Schönbergin Gurrelieder ei ole mikään ooppera vaan hybridinen kantaatti. Mutta mitään ei estä tekemästä sitä myös näyttämöllisenä versiona – teos on mittasuhteiltaan niin giganttinen, että aineksia taatusti riittää myös visuaalisiin ja teatterillisiin assosiaatioihin. Onkin ihme, ettei teosta ole tehty tällaisena ennen kuin Pierre Audi ohjasi sen johtamassaan Alankomaiden kansallisoopperassa syksyllä 2015. Se sai valtavan suosion, ja esitykset myytiin hetkessä loppuun. Nyt versio on tullut myös dvd- ja Blu-ray -tallenteena.
Audi on ollut parhaimmillaan staattisissa ja visuaalista spektaakkelia sallivissa teoksissa, ja sellainen Gurrelieder on. Kovin paljon draaman aineksia se ei tarjoa, sillä alkupuoli sujuu kuningas Waldemarin ja tämän salarakkaan Toven vuoroittaisten lauluosuuksien parissa, ja kun metsälintu tuo sanan kuningattaren murhaaman Toven kuolemasta, alkaa Waldemarin luisuminen kohti hulluutta. Hän lähtee kostoon, ”villiin metsästykseen”, jossa aavearmeijat tuntuvat valtaavan maailman, ja todellisuuden rajat katoavat.
Amsterdamin Gurrelieder tuo mieleen paljolti Wagnerin Tristanin ja Isolden. Christof Hetzer on lavastanut näyttämölle tehdashallin, ja visualisointi viittaa 1900-luvun alun Wieniin rappiotunnelmineen ja jugend-kuvastoineen. On enkeleitä, groteskeja zombie-hahmoja, palavia ristejä ja kenties ensimmäisen maailmansodan verilöylyihin matkalla olevia sotilaita univormuineen.
Rakastavaisten kohtaus alussa tapahtuu luonnollisestikin sängyssä. Sodan ja kuoleman symboliikka on koko ajan läsnä – seinillä on veren jälkiä, ja lavalla kuljetellaan paareja lakanoineen, joihin Waldemarkin lopulta kääritään. Upseerit puuttuvat klovneiksi painajaisessa. Loppukuva eli auringonnousu on häikäisevä – kuorolaisetkin tarvitsevat aurinkolasit. Uusi maailma koittaa tuhon jälkeen. Audin ohjaus on suggeroiva ja paljon symboliikkaa sisältävä. Jo näyttämöltä poistuneiden hahmojen edes taas kuljettelu hämmentää.
Burkhard Fritz taistelee Waldemarin roolissa tristanmaisella kiihkolla vaikka käykin paikoin äänensä rajoilla. Emily Magee on alussa aika arkinen unelmien naiseksi mutta vakuuttaa sitten saatuaan äänensä auki. Anna Larsson on maaginen metsälintu ja kuoleman enkeli. Kertojan roolia on laajennettu, ja se on annettu naiselle. Sunnyi Melles tuo hahmoon kabareetunnelmaa, ja samoin hän kuin Wolfgang Ablinger-Sperrhacken narri kertovat parodian kautta totuuden.
Mark Albrechtin johtama kuoro ja orkesteri musisoivat huumaavasti. Tämä esitys pitäisi nähdä luonnossa, Uusintoja ei tuosta vain järjestetä, sen veran järeitä joukkojen mobilisaatioita se vaatii.
Harri Kuusisaari