Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kahta, peräkkäin ilmestynyttä levyä on kiinnostavaa kuunnella rinnakkain, sillä ne kertovat orkesterin juurista ja uusista harppauksista. Syksyllä kautensa aloittaa aloittaa uusi taiteellinen johtaja Malin Bromanin kauden.
Perustajansa ja pitkäaikaisen isähahmonsa Juha Kankaan kanssa kamariorkesteri on levyttänyt viime vuosina Alballe uutta P. H. Nordgrenin teosten sarjaa, joka nyt jatkuu 1990-luvulla syntyneillä konsertoilla. Taiteellisena johtajana nyt lopettelevan Sakari Oramon kanssa taas on tullut julki toinen yhteinen levy BIS-merkille. Kankaan luomasta tuimasta intensiteetistä on siirrytty monipuolisempaan sointiin.
Useat Nordgren-julkaisut ovat jo orkesterin toisia levytyksiä teoksista. Uudella levyllä kuultava kolmas sellokonsertto sai saman solistin, Marko Ylösen kanssa Janne-palkinnonkin 1999. On kuitenkin ymmärrettävää, miksi perfektionisti Juha Kangas haluaa sanoa vielä viimeisen sanansa ystävänsä ja orkesterin nimikkosäveltäjän musiikista. Taannoiset Finlandia Recordsin äänitykset eivät vedä vertoja Alban äänityksille, ja myös orkesterin soitossa kokemuksen tuoma perspektiivi kuuluu.
Kolmas sellokonsertto vuodelta 1992 on omistettu sen kantaesittäjälle Steven Isserlisille, ja aikanaan se merkitsi käännettä valoon ja toivoon Nordgrenin monien synkkien tilitysten jälkeen. Finaalissa kuullaan suora lainaus Shostakovitshin 12. sinfoniasta, joka on omistettu Leninille. Säveltäjä sanoo sen olleen ironinen kommentti maailmalle, joka juuri teoksen syntyaikana oli jättänyt hyvästit Neuvostoliitolle ja sen perustajalle.
Ehkä tätä 1990-luun alun vapauden tunnetta rautaesiripun sortumisineen on myös muualla konsertossa. Alussa solistin ja orkesterin eri soittimien kromaattiset linjat kiehnäävät niin, että limittymisiä tuskin huomaa, ja tunnelma on valonhämyinen. Suurten kontrastien hallitsema toinen osa ja laulavuudessaan säveltäjän kauneimpiin kuuluva adagio kerivät auki sisäistä kertomusta, joka finaalissa tuntuu saavan poliittisen kontekstinsa.
Konsertto alttoviululle ja kontrabassolle (1993) kuuluu säveltäjän erikoisimpiin. Pehmeä-ääniset soolosoittimet luovat yllättäviä yhdistelmiä. Ne tuntuvat keskustelevan joskus omassa varjojen ja välitilojen maailmassaan, ja orkesterin herättelee niitä rutistuksillaan.
Jousiorkesteri on täydennetty pianolla ja lyömäsoittimilla, joiden kilkattavat ja jysähtelevät iskut luovat seremoniallisen tunnelman. Lilli Maijalan alttoviulu ja Olivier Thieryn kontrabasso vaeltavat arvaamattomilla poluilla meditaatiosta piiritanssiin. Jännittävää ja salaperäistä teosta toivoisi kuulevansa joskus konserteissakin.
Levyn nimikkokappale As in a dream on alun perin tehty sellolle ja pianolle vuonna 1974, mutta Juha Kangas on sovittanut sen jousiorkesterille. Säveltäjän kirpeän dodekafoninen nuoruudentyyli saa näin rikkaamman sointiasun. Marko Ylönen soittaa sen ja konserton muhkealla soinnilla, herkästi ja tunnevoimaisesti.
Venäläiset naamiaiset -levyllä kuullaan sovituksia Prokofjevin ja Skrjabinin pianosarjoista ja Anton Arenskyn jousikvartetosta. Näissä tulee esiin Sakari Oramon kaudella kehittynyt entistä romanttisempi ja vapautuneempi jousisointi.
Prokofjevin Pakenevien näkyjen pianistinen särmä pyöristyy Rudolf Barshain sovituksessa, mutta harmoninen ja melodinen puoli tulevat esiin monitasoisempina. Tyylit vaihtuvat tiuhaan modernistisesta romanttiseen ja uusklassiseen vitsikkyyteen, ja kamariorkesteri osoittaa tässä ilmaisuskaalansa koko laajuuden. 14. osan aksenttien rajuus ja groteskius ja viimeisen osan salaperäinen hellyys ovat esimerkkejä suurista kontrasteista.
Skrjabinin preludeista kuullaan Jouni Kaipaisen sovitus. Chopin-henkinen salonkitunnelma vuorottelee levottoman kiihkon kanssa. Oramon johdolla kamariorkesteri luo jälleen pienestä suurta ja irrottaa syvää venäläistä sointia, jollaista en muista ennen siltä kuulleeni.
Anton Arenskyn Muunnelmat Tshaikovskin teemasta ovat sovitus hänen jousikvartettonsa keskimmäisestä osasta. Niistä välittyy nautiskeleva musisoinnin ilo, ja siirtymä Tshaikovskin Elegiaan jousiorkesterille on luonnollinen. Harvoinpa Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on tehnyt niin viekoittelevaa levyä kuin tämä – vakavuuden perinteestä luopumatta.
Harri Kuusisaari
