian.”

Mezzosopraano Maiju Vaahtoluoto Ilta-Sanomissa 14.7.2018.

 

Olen vakaasti sitä mieltä, että jämähtänyt puhe korkeasta ja matalasta kulttuurista voitaisiin jo heittää menemään. Se on mielikuville perustuvaa elitististä lässytystä, jolla ei ole mitään totuuspohjaa. Ennakkoluuloissani huomasin tosin sortuneeni siihen itse. Eihän korkeakulttuuri voi tarjota mitään minulle. Olin kuitenkin väärässä. Punkkari voi löytää jotain klassisesta musiikista tai oopperasta. 1900-luvun alun kirjallisuuden ystävä, voi ihastua sarjakuviin. Eikä siinä ole mitään hävettävää. Hiiteen raja-aidat, alas muurit. Kulttuuri ja taide kuuluvat kaikille.”

Toimittaja Laura Myllykoski kolumnissaan Hämeen Sanomissa 21.6.2018.

 

Suomen lutuisin kapellimestari Santtu-Matias Rouvali avaa Heinäveden Musiikkipäivät Mikkelin kaupunginorkesterin ja Helsinki Sinfoniettan kanssa.”

Et-lehden menovinkki 13/2018.

 

Musiikki on minulle elämäntapa. Se on ollut mukana elämässäni pienestä pitäen. Olisi vaikeaa kuvitella elämää ilman musiikkia. Musiikki on minulle myös ammatti, vaikka en osaakaan kuvitella olevani töissä, kun saan soittaaa esimerkiksi Beethovenin tai Brahmsin sävellyksiä.”

Sellisti Tuomas Ylinen Kymen Sanomissa 3.7.2018.

 

Kuoron ja orkesterin nimilistat ovat vain netissä, monen mutkan takana. Lapsikuorolaisten nimiä ei ole missään, tai sitten en osaa etsiä netissä. Moni tullut ihmettelemään, eikö oopperajuhlat enää välitä kuorostaan ja orkesteristaan, joita yleisesti pidetään juhlien selkärankana. Paperiviestimillä on vielä väliä.”

Toimittaja Riitta-Leena Lempinen-Vesa kritisoi kolumnissaan Savonlinnan oopperajuhlien päätöstä luopua oopperajuhlakirjan julkaisemisesta. Itä-Savo 11.7.2018.

 

Ei mitään dorkafortee, tiedätte, mitä tarkoitan. Please, no dummie forte.”

Kuoronjohtaja Pasi Hyökin neuvo Savonlinnan oopperakuorolaisille. Kymen Sanomat 12.7.2018.

 

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version