Apulian maakunnassa Italian kaakkoissarvessa sijaitseva Martina Franca isännöi maan tärkeimpiin kuuluvaa festivaalia nimeltä Festival della Valle d’Itria. Se eroaa maan muista oopperajuhlista harvinaisuuksien kaivamiseen ja laatuun keskittyvällä politiikallaan. Vuonna 2012 se toi päivänvaloon Johann Adolf Hassen unohduksiin painuneen version Metastasion Artasersesta, joka oli myöhäisbarokin ajan eniten sävellettyjä oopperalibrettoja. Teos sai tällä DVD:llä myös ensimmäisen tallenteensa, ja sen laulu- antia kuuntelee puolipökertyneenä.
Teos tuli 1730-luvulla alussa tunnetuksi kastraatti- tähti Farinellin tulkitessa Abracen osaa Venetsiassa ja sen jälkeen Lontoossa. Roolihahmo joutuu intrigien vuoksi syytetyksi Persian kuninkaan murhasta, johon oikeaksi syylliseksi osoittautuu lopussa hänen isänsä Artabano. Viattoman uhrin ja intohimoisen rakastajan tunteet yhdistyvät Abracen laulussa, jossa on se- kä koloratuurien tykitystä että vuolasta, kyynelehtivää linjaa, joista Farinelli oli kuuluisa.
Jos joku nykypäivänä hänen legendansa voi herättää henkiin, niin se on argentiinalainen kontratenori Franco Fagioli. Hänen yltäkylläinen vokaalitaiteen- sa ulottuu herooisuudesta herkkyyteen, ja koko rekisteri dramaattisista rintaäänistä korkeuksiin on käytössä.
Yhtä huikea on italialainen altto Soia Prina Artabanon roolissa. Sehän ei ole barokkioopperan ystäville mitään uutta, että nainen voi kuulostaa paljon maskuliinisemmalta kuin miessankari, mutta Prina tuo esiin isän uhman, kieroilun. itsesyytösten ja katumuksen niin uhkealla väriskaalalla, että oksat pois. Italialainen sopraano Maria Grazia Schiavo luovii Mandanen dilemman kanssa koskettavasti; hän on Abracen rakastaja ja murhatun kuninkaan tytär. On hienoa kuunnella tässä ohjelmistossa hyvää italialaista koulua edustavaa ääntä, jolle barokki ei ole mikään kapean skaalan erikoisala vaan täyden ilmaisun musiikkia.
Muut laulajat istuvat lemmen- ja valtakuvioista mutkikkaaseen draamaan kuin nakutettu, ja Corrado Rovaris johtaa festivaaliorkesteria cembalon äärestä ärhäkkäästi. Martina Francan dogen palatsin pihalle ohjattu esitys käyttää pimeyttä ja valospotteja tunnelman luojana. ■
Harri Kuusisaari
