Orkesterien esitykset KuopionKO esitykset Nuoret taiturit estradilla 26.8.

Nuoret taiturit estradilla 26.8.

 

Keskiviikkona 26.8. klo 19 Kuopion Musiikkikeskuksen estradille nousivat nuoret taiturit. Orkesteria johti kapellimestaridiplominsa konsertissa suorittava I-Han Fu, ja viulusolistina taituroi viimeisimmässä Kuopion viulukilpailussa 2. palkinnon saanut Essi Höglund.

Konsertin aloittaa Antonín Dvořakin suosituimpiin teoksiin lukeutuva Viulukonsertto a-molli op. 53. Solistin lyyrisen osuuden slaavilaisine melodioineen tulkitsee Kuopion XIII kansallisessa viulukilpailussa vuoden alussa toisen palkinnon voittanut viulisti Essi Höglund.

Verkkokonsertin toisena teoksena kuullaan Robert Schumannin Sinfonia nro 4 d-molli op. 120, jonka musiikki tulvii tuttuja melodioita ja virtaa yhtenä kokonaisuutena alusta loppuun. Schumann sävelsi romantiikan ajan dramaattisen teoksen jo ensimmäisen sinfoniansa jälkeen. Konsertin johtavan I-Han Fun kapellimestariopintoja päästiin seuraamaan viime keväänä ensi-iltansa saaneen Orkesterin edessä –dokumenttielokuvan myötä, ja nyt Taideyliopisto Sibelius-Akatemian opinnot huipentuvat kapellimestaridiplomin suorittamiseen kaupunginorkesterin konsertissa.

 

Ohjelma:

  • Antonin Dvořak: Viulukonsertto a-molli op.53 (B.108)
  • Konsertin ”väliajalla” Elina Prepula haastattelee kapellimestari Atso Almilaa.
  • Robert Schumann: Sinfonia nro 4 op.120

Kuopion Kaupunginorkesteri
I-Han Fu, kapellimestari
Essi Höglund, viulu

 

 

EI KOMMENTTEJA

Exit mobile version