Teokset edustavat kahta erilaista syntytapaa: käyrätorvikonsertto valmistui sen solistin Jukka Harjun aloitteesta, toisin sanoen yksityisenä projektina, kun taas Myriad syntyi perinteisempään tapaan orkesterin tilauksesta.
”Käyrätorvikonsertto sai alkunsa vuonna 2010, kun Jukka Harju pyysi uutta teosta. Hän on loistava muusikko, joten oli helppo suostua”, Räihälä kertoo.
”Aloitimme projektin sillä, että Jukka näytti, mitä soittimella voi tehdä ja mitä ei kannata tehdä. Toki perustiedot soittimesta oli jo olemassa, eli että esimerkiksi ylimpään rekisteriin on turha kirjoittaa pianissimoita tai alimpaan rekisteriin nopeita juoksutuksia.”
Koska sävellyshanke sai alkunsa esittäjältä, ei aluksi ollut tietoa kantaesityksen ajankohdasta eikä näin ollen tarkkaa deadlineakaan. Teos valmistui 2013, ja Räihälä lähetti sen Kymi Sinfoniettan suosittuun ja arvostettuun Uuno Klami -sävellyskilpailuun, jossa se pääsi 2014 suositeltujen teosten listalle.
Kantaesitys varmistui, kun Räihälä mainitsi teoksesta Sinfonia Lahden ylikapellimestarille Okko Kamulle, joka sijoitti sen ohjelmaan. Teos kuullaan heti kahdesti: 10. helmikuuta Hämeenlinnan Verkatehtaalla ja 11. helmikuuta Sinfonia Lahden kotisalissa Lahden Sibeliustalossa. Kapellimestarina on Eva Ollikainen. Lahden esitys lähetetään myös radiossa Yle Radio 1:ssä 12. helmikuuta klo 19.03, jonka jälkeen se on kuunneltavissa 30 päivän ajan Yle Areenassa.
Räihälä luonnehtii teosta ”käyrätorvivetoiseksi”.
”Olen lähtenyt liikkeelle Jukan muusikkopersoonallisuudesta. Hän on upea sointisoittaja, ei muusikkona mikään kone vaan orgaaninen soittaja vaikka äärimmäisen taitava muusikko onkin.”
”Konsertto on solistille raskas, mutta sen osuuden ei silti tarvitse kilpailla volyymissä orkesterin kanssa. Teoksessa on perinteiseen konserttotyyliin myös taiturillista haastavuutta, mutta suurin haaste on siinä, että solistilla on paljon soitettavaa.”
”Konsertossa ei käytetä mitään mullistavia soittotekniikoita, vaikka sellaisiakin tutkin ennen sävellystyötä. 25-minuuttisessa teoksessa on kolme yhtäjaksoisesti soitettavaa osaa – Ominoso, Luminoso ja Animoso – joiden otsikot kertovat musiikin luonteesta.”
Käyrätorvikonsertosta poiketen Myriad (2015) syntyi orkesterin, tässä tapauksessa Radion sinfoniaorkesterin, tilauksesta. Kantaesityksen Helsingin Musiikkitalossa 20. huhtikuuta johtaa Hannu Lintu, ja mukana on myös Tapani Länsiön valmentama Musiikkitalon kuoro. Uusintaesitys on heti seuraavana päivänä.
”Teoksen yhtenä lähtökohtana oli responsorio-laulu eli vuorolaulu”, Räihälä kertoo. Kuoro on teoksessa jaettu pääkuoroon sekä sivuilla ja takana oleviin pienempiin ryhmiin. Musiikkitalon viinitarhamuoto sopii siihen erinomaisesti, mutta hyvällä tahdolla teos on Räihälän mukaan esitettävissä myös perinteisessä kenkälaatikkomallisessa salissa.
Räihälä ei ole aiemmin säveltänyt edes täyttä kourallista vokaaliteoksia, joten teos merkitsee sikäli astumista vähemmän tallatuille poluille hänen tuotannossaan. Tulevissa sävellyssuunnitelmissa on kyllä tarkoitus käyttää enemmänkin ihmisääntä.
Mistään perinteisestä tekstistä ei Myriadissa ole kyse. Räihälä on koostanut sen eri lähteistä, ja teoksessa kuullaan englantia, ranskaa, saksaa, espanjaa, italiaa ja yksi lause latinaakin.
”Tässä vallitsee vaikutteiden sekamelska”, Räihälä toteaa ja vertaa teoksen tekstimaailmaa sosiaaliseen mediaan: ”Somessa syntyy maailma, jossa kaikki ovat läsnä eikä kukaan ole läsnä. Siksi monikielinen teksti, lyhyitä välähdyksiä, entropia (eli epäjärjestys) vallitsee koko ajan. Ja tältä pohjalta syntyy myös teoksen responsorio-laulu.”
Vaikka Myriadin teksti on sirpalainen, on teoksen musiikissa pitempää linjaa. Yhdessä kohdassa voi jopa kokea kertauksen tuntua. Räihälä kertoo, että kokoonpano antaa paljon mahdollisuuksia.
”Suuren kokoonpanon käytössä ei ole vain kyse suurista tehoista – joita teoksessa toki on – vaan myös siitä, että saa vahvistettua kontrasteja. Lisäksi hiljaisiin jaksoihin voi luoda rikkaampia sävyjä.”
Kimmo Korhonen