Joulukuun Rondossa loppiaisen HKO-debyytistään kertonut Klaus Mäkelä on sekä elokuvamusiikin että musiikkiaiheisten elokuvien suuri ystävä. Koko elämälle suuntaa antanut Mozart-innostus roihahti klassikkofilmi Amadeuksen avulla. Elokuvat ovat tarjonneet sekä fiktion että dokumenttien muodossa tietoa, jota Mäkelä on tankannut muistiinsa suorastaan pakkomielteisesti.
”Kosketukseni elokuviin oli pitkään nimenomaan musiikkiaiheisten elokuvien ja dokumenttien varassa. Onneksi kuitenkin olen ikäni karttuessa löytänyt muitakin elokuvia.”
Elokuvamusiikin suosikkeihin kuuluvat Sir Lawrence Olivierin Hamlet (1948) ja Lars von Trierin Melancholia (2011). ”William Waltonin sävellys vetää vertoja Erich Wolfgang Korngoldin ja Nino Rotan sykähdyttävimmille elokuvamusiikeille”, Mäkelä kertoo ensin mainitusta elokuvasta. Melancholiassa kiehtoo Wagnerin Tristan ja Isolde -alkusoiton käyttäminen: ”Lähes wagnermaiseen tyyliin von Trier käyttää alkusoiton johtoaiheita uudestaan ja uudestaan kasvattaen intensiteettiä huippuunsa ja luo voimakkaan elokuvakokemuksen.”
Parhaiden musiikkiaiheisten elokuvien listaus näin suppeaan rajaukseen oli Mäkelälle kevyt koettelemus. Henkilökohtaisuus vaikutti juuri näiden teosten valintaan, vaikka listaa olisikin ollut helppo jatkaa.
”Listan ulkopuolelta suosittelen lämpimästi myös Radu Mihăileanun elokuvaa Le Concert (2009), jonka liikuttava tarina on kauniisti kiedottu Tšaikovskin viulukonserton ympärille.”
1. Amadeus
Peter Shafferin näytelmään perustuva Miloš Formanin elokuva vuodelta 1984 teki minuun unohtumattoman vaikutuksen nähtyäni sen ensi kertaa seitsemänvuotiaana. Kahdeksan Oscaria voittanut elokuva Mozartin elämästä, jossa lisänä on Salierin elämäntarina, on vaikuttava kokonaisuus, jonka värikkäät henkilökuvat nerokkaasta, mutta lapsellisesta Mozartista (Tom Hulce) sekä kateellisesta ja katkerasta Salierista (F. Murray Abraham) saivat minut täysin hurahtamaan 1700-luvun maailmaan sekä sen ajan musiikkiin. Vaikkei kyseessä todellakaan ole lastenelokuva, riittää siinä ihmeteltävää kaikille. Lavasteet ja puvut ovat kaikki erittäin todenmukaisia sekä varsinkin oopperakohtaukset mukaansatempaavia. Elokuvan soundtrack on myös huippuluokkaa – orkesterina toimii erityisesti juuri Mozartin ja hänen aikalaistensa musiikin esittäjänä kunnostautunut Orchestra of St. Martin in the Fields, johtajanaan aina suvereeni Sir Neville Marriner. Musiikki on monipuolinen kattaus Mozartin tuotantoa nuoruuden sinfonioista aina Requiemiin saakka ja loistokkuudessaan sai minut palvomaan Mozartia aivan yli-innokkaasti pienenä poikana.
Yksi kohtaus on jäänyt erityisesti mieleeni pitkästä elokuvasta – kohtaus, jossa Mozart improvisoi Salierin säveltämästä tervetulomusiikista keisarin edessä nerokkaasti aste asteelta varioiden teeman, joka on lopulta Figaron häistä tuttu bassoaaria ”Non più andrai”. Mozartin korkea nauru raikaa hovissa, kun hän taitavasti kujeilee Salierin kustannuksella ja tämä saa taas yhden syyn lisää vihastua.
Amadeusta katsoessa on kuitenkin äärimmäisen tärkeää muistaa, että kyseessä on fiktiivinen tarina, eikä esimerkiksi Salierin hahmo ole realistinen, vaikka väärä maine Mozartin myrkyttäjänä onkin jo vakiintunut käsite.
