Kjell Westön kahdeksas romaani Tritonus sukeltaa suoraan klassisen musiikin syvään päähän. Teoksen kaksi keskushenkilöä, kapellimestari Thomas Brander sekä saaristolaispsykologi ja amatöörimuusikko Reidar Lindell pääsevät vuorotellen ääneen.
Westö on parhaimmillaan luokkaerojen kuvaajana, ja sen voi katsoa olevan kirjailijan estetiikan kulmakiviä. Sosioekonomisten erojen käsittely jää harvoin pinnalliseksi. Asettamalla kaksi erilaisesta ympäristöstä tulevaa miestä ja heidän maailmankuvansa vastakkain päädytään herkulliseen jännitteiden kehään, mikä vaikuttaa laajemminkin saariston asukkaisiin.
Brander on lähenevän vanhuuden lamaannuttama kapellimestari. Hän ei suostu nielemään omia heikkouksiaan, saati nuorten kollegojensa nousukiitoista uraa. Viimeisenä puhtinaan hän rakentaa saaristoon yltiöpäisen huvilan, Casa Tritonuksen. Pompöösit viritelmät eivät kuitenkaan kirvoita muissa kuin ironisia huomautuksia.
Mielessä pyörivät omat menestyksen päivät ja vahva tunne, että on tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Brander ei ole kovin sympaattinen hahmo, mikä tekee hänestä entistä kiinnostavamman.
Kapellimestarin työn kuvaukset ovat yksityiskohtaisuudessaan herkullista luettavaa, vaikka Branderin kuvaamana alasta tuodaan esille lähinnä ikävimmät puolet. Sen mukaan sairaalloiseksi äityvän ammatillisen kunnianhimon sokaisemat soittajat ja kapellimestarit suhtautuvat toisiinsa lähinnä opportunistisesti ja kertakäyttötavarana.
Paneutuneet pohdinnat ja analyysit musiikista saavat arvostamaan kirjailijan tekemää taustatyötä, joka on kiitos-sivun perusteella ollut melkoinen prosessi. Pelkän koristelun sijaan musiikki on onnistuttu nivomaan elimelliseksi osaksi tekstiä.
Tritonus suorastaan kuhisee viime vuosien ilmiöitä: äärioikeiston nousu, terrorismi, pakolaiskriisi, #metoo, ehtyvät luonnonvarat sekä kirsikkana kakun päällä korona. Pandemia tosin jää hailakkana taustalle ja muutamiin sivulauseisiin. On hankala nähdä, miksi kaikki piti tuoda samalle lautaselle – pelkällä tritonuksen dissonanssin symbolisella käytöllä se ei selity. Vanhenemista pelkäävän kapellimestarin tunnoissa sekä hänen ja saaristolaisten kitkaisessa suhteessa olisi riittävästi panoksia.
Ratkaisun voi myös tulkita kuvaavan nykyajan kaaosta, jossa musiikin tekeminen tarjoaa ainoan mahdollisuuden pitää lankoja käsissä: ”hän tiesi että seuraavat neljäsataa sekuntia, ehkä vähän vähemmän tai vähän enemmän, [–] maailma olisi yksinkertainen ja kaunis, ja lisäksi myös ehjä ja ymmärrettävä.”
Westö on kivunnut Finlandia-ehdokkaaksi viisi kertaa, viimeksi vuonna 2013 romaanillaan Kangastus 38. On mielenkiintoista nähdä, miten käy Tritonuksen kohdalla. Teoksen kiitoksissa on nimittäin mainittu tämän vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajan valitsija, kapellimestari Hannu Lintu.
Marissa Mehr