Yhteistyö muusikoiden kanssa on äärimmäisen tärkeää. Ilman sitä ei oikeastaan voi toimia tässä työssä”, toteaa säveltäjä Juha Leinonen (s. 1956).
Ajatus yhteydestä muusikoihin nousee vahvasti esiin myös Leinosen toisen fagottikonserton Caleido (2021) syntyhistoriassa ja ensiesityksessä. Teos kuullaan kantaesityksenä Joensuun Carelia-salissa 25. marraskuuta, solistina Otto Virtanen ja Joensuun kaupunginorkesteria johtamassa kapellimestari Eero Lehtimäki.
”Juttelimme Eero Lehtimäen kanssa pari vuotta sitten, ja hän kertoi olleensa aikanaan orkesterimuusikkona mukana ensimmäisen fagottikonserttoni (2011/16) kantaesityksessä. Sovittiin, että tekisin hänelle nyt jotain uutta ja tarjosin kolmea, neljää vaihtoehtoa. Eero tarttui niistä sitten toiseen fagottikonserttoon”, Leinonen kertoo.
Myös kantaesityksen solisti, Radion sinfoniaorkesterin soolofagotisti Otto Virtanen on tuttu yhteistyökumppani Leinoselle.
”Otto on yksi luottomuusikoistani, ja tämä on jo viides yhteistyömme. Hänen kanssaan olemme tunteneet opiskeluajoista lähtien”, Leinonen kertoo.
Leinonen opiskeli sävellystä Tampereella Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa Jouni Kaipaisen johdolla. Opintojaan Leinonen muistelee lämmöllä.
”Tein siellä täydet sävellysopinnot. Ilmapiiri oli lämmin. Olin luokan seniori ja olin ensimmäinen, joka valmistui sieltä säveltäjäksi. Täydensin lisäksi opintoja Porvoossa Avantin sävellyspajassa Kaipaisen ja Magnus Lindbergin oppilaana.”
Vaikka Leinosella on tuotantoa jo 1990-luvulta lähtien, hän on alkanut saada laajempaa huomiota vasta 2000-luvun puolella. Hän nostaa esiin muutamia itselleen läheisiä ja tärkeitä teoksia.
”Yksi näistä on Windy Winds puhallinsekstetolle (2005). Sitten on Frieze kymmenen soittajan yhtyeelle (2008), yksi esitetyimmistä teoksistani, joka voitti 2008 jaetun ensipalkinnon Seinäjoen kansainvälisessä kamarimusiikkikilpailussa. Avainteoksiin kuuluvat myös sekstetto Athene (2015) sekä molemmat jousikvartettoni (2012, 2020).”
Tärkeä etappi Leinosen uralla oli 2019 julkaistu levy (Alba), jolla joukko eturivin suomalaisia muusikoita esittää hänen kamarimusiikkiteoksiaan (Athene, jousikvartetto nro 1 ja Foga). Levy sai erinomaisen arvosteluvastaanoton ja oli ehdolla Yleisradion Vuoden levy –palkinnon saajaksi. Levyn teoksissa tulee esiin vahvasykkeinen, tiiviiseen perusmateriaaliin rakentuva ja pitkinä prosessiivisina kehityskaarina rakentuva muotoajattelu.
Kamarimusiikin lisäksi tärkeän sarjan muodostavat myös neljä konserttoa. Kahden fagottikonserton lisäksi ovat syntyneet pianokonsertto (2010) ja huilukonsertto (2018).
”Oli kyllä haaste tehdä nyt toinen konsertto fagotille, mutta kun olin sitä aikani miettinyt, koin että pystyisin etsimään sille jotain uutta sanottavaa. Koko toisen fagottikonserton sävellystyön aikana en kertaakaan avannut ensimmäisen konserton partituuria, se oli ihan tietoinen päätös”, Leinonen kertoo.
Fagotti on tunnetusti haastava solistisoitin, ja siinä on monia asioita, jotka on otettava huomioon.
”Jaksaminen on yksi tärkeä asia. Olenkin sävellystyön aikana siirtänyt joitakin juttuja fagotilta muille soittimille. Kyseessä on silti raskas ja virtuoosinen teos solistille. Siinä on myös paljon korkeita ääniä, jotka ovat yleensä kaarrosten huippuääniä.”
”Oton kanssa on mietitty paljon tätä teosta. Meillä on ollut monta sessiota ja olen voinut kysyä häneltä, toimiiko joku asia. Otto ei kuitenkaan ole ollut huolissaan, ei jaksamisesta eikä korkeista äänistä.”
Myös fagotin kuuluvuudesta orkesterin keskellä on pidettävä erityistä huolta.
”Tässä on käytössä perusklassinen orkesteri, jossa on lisäksi kaksi lyömäsoittajaa ja piano. Ote on aika kamarimusiikillinen, ja muillakin soittimilla on solistisia repliikkejä. Piano on mukana melkein koko ajan motorisena elementtinä sekä luomassa harmoniaa ja pedaalia”, Leinonen analysoi.
Otsikko Caleido juontuu sanasta kaleidoskooppi.
”Teoksessa esiintyy samaa tiukasti rajattua ainesta erilaisissa konteksteissa, siitä tulee kaleidoskooppisuus”, Leinonen selittää.
”Kokonaishahmo on aika klassinen, pyrin selkeään kokonaismuodon dramaturgiaan. Teoksessa ensin preludi, sitten tulee eriluonteisia taitteita kuten vilkas jakso, hidas jakso, säestetty kadenssi, jossa ajatus soolokadenssista hämärtyy, finaalimainen jakso sekä lopussa vielä Codetta, jossa palataan alkuun.”
Kimmo Korhonen