2. Kaikki elämän aamut (Tous les Matins du Monde)
Kaikki elämän aamut (1991) on monelta kantilta katsottuna tärkeä elokuva – se on elokuvana liikuttavan kaunis, mutta tekee myös samalla tärkeää kulttuurityötä tuomalla tunnetuksi sen keskiössä olevien kahden säveltäjän, Marin Marais’n (1656-1728) ja Monsieur de Sainte-Colomben (k. 1690-luvulla), teoksia kansainväliselle yleisölle. Alain Corneaun ohjaamassa teoksessa Marais (Gérard Depardieu) kertoo nuoruudestaan ja siitä, kuinka hän pyrki 17-vuotiaana mestari Sainte-Colomben (Jean-Pierre Marielle) oppilaaksi. Sainte-Colombe oli aikansa arvostetuimpia gambansoittajia ja säveltäjiä. Hän omisti elämänsä musiikille harjoitellen jopa 15 tuntia päivässä ja vaimonsa kuoltua jäi yksin kahden tyttärensä kanssa. Marais’n näkemykset musiikista ja elämästä eivät saa aluksi tunnustusta Sainte-Colombelta, eikä tämä hyväksy häntä oppilaakseen.
Elokuvan intensiivisimmät hetket syntyvät tartuttaessa gambaan. Jordi Savall, nykypäivän arvostetuimpia vanhan musiikin mestareita, on soittanut elokuvaan soundtrackin henkeäsalpaavan taidokkaasti yhdessä Le Concert des Nations -yhtyeensä kanssa. Hänen sävykäs soittonsa ja tulkinnallinen syvyys luovat ainutlaatuisia tunnelmia, joita on väritetty kauniilla kuvauksella. Musiikki on pääosin Marin Marais’n ja Monsieur Sainte-Colomben säveltämää, mutta mukana on myös teoksia François Couperinilta ja Jean-Baptiste Lullylta.
3. Punainen viulu (Le violon rouge)
Oma selloni on ranskalaisen viulunrakentajan Giroudetin Lontoossa vuonna 1850 rakentama tumma soitin. Lukemattomia kertoja olen miettinyt sen historiaa, aikaisempia soittajia ja heidän elämäntarinoitaan. François Girard, joka on myös aikaisemmin ohjannut ja käsikirjoittanut musiikkiaiheisia elokuvia, kuten klassikon Thirty Two Short Films About Glenn Gould, on ohjannut vaikuttavan elokuvan Punainen viulu (1998). Juoni muodostuu viulun ja sen soittajien tarinoista, jotka tapahtuvat viidessä maassa neljän vuosisadan aikana. Elokuva alkaa Cremonasta 1681, missä mestariviulunrakentaja Nicolò Bussotti rakentaa viulun, joka saa punaisen värin, kun Bussotti lakkaa sen kuolleen vaimonsa verta käyttäen. Viulu lahjoitetaan itävaltalaiselle orpokodille, josta se löytää tiensä sata vuotta myöhemmin Oxfordiin ajan huippuviulisti Frederick Popen käsiin. Popen kuoltua hänen kiinalainen palvelijansa vie viulun Shanghaihin, jossa se joutuu Kiinan kulttuurivallankumouksen hampaisiin ja melkein tuhotaan. Viulu selviää kuitenkin kuin ihmeen kaupalla ja päätyy lopulta Montréaliin huutokaupattavaksi 1997.
Elokuvan Oscar- ja Grammy-palkittu John Coriglianon musiikki nostaa elokuvan tason vieläkin korkeammalle. Joshua Bell tulkitsee viulusoolot huikealla taituruudella ja Esa-Pekka Salosen johtama Philharmonia Orchestra luo herkkiä tunnelmia. Elokuvamusiikista tehty The Red Violin -konsertto viululle ja orkesterille on nykyisin suosittu teos viulistien repertuaarissa ja muun muassa Elina Vähälä on tehnyt siitä loistavan levytyksen Sinfonia Lahden ja Jaakko Kuusiston kanssa.
- Valkokankaan kasvot
- 6.1. klo 15 ja 18 Musiikkitalossa.
- Helsingin kaupunginorkesteri, Klaus Mäkelä (kapellimestari), Antti Alanen (juontaja), Petteri Evilampi (visualisointi), Peter von Bagh (1943–2014, suunnittelu).
- Chaplin, Walton, Rota, Auric, Waxman, Meisel, Jaubert, Korngold.
Tatu Tamminen