We Jazz Live Plates, vol. 2: Ateneum 2019. OK:KO, Alder Ego, Timo Lassy & Teppo Mäkynen. WJCD19
We Jazz Live Plates, vol. 3: Lonna 2019. Aleksi Heinola Quintet, Antti Lötjönen Quintet East, Oaagaada. WJCD23
We Jazz on julkaissut kuratoimiensa konserttisarjojen tallenteita sijainneittain: toissa kevään Ateneumin keikoista on kolmelta yhtyeeltä napattu kaksi raitaa kultakin, ja akustiikkansa puolesta tila soi mainiosti.
Rumpali Okko Saastamoisen luotsaama OK:KO avaa levyn vahvalla kädellä. Syrtti on kauniin melodinen ja pitkällä kaarella rakennettu monitunnelmainen palanen, jossa Jarno Tikka kehittelee komean fonisoolon. Kosketinsoittaja Toomas Keski-Säntin säveltämä Piik rytmivamppeineen on minimalismissaan vähäeleisempi, mutta yhtä lailla kiinnostava.
Joonas Leppäsen Alder Ego on sekin rumpalijohtoinen yhtye, mutta tyyliltään perinteisempi, 1960-luvun modaaliseen jazziin ja post-bopiin viittaava. Trumpetin, tenorifonin, basson ja rumpujen yhdistelmä jää vaikeasti lähestyttäväksi Cubismin sooloissa; Mystery Room Nr. 6. basso-ostinatoineen omii paremmin harmoniansa epämääräisyyden. Tenorifonisti Timo Lassyn ja rumpali Teppo Mäkysen duon voisi ennalta luulla kärsivän samasta ongelmasta, mutta Lassy kenties juuri siksi keskittyykin soitossaan sointiväreihin ja rytmiin. Goldenrod löytää upean funkahtavan svengin.
Lonnan saaren kesän 2019 keikoistaan We Jazz puolestaan julkaisi Aleksi Heinola Quintetin, Antti Lötjönen Quintet Eastin ja mystisesti nimetyn Oaagaadan siivuja. Heinolan yhtye ei yritä keksiä pyörää uudestaan, vaan rakentaa reseptinsä perinteiselle teema–soolot–teema -kaavalle shuffleineen päivineen. Manuel Dunkelin, Gunu Karjalaisen ja Mikael Jakobssonin kaltaiset solistit ovat tyylissä niin syvälle marinoituja, että lopputulos on mehevää hauskanpitoa.
Hiljattaiselta ALQE:n debyyttialbumilta ei Art Decoa löydy. Sen säveltäjän Don Cherryn free jazz –historian tuntien kappale yllättääkin olemalla harmiton viihdehipsuttelu. Lötjösen ja Joonas Riipan jämäkän taustan päälle on solistien helppo heittäytyä. Mieleenpainuvimmin löytyy Mikko Innaselta baritonifonisoolostaan tavaramerkkistä kieli poskessa -energiaa. Myös lokin vierailu raidan alussa riemastuttaa, ollaanhan ulkolavalla.
Tuure Tammen, Sami Pekkolan, Tero Kemppaisen ja Simo Laihosen Oaagaada tuntuu eksyneen levyllä väärään seuraan. Ennakkotiedoista poiketen on pitkän paljeborduunan päälle rakentunut vapaa päällekkäisrevittely, mutta perinteisempien bändivetojen keskellä se ei jaksa kannatella kuulijaa läpi 12 minuuttinsa. Zaa on hieman tarraavampi